Kiekko-Espoo oli hävinnyt ennen lauantaita kuusi edellistä otteluaan. Näistä SaiPaa ja Lukkoa vastaan joukkue nappasi vieraspisteen mukaansa, mutta niissäkin vastustaja oli lopulta parempi.
− Tätä voittoa todella tarvitsimme. Tietysti olisimme halunneet kolme pistettä, mitä emme saaneet, mutta voitto oli erittäin tärkeä joukkueen moraalille, puolustaja Anders Koch totesi.
Tappioputkella on helposti vaikutusta joukkueen henkiseen tilaan, ja sitä saattoi aistia myös lauantain pelissä, kun KooKoo tuli kolmen maalin takaa-ajoasemasta tasoihin. Johtoasemaa kouvolalaisjoukkue ei kuitenkaan kyennyt ottamaan, ja niin jatkoajalle venynyt ottelu päättyi lopulta Ville Lajusen rystynostolla tekemään maaliin.
− Tunnelma pukukopissa on ollut kuitenkin rauhallinen tappioista huolimatta. Olemme pyrkineet pysymään samassa suunnitelmassa, millä voitimme pelejä. Tietysti tappiot vaikuttavat moraaliin, mutta samalla haluamme pysyä rauhallisena, Koch näkee.
Kiekko-Espoon ykkösmaalivahtina alkukaudella pelannut Petteri Rimpinen matkasi nuorten MM-kisoihin, joissa hän jatkoi hienoja esityksiään saavuttaen joukkueen kanssa MM-hopeaa ja henkilökohtaisella tasolla kisojen parhaan maalivahdin tittelin. Koch ei halua mennä maalivahdin poistumisen taakse tappioputkessa.
− Maalivahtimme ovat ryhdistäytyneet. Marcus Hellgren-Smed teki mielestäni hyvää työtä sillä aikaa. Kun hän epäonnekseen loukkaantui, kaksi muuta maalivahtiamme [Aleksi Karjalainen ja Emil Vuorio] ovat pelanneet hyvin.
KooKoota vastaan Koch onnistui myös maalinteossa. Osuma oli hänelle kauden kolmas ja samalla ensimmäinen kotikaukalossa. Aiemmin hän ratkaisi jatkoaikavoiton HIFK:sta ja teki maalin myös Lappeenrannassa.
− Sain kiekon puolustusalueella ja pääsin siitä hyvin liikkeelle. Vähän myöhemmin sain sitten syötön loistavalta pakkipariltani. Maalin edessä oli paljon ruuhkaa, joten laukaus upposi sisään. Olen tyytyväinen siitä.
Kochin osuma vei Kiekko-Espoon 3-0-johtoon. Se tilanne pysyi taululla vain 11 sekuntia ennen Riley Sawchukin kavennusosumaa. KooKoo teki sitten kaksi maalia toisessa erässä, joista ensimmäisen Santeri Virtasen 2+2-minuuttisen aikana.
− Halusimme rakentaa ensimmäisen erän pohjalle, ja joitain elementtejä siitä olikin. Rangaistuksia kuitenkin joskus tulee, ja valitettavasti tällä kertaa se meni näin.
MM-kotikisat tavoitteena
Tanskalainen Koch siirtyi ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotimaansa ulkopuolelle pelaamaan. Hän myöntääkin, että sopeutuminen otti aikansa, kun Liigan taso on kovempi kuin Tanskassa.
− Olen tosi tyytyväinen joukkueesta ja siitä, että olen saanut pelata täällä. Olen sopeutunut täkäläiseen peliin paremmin kuin mitä aivan kauden alussa. Täällä on paljon nopeampaa peliä kuin Tanskan liigassa. Vauhtiin tottuminen kesti aikansa, ja siten miten juuri täällä peliä piti pelata. Viimeiset pelit ovat olleet minulta parempia, mutta varmasti vielä lisää on tulossa.
Moni tanskalaispelaaja siirtyy jo aikaisessa vaiheessa pelaamaan Ruotsiin, mutta Koch ei sitä tehnyt. Vaikka hän pelasi urallaan myös nuorten MM-kisoissa vuonna 2017 Montrealissa ja Torontossa, hän ei ollut suuri junioritähti.
− Olin ehkä hieman myöhäisherännäinen pelaaja, ja sen takia en siirtynyt aikaisemmin pois kotimaastani. Kesti hieman kauemmin, ennen kuin sain tämän mahdollisuuden, mikä sopi minulle erinomaisesti.
Koch pääsi ensimmäistä kertaa miesten MM-kisoihin kaksi vuotta sitten Tampereella. Hän oli mukana myös viime vuonna Tsekissä. Tänä vuonna edessä olisi mahdollisuus pelata kotikisoissa, sillä tulevat MM-kisat on jaettu Ruotsin ja Tanskan kesken.
− Toivottavasti pääsen mukaan joukkueeseen, se on tavoitteeni kauden päätteeksi. Olisi mahtavaa pelata MM-kisat omassa kotimaassa.