Edelliset ottelut
KooKoon ja Kärppien kauden ensimmäisen kohtaamisen voitti KooKoo. Syyskuun lopussa Kouvolassa pelattu ottelu päättyi 2-1 isäntien hyväksi. Ottelun hahmo oli Frederic Cloutier, joka torjui ottelussa 33 laukausta. Muutama viikkoa myöhemmin joukkueet kohtasivat jälleen. Tuolloin Kärpät maksoivat kouvolalaisille potut pottuina ja nappasivat 3-0 kotivoiton.
KooKoo on yltänyt neljässä edellisessä ottelussaan pisteille. Tapaninpäivän taistossa se kohtasi Ässät Porissa, ja isännät väänsivät ottelusta jatkoaikavoiton lukemin 2-1. Kouvolalaiset ovat pelanneet kotonaan viime aikoina hyvin, sillä kahdeksasta viimeisestä ottelusta KooKoo on saalistanut kuusi voittoa.
Kärpät puolestaan porskuttaa sarjan kärjessä. Viimeisestä kahdeksasta ottelustaan se on voittanut peräti seitsemän, ja niistä kuusi on tuonut täydet kolme pistettä. Viime lauantaina Blues pisti isännät Oulussa tiukille, sillä vierailijat johtivat ottelua 2-1. Kärpät kuitenkin kampesi rinnalle ja ohi. Isäntien hahmo oli kaksi maalia iskenyt ja vahvaa kautta pelaava Julius Junttila, joka johti Kärpät 4-2-voittoon.
Ratkaisukohdat
KooKoon peli parantunut kauden edetessä. Alkukaudesta monessa ottelussa vastustajalla oli paljon enemmän laukauksia kuin KooKoolla, mutta tilanne on tasoittunut. Nyt joukkue pelaa tasaisempia otteluita ja kykenee hallitsemaankin niitä. Erityisesti erikoistilannepelaaminen on parantunut huimasti.
Kärpillä on erittäin vahva jakso menossa. Kokeneessa joukkueessa on paljon ratkaisuvoimaa ja oululaiset pystyvät perusrutiinillaan kääntämään tasaisia otteluita voitoksi. Jos Kärpät keskittyy pelaamiseen, saattaa vieraiden voittoputki hyvinkin saada jatkoa. Jos vierailijat puolestaan sortuvat jäähyilyyn, on KooKoolla mahdollisuus saalistaa kauden toinen kotivoitto oululaisista. Kouvolalaisten ylivoiman näkyvimmät hahmot ovat Jarkko Malinen, Josh Green ja Ryan O´Connor.
Vauhtia ottelussa varmasti riittää.