IL: Tappara aloitti osakeannin ja tavoittelee minimissään vajaata miljoonaa

LIIGA / Uutinen
Toimitusjohtaja Mika Aro kertoi Iltalehdelle Tapparan tavoittelevan annilla lähes miljoonaa euroa. Arkistokuva.
Kuva © Jarno Hietanen
Iltalehti kertoo Tapparan aloittaneen viime viikolla kaksi kuukautta kestävän osakeannin, jonka on määrä rahoittaa seuran tulevaisuuden investointeja.

Tappara on aloittanut osakeannin viikko sitten 15. lokakuuta, kertoo Iltalehti. Seuran toimitusjohtaja Mika Aro kommentoi lehdelle annin merkintäajan olevan kaksi kuukautta eli 15. joulukuuta asti.

– Minimissään haemme 13 000 uutta osaketta, eli vajaata miljoonaa euroa, Aro kertoo seuran tavoitteista.

– Emme hae käyttöpääomarahoitusta. Haemme varoja tulevaisuuden varalle investointeihin. Ei ole päätöstä, miten varat käytetään. On mahdollista, että kehitämme jatkossa uutta liiketoimintaa, teemme esimerkiksi tilainvestointeja tai investoimme urheilupuolelle.

Kolme suomenmestaruutta putkeen voittaneen Tapparan organisaatiota hallinnoiva Tamhockey konserni teki viime tilikaudellaan 448 000 euroa tappiota. Iltalehden mukaan seuran taloutta rasittavat Nokia-areenan korkeat käyttökustannukset sekä pelaajapalkat.

Moni muukin Liiga-seura tahkosi viime kaudesta rahallista tappioita. Vastaavasti Ruotsin SHL:ssä useampi seura voi tulevaisuudessa olla vaikeuksissa sarjalisenssin saamisen kanssa.

Aro ei kuitenkaan halunnut kommentoida Iltalehdelle Liigan 16 joukkueen sarjamallin kestävyyttä.

– Jätetään Liigan sarjajärjestelmän spekulointi nyt tästä pois. Näitä asioita mietitään muissa pöydissä, toimitusjohtaja totesi.

Aro kertoi elokuussa Tapparan verkkosivuilla organisaation aloittaneen sisäisen tehostusohjelman, joka tavoittelee positiivista liiketulosta tilanteessa, jossa joukkue saavuttaisi sarjakaudella puolivälieräpaikan.

» Lähetä palautetta toimitukselle