Metsola nollasi Ässät
Hakametsässä Tapparan ja Ässien kohtaaminen sujui tutun kaavan mukaan. Tapparan teki kentällä tarvittavan ja Juha Metsola päätti jälleen yhden kiekkoillan nollapeliin. Lopputulos Tampereella 3-0.
Tapparapelurit saapuivat kentälle lippujen liehuessa.
Tämä aloitusvoitto johti illan avausosumaan.
Bailen nousi röyhkeästi maalille ja Jan-Mikael Järvinen iski irtokiekon maaliin.
Maalin jälkeen Järvinen merkattiin huomattavasti tarkemmin.
Ensimmäisen erän parhaat kuviot löytyivät katsomon puolelta.
Ottelun puolivälissä Uustalo pyyteli anteeksi kiekottoman Jormakan keilaamista.
Samassa vaihdossa mies kävi keilaamassa vauhtiin päästyään vielä Larssoninkin.
Ässilläkin oli paikkansa ottelussa, mutta kiekoa ei tätä lähemmäksi saatu.
Pirteästi pelanneella Järvisellä oli ottelussa lukuisia paikkoja lisäosumiin.
Pasi Puistola vei läpiajosta Tapparan 2-0-johtoon.
Tästä Ville Ahlgrenin läpiajosta tuloksena oli vain torjunta.
Josh Green iski etukulmalta loppulukemat 3-0.
Loppuhetkillä Ässät oli vielä lähellä maalintekoa.
Mutta Metsola sai poistua kaukalosta kauden kahdestoista nollapeli tilillään.
Kaikki kuvakoosteet
Tapparan vahva alku koitui Kärppien kohtaloksi
LIIGA | 27.9.2024 23:28
Kiekko-Espoolle tyly paluu Rinkelinmäelle
LIIGA | 27.9.2024 23:05
Jukka Peltolan numero nousi Nokia-areenan kattoon
LIIGA | 27.9.2024 21:04
KooKoo taipui tasaisen ottelun päätteeksi − Ilveksen Kosille uran avausmaali
LIIGA | 25.9.2024 21:48
- 1 / 1362
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -maalivahdit: suomalaiset huippulupaukset puuttuvat listalta
LIIGA | 6.9.2024 18:00
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00