Kotijoukkue lähtee otteluun levänneenä, sillä HPK pelasi edellisen ottelunsa lauantaina. Bluesilla sen sijaan ei ole ollut aikaa huilata, sillä Espoossa pelattiin viimeksi tiistaina.
HPK katkaisi viikonloppuna tappioputkensa neljään otteluun. Kerho rökitti JYPin suurinumeroisesti perjantaina Jyväskylässä ja nappasi pisteen HIFK:n vieraana lauantaina.
Alkukaudesta sekä hyökkäys- että puolustuspelaaminen on ollut sekavaa. Viikonlopun otteluissa puolustusalueella oli edelleen tuttuja elementtejä. Erityisesti HIFK:ta vastaan merkkauspeli jätti parantamisen varaa.
Hyökkäyspelin osalta HPK paransi huimasti. Ahne ja fyysinen karvauspeli tuotti kummassakin ottelussa hyviä maalipaikkoja. Suurin ilonaihe varmasti oli Vojtech Polakin herääminen. Tšekki onkin tehnyt viisi tehopistettä viimeisimmissä kolmessa ottelussaan.
Myös Bluesia on vaivannut tehottomuus, mutta espoolaiset saivat helpottavan voiton JYPin kustannuksella tiistaina. Mikään maalijuhla ei ollut kyseessä, sillä voitto irtosi kahdella tehdyllä maalilla.
Erikoistilanteiden osalta Blues on Liigan häntäpäässä. Ylivoima on ollut tehotonta eikä alivoimakaan ole toiminut. Espoolaiset tarvitsevatkin tehoja kapteeninsa Kim Hirschovitsin sekä edelliskaudella peräti 18 maalia iskeneen Ville Korhosen takaa.