Ilves tiputti Kerhon kelkasta kolmannessa erässä
HPK:n kauden kotiavauksessa vastassa oli Ilves. Kaksi erää ottelussa nähtiin hyvätasoista ja tasaväkistä kiekkoa, mutta kolmannessa erässä Ilves karkasi voittoon. Kotijoukkueen turhautuminen näkyi viimeisten minuuttien otteissa, sekä runsaina jäähyinä.

HPK:n pelaajat saapuivat jäälle näyttävästi.

Faneilla oli iso tifo kauden aloituksen kunniaksi.

Jarkko Näppilä oli tänään tehokkaalla tuulella, mies teki Ilveksen ensimmäisen ja toisen maalin.

Eero Somervuori huudatti kotiyleisöä tehdessään tasoitusmaalin.

Mikko Kukkonen laittoi Juhani Jasulle kapuloita rattaisiin.

Sami Hirvonen antoi äänekästä palautetta tuomareille.

Tuomas Tuokkola joutui rauhoittelemaan apuvalmentajaansa, että sai neuvotella tuomareiden kanssa rauhassa.

Linjatuomari jäi pelaajien jalkoihin aloituksessa.

Marek Viedensky oli erityishuomion kohteena aina maalin edustalla.

Joonas Korpisalo keräsi tänään tililleen 31 torjuntaa.

Tuomas Vänttinen ryskäsi Tommi Kivistön niskaan.

Craig Schira ja Antti Tyrväinen taistelivat kiekosta.

Hetkeä myöhemmin Tyrväinen juhli tekemäänsä maalia.

Ilme kertoo kaiken, kohta kolisee.

Cheerleaderit eivät osallistuneet vierasjoukkueen maalien juhlintaan.

HPK joutui ottelun lopussa kahden miehen alivoimalle ja Sami Sandellilla oli aikaa sekä tilaa kikkailla HPK:n maalilla.

Vajaalla miehityksellä kun puolustaa, pitää ottaa kovat keinot käyttöön.

Toisessa päädyssä pelattiin myös kovaa, Eero Somervuori taklasi Sami Sandellia lujaa.

Sandell loukkaantui tilanteessa ja ottelun lopuksi saatiin kunnon joukkopainit aikaiseksi.

Ilveksen vaihtopenkiltä huudeltiin painokelvottomia taklauksesta ja sen tekijästä.

Kotijoukkueen jäähypenkillä oli ruuhkaa ottelun loppuun asti.
Kaikki kuvakoosteet
Keski-Suomen hurrikaani niskan päällä Kouvolassa
LIIGA | 7.3.2025 23:41
TPS tuli kuokkimaan Atron juhliin kuin häjyt konsanaan
LIIGA | 7.3.2025 22:09
TUTOsta ei ollut ennakkosuosikin pysäyttäjäksi – Jokerit eteni suvereenisti välieriin
MESTIS | 6.3.2025 23:15
- 1 / 1394
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Ei vielä yhtään päästettyä maalia Liigassa – Sinclair nollasi Ilveksen
LIIGA | 27.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58