JYPillä oli viime viikolla hieman rauhallisempi viikko, sillä viikkoon sisältyi vain kaksi kotiottelua. Tulos ei kuitenkaan ollut jyväskyläläisille kovin miellyttävä, sillä sekä Kärpät että HIFK hakivat täyden pistepotin Hippokselta. JYPin murheena oli erityisesti maalinteko, sillä 120 minuuttia tehokasta peliaikaa tuotti vain kaksi tehtyä maalia.
TPS:n viikko oli varsin päinvastainen, sillä viikkoon mahtui kolme ottelua ja niistä kertyi kuusi pistettä. Viikon kauneusvirhe tuli lauantaisessa juhlaottelussa, kun Tappara pieksi turkulaiset peräti 2−7. TPS:ää ei voi silti syyttää totaalisesta kyykkäyksestä, vaan esitys oli pelillisesti melko kelvollinen.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolmeen otteeseen. CHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella TPS oli vahvempi yhteismaalein 6−3, mutta ainoassa liigaottelussa JYP teki ryöstöretken yhdellä kauden ehjimmistä esityksistään.
Ratkaisukohdat
JYPin suurimmat ongelmat kohdistuvat hyökkäyspäähän, mistä jo edellisen viikon maalisaldo kertoo. Hurrikaaniryhmä saa jatkuvasti aiheutettua paineistusjaksoja vastustajan kenttäpäätyyn, mutta sekä murtautuminen maalipaikoille että viimeistely vähäisistä paikoista on ollut hyvin tukkoisaa. Anssi Löfmanin ja Valtteri Hotakaisen johtamat kolmikot ovat päässeet vakituiseen muotoon ja ovat alati vaarallisia, ja vastaavat lähes kokonaan JYPin vähäisistä hyökkäystehoista.
Pääosin puolustussuuntaan JYPin peli on ollut hyvällä tasolla, mutta viime viikolla vastustajat iskivät yksilövirheistä. JYPin viikon viidestä takaiskumaalista tuli kolme joko ylivoimahyökkäyksestä tai vastustajan läpiajosta. Osittain tämä kuvasti vain sitä faktaa, että JYP tarvitsee nopean avausmaalin, tai pelaamisessa alkaa näkyä turhautumista ja pakka on pakotettu avonaisemmaksi maaleja hakiessa.
TPS:n puolella suurin ongelma kohdistuu maalin suulle. Sekä Teemu Lassila että Aleksander Georgijev ovat olleet varsin ailahtelevia, eivätkä ole onnistuneet kantamaan joukkuettaan vaikeina hetkinä. Lisäksi Tapparaa vastaan suuri ongelma liittyi siihen, että puolustuspelaaminen oli melko löysää ja tamperelaisille annettiin runsaasti tilaa rellestää. JYP on ollut suurissa ongelmissa puolustusalueella kovaa painetta antavien joukkueiden kanssa, ja samaan turkulaisten täytyy pyrkiä myös Hippoksella.
TPS:n onneksi hyökkäyspäästä on löytynyt hyvin tehoja, kun keihään kärkenä on mahdollisesti koko sarjan vaarallisin johtama ketju. Eric Perrin on löytänyt loistavasti yhteisen sävelen Lauri Tukosen ja Tomi Kallion kanssa ja kolmikon tulos on ollut varsin murhaavaa. Iloinen asia turkulaisittain on myös muun muassa Dave Spinan herääminen tehopisteiden tekoon. TPS onkin löytänyt toimivat ketjukokoonpanot jo varhaisessa vaiheessa, eikä uusien yhdistelmien hakemiselle ole ollut tarvetta.
Erikoista
Tiistain mielenkiintoisin yksityiskohta on tietysti JYPin entisen kapteenin, Perrinin paluu Jyväskylään. Jo CHL-ottelussa Perrin sai raikuvat suosinosoitukset jyväskyläläisyleisöltä, mikä kertoo hänen arvostuksestaan Jyväskylässä.
Molemmat joukkueet ovat pelanneet varsin ailahtelevasti ja seuraavan ottelun alla esityksen tasoon on liittynyt suuria kysymysmerkkejä. TPS:n voikin odottaa tulevan varsin nälkäisenä Jyväskylään edellisen ottelun turpasaunan jäljiltä. Nopea avausmaali voisi kantaa yllättävän pitkälle, sillä JYPin kaikki kauden ottelut ovat päättyneet avausmaalin tehneen joukkueen voittoon.