Edelliset ottelut
KooKoo on ajautunut jo viiden ottelun mittaiseen tappioputkeen. Perjantaina oranssimustat hävisivät Lahdessa, kun Pelicans oli vahvempi 4−1-numeroin.
− Meidän on nyt kaivettava itseluottamus ja usko omaan tekemiseen näistä samoista jätkistä, jotka ovat aiemmin esiintyneet loistavasti, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila toteaa joukkueen verkkosivuilla.
HPK puolestaan voitti perjantaina maalein 4−1, kun se kaatoi kotonaan komeasti Rauman Lukon. Hämeenlinnalaiset olivat ensimmäisen erän jälkeen maalin takaa-ajoasemassa, mutta sen jälkeen HPK heilutti tahtipuikkoa.
− Puolustettiin hyvin ja pelattiin ehjä 60-minuuttinen. Tällä kertaa ei hukattu keskialueella kiekkoja, mikä on ollut meidän murheena tällä kaudella, HPK-luotsi Pasi Arvonen totesi ottelun jälkeen.
KooKoo ja HPK ovat kohdanneet toisensa kauden aikana kahdesti. Kauden alussa KooKoo oli kotonaan vahvempi maalein 3−2, lokakuun lopulla HPK oli Hämeenlinnassa voitokkaampi numeroin 3−1.
Arvio
Ottelusta tulee suurella todennäköisyydellä edellisten kohtaamisten tapaan tasainen. Vaikka KooKoo kärsiikin tällä hetkellä itseluottamuksen puutteesta, on se kotonaan kovaa taisteleva joukkue, mikä nähtiin myös viime Kouvolan kohtaamisessa.
Avausmaalin merkitys on kotijoukkueen kannalta suuri. Se toisi kaivattua itseluottamusta tekemiseen ja etenkin kotiyleisön tuen.
Tilastopoiminta
KooKoo on tällä kaudella ollut aiemminkin viiden ottelun tappioputkessa. Tuolloin putki katkesi viiteen.