Apinoita putosi olkapäiltä Raumalla
Lauri Tukonen nousi raumalaisten sankariksi upottamalla kiekon jatkoajalla verkkoon. Näin Lukon orastava tappioputki tuli päätökseensä. HIFK ei ollut kotijoukkueelle kuitenkaan helppo pala purtavaksi, sillä helsinkiläiset taistelivat hyvällä sykkeellä läpi ottelun.
Lukko saapui kaukaloon täynnä intoa...
...mutta HIFK:n Matti Kuparinen paukautti kauden ensimmäisellään vieraat heti johtoon.
Rico Fata napsi aloituksia hyvin.
Roope Talaja haki niittiä Erik Riskaan.
Lukolla oli paikkansa tasoitukseen, mutta Brad Thiessen kesti maalillaan.
Julius Nyqvist yritti kampittaa Ville Vahalahtea.
HIFK miehitti oman maalin edustaa.
Mikko Jokelalla oli asiaa.
Filip Riska ajoi maalille vauhdilla.
Toni Koivisto juhli Joni Nikon tekemää maalia.
Katsomossakin oli ilo ylimmillään.
Maali oli Nikolle uran ensimmäinen Liigassa.
Juuso Puustisella oli asiaa kovaa pelanneelle Erik Riskalle.
Brad Thiessen pelasi hyvin helsinkiläisten maalilla.
Helpottunut Petteri Nummelin tuuletti kauden avausosumaansa antaumuksella.
Ville Vahalahti ei onnistunut tällä kertaa maalinteossa.
Lauri Tukonen jyräsi jäähyn arvoisesti Toni Söderholmin.
HIFK:n pelaaminen oli tarkkaan organisoitua.
Sinne upposi - Lukko vei voiton jatkoajalla.
Voitto-osumaa oli mukava juhlia.
Kaikki kuvakoosteet
KeuPa HT jatkaa voittoputkessa
MESTIS | 28.9.2024 7:58
Tapparan vahva alku koitui Kärppien kohtaloksi
LIIGA | 27.9.2024 23:28
Kiekko-Espoolle tyly paluu Rinkelinmäelle
LIIGA | 27.9.2024 23:05
Jukka Peltolan numero nousi Nokia-areenan kattoon
LIIGA | 27.9.2024 21:04
- 1 / 1363
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -puolustajat: "Liigan ulkopuolelta hankituista yksikään ei mahdu ennalta viiden parhaan joukkoon"
LIIGA | 8.9.2024 16:36
Haastattelu
Tähtihankinta Karson Kuhlman valitsi Lukon muiden sarjojen setelinippujen sijaan: "Haluan voittaa täällä"
LIIGA | 28.9.2024 11:44
Haastattelu
HIFK-käskijä Ville Peltonen tiedostaa pelin kehityskohdan: "Pystymme parantamaan hyökkäys- ja avauspelaamistamme"
LIIGA | 28.9.2024 9:49