Tampereen paikallinen päättyi Ilvesjuhliin

LIIGA / Kuvakooste
Tampere Cupin perjantai-illassa käyty Tampereen paikallisottelu tarjosi katsojille tasaisen kamppailun. Ottelun ratkaisijaksi nousi vakuuttavia torjuntoja Ilvesmaalilla esittänyt Hannu Toivonen.
Kuva © Jarno Hietanen
Vielä lämmittelyissä molemmat joukkueet olivat pukeutuneet valkoiseen.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelua oli saapunut katsomaan 3800 innokasta katsojaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Tyrväinen sai osuman arkaan paikkaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Tilanteen seurauksena Miika Heikkilän ottelu päättyi suihkukomennukseen jo ottelun neljännellä minuutilla.
Kuva © Jarno Hietanen
Pitkällä ylivoimalla Ilves ei onnistunut saamaan mitään vaarallista aikaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Noronen osallistui innolla iskujen vaihtoon maalinedustalla.
Kuva © Jarno Hietanen
Illan avausmaali syntyi Tapparaverkkoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Maalintekijänä kunnostautui Ilvesfanien iloksi Teemu Rautiainen.
Kuva © Jarno Hietanen
Tapparalla oli useita tasoituspaikkoja.
Kuva © Jarno Hietanen
Mutta tolppaa lähemmäksi eivät kirvesrinnat ensimmäisen kahden erän aikana päässeet.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannen erän alkupuoliskolla Ilves iski kahdesti.
Kuva © Jarno Hietanen
3-0-osuma oli Antti Tyrväisen käsialaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara heräsi vielä taisteluun Arttu Ilomäen osumalla.
Kuva © Jarno Hietanen
Jukka Peltola nosti kirvesrinnat jo maalin päähän.
Kuva © Jarno Hietanen
Mutta lisäosumia ei enää nähty ja Ilves pääsi juhlimaan Tampere cupin finaalipaikkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15

Lue myös