Tamperelaisjoukkueet pelasivat kumpikin perjantaina toisen täysimittaisen harjoitusottelunsa. Ilves oli esiintynyt Pitsiturnauksen lisäksi edellispäivänä Nokialla, kun joukkue voitti Bluesin. Tappara pelasi espoolaisia vastaan keskiviikkona ja hävisi rangaistuslaukauksilla.
Lyhyt palautumisaika edellisestä ottelusta saattoi antaa Tapparalle hieman tasoitusta, mutta kuuden maalin voittomarginaali kertoo silti omaa tarinaansa. Ilves oli hyökkäyksissään täysin päämäärätön ja asenteikkaiden vastustajapakkien vietävissä, Tappara taas onnistui kiekonhallintaan pyrkineessä pelissään melko eheästi.
Avauserä mentiin muutamasta jäähystä huolimatta maalittomana. Toisessa erässä Ilveksen kuntopohja tuntui pettävän täysin, ja joukkue joutui rikkomaan jatkuvasti. Tappara mätti neljä maalia kymmenessä minuutissa. Avausosuman löi videopelimäisen 2-1 -tilanteen päätteeksi 17-vuotias Henrik Haapala.
Maalinteossa onnistuivat myös Jukka Peltola ja Jarkko Malinen sekä Antti Erkinjuntti ja Sami Venäläinen, kumpikin kahdesti.
Ilveksen laihan lohtumaalin laappasi sisään Jokereista siirtynyt puolustaja Miro Hovinen ylivoimalla.
Tappara vei ottelua viidellä viittä vastaan aivan miten halusi. Ilves oli purjeessa varsinkin kaksinkamppailuissa ja karvauspelaamisessa. Maalin suulla Tapparan uusi kiinnitys Pekka Tuokkola pääsi paria tolppalaukausta lukuun ottamatta helpolla, Ilveksen nuori Ville Kolppanen sai ottaa kaksi, ellei kolme maalia piikkiinsä.
Ottelu oli myös Ville Niemisen paluupeli Tapparan paidassa. Kolmosketjun sentterinä pelannut Nieminen jäi kuitenkin tehopisteittä.
Tapparan harjoituskausi jatkuu ensi viikon perjantaina European Trophy -pelillä tsekkiläistä Pardubiceä vastaan Hakametsässä, Ilves pelaa perjantaina 24.8. Klotenia vastaan Kangasalla.
Joukkueiden kokoonpanot perjantaina
Tappara
Chris Connolly – Jarno Koskiranta – Antti Erkinjuntti
Elmeri Kaksonen – Jussi Makkonen – Henrik Haapala
Jerry Ahtola – Ville Nieminen – Jukka Peltola
Sami Venäläinen – Jarkko Malinen – Miikka Männikkö
Tuukka Mäntylä – Teemu Aalto
Jussi Halme – Jesse Jyrkkiö
Pekka Saravo – Juha Leimu
Pekka Tuokkola
Ilves
Tomi Wilenius – Kai Kantola – Matias Sointu
Ville Korhonen – Antti Kangasniemi – Samuli Kivimäki
Teemu Huhtala – Lassi Kokkala – Michael Keränen
Roope Nikkilä – Mikael Kuronen – Jesper Kokkonen
Konsta Mäkinen – Jyrki Jokipakka
Miro Hovinen – Aleksi Orenius
Niklas Kumpu – Mikke Levo
Ville Kolppanen