Ottelu on Ässille toiseksi ja Tapparalle kolmanneksi viimeinen. Tämän kamppailun osalta ei voi todeta panosten kovenevan, sillä kumpikaan ei enää tappele mistään ratkaisevan isoista asioista, vaikkakin molemmilla on mahdollisuuksia nousta sarjassa vielä pykälää ylemmäs.
Odotuksiin nähden hieman vaisun kauden tahkonneet kirvesrinnat näyttävät löytäneen vireen juuri oikeaan aikaan ratkaisupelien lähetessä. Tappara joutui pitkään taisteleman pudotuspeliviivan tuntumassa, mutta hyvän loppukirin turvin joukkue on kammennut itsensä turvaan. Tällä hetkellä tamperelaiset ovat sarjassa kuudentena ja viidentenä oleva JYP on enää kaksi pistettä edellä. Lisäksi Tapparalla on yksi peli enemmän jäljellä kuin jyväskyläläisille, joten yhden sijan nouseminen on joukkueen omissa käsissä. Teoriassa Tapparalla on vielä mahdollisuudet neljänteenkin sijaan, mutta käytännössä peli on pelattu kotiedun suhteen.
Ässien kiusausmentaliteetti on puolestaan nostanut porilaiset kahden pisteen päähän SaiPasta ja kymmenennestä sijasta. Ässillä on yksi peli SaiPaa vähemmän jäljellä, joten omissa käsissä kymppisakkiin kiilaaminen ei ole. Suurella todennäköisyydellä voitot molemmista tamperelaisista kuitenkin riittäisivät nostamaan Ässät ohi otteensa menettenäeen lappeenrantalaisyhdistelmän.
Molemmat voittoputkessa
Illan taistelupari on esiintynyt viime aikoina edukseen. Tapparalla on allaan nyt viisi peräkkäistä voittoa, Ässät puolestaan on viidestä viimeisestä ottelusta saalistanut neljä voittoa.
Tappara on kaatanut putkeen Pelicansin, JYP:n, Jokerit, Ilveksen ja TPS:n. Voitot ovat irronneet ennen kaikkea parantuneen oman pään pelin ansiosta, sillä noiden viiden ottelun aikana vastustajat ovat saaneet kiekon Tapparan rysään vain kolme kertaa. Pasi Kuivalaisen hankinta on rauhoittanut Tapparan alakertaa ja puolustuspelaaminen on kauttaaltaan muutenkin parantunut.
Hyökkäyspäässä tehokkaimmin on viime aikoina esiintynyt uransa toistaiseksi parasta kautta pelaava Esa Pirnes. Ässiä vastaan Pirnes on kuitenkin todennäköisesti sivussa. Pirnes sai TPS-ottelussa iskun jalkaansa ja varmuuden vuoksi hän levännee tämän ottelun. Varmuudella Tapparan riveistä puuttuu puolustaja Jyrki Välivaara.
Ässien viidessä viimeisimmässä
ottelussa täydet pisteet ovat irronneet Bluesia, HIFK:ta, Lukkoa ja Pelicansia vastaan. Lisäksi runkosarjavoittaja HPK:n kotiluolasta irtosi yksi piste, Kerhon voittaessa pelin vasta jatkoajalla. Ilman panosta pelannut patalauma voi siis olla ilmeeseensä ja tulokseensa tyytyväinen ja ainakin tältä osin joukkue on ollut Mika Toivolan lupauksen mukaisesti SM-liigan taistelevin joukkue.
Ässien maalin suulla sekä Scott Langkow että Antti Jokela ovat esittäneet hyviä otteita. Luotettavan maalivahtipelin lisäksi Ässät on taas löytänyt tehojakin ennen kaikkea Vjatsheslav Fandulin johdolla. Myös joukkueen nuorisokaarti on lisäntyneen vastuun myötä löytänyt juonta ja tehoja otteisiinsa.
Tappara ollut liian kova Ässille
Kauden kolmesta aiemmasta kohtaamisesta Tappara on korjannut täydet kuusi pistettä. Tampereella Ässillä ei ollut mitään jakoa, sillä kirvesrinnat murjoivat patapaitoja 4-0 ja 5-0. Porin pelissäkin Ässät sortui tehottomuuteen. Joukkue hallitsi tapahtumia ja loi etenkin ensimmäisessä erässä tukuttain maalipaikkoja, mutta vain kertaalleen kiekko saatiin ohi Mika Lehdon. Ässien huonon onnen illan kruunasi puolestakentästä lähtenyt Tapparan 1-2-voittomaali, joka yllätti Scott Langkowin.
Perinteisesti Ässät ja Tappara ovat pelanneet varsin tasaisia vääntöjä, joissa usein se sarjataulukon mukaan huonompi joukkue on kyennyt nappaamaan pisteet. Tällä kaudella noita perinteitä ei ole siis kunnioitettu, vaan Tapparan tyyli on ollut myrkkyä Ässille. Itse asiassa Tappara on ainoa joukkue, jolta Ässät ei ole tällä kaudella ottanut pistettäkään.
Tällä kertaa siihen linee mahdollisuudet, sillä vierasjoukkuekaan tuskin ihan parhaimpaansa syttyy. Toki joukkue varmasti pyrkii parhaansa mukaan jatkamaan hyvää putkeaan sekä entisestään parantamaan peliään play offseja silmällä pitäen. Mutta kuitenkin, ajatukset ja tekemisetkin voivat olla jo liikaa pudotuspeleissä.
Ässien luulisi kykenevän motivoimaan itsensä myös näihin kahteen viimeiseen otteluun. Paineita ei ole, eikä mitään tarvitse myöskään säästellä, joten joukkue voi jatkaa vapautuneesti ja täysillä pelaten. Tapparaltakin varmasti halutaan tältä kaudelta edes yksi piste ja eiköhän SaiPankin ohittaminen vielä jonkin verran houkuttele.
Mahdollisuuksia Ässillä siis pitäisi olla, vaikka vahva Tappara ei olekaan ihan optimaalisin vastustaja pienen ja osin kevyenkin materiaalin joukkueelle. Tasoero puhuu Tapparan puolesta, mutta asenne saattaa olla kotijoukkueella paremmin kohdallaan. Kumpi vie voiton, henki vai materia?