Lauantai oli Porissa urheilullisesti ruuhkaista aikaa, kun niin Ässillä, Pesäkarhuilla kuin FC Jazzillakin oli ottelut kotitantereillaan. Isossamäessä parkkipaikan etsiminen kävi työstä, mutta yhtä ruuhkaista tuntui olevan Ässien ja Växjö Lakersin välisessä ottelussa, kun pelaajat pysyivät välillä vaivoin pystyssä vauhdikkaassa pelissä.
– Tässä ottelussa oli paljon hyvää, saimme huipputiimin vastaan. Isoimpana asiana näki rohkeuden ja säpinän joukkueessa, patapaitojen päävalmentaja Karri Kivi kommentoi.
Lakers lähti otteluun tappiot niskassaan Ilvekseltä ja perjantaina kohtaamaltaan Lukolta. Molemmat ottelut ruotsalaisjoukkue hävisi yhdellä maalilla. Sarja sai jatkoa Isossamäessä, kun Ässät vei ottelun nimiinsä jatkoajalla lukemin 4-3. Helppo ottelu ei ollut kotijoukkueellekaan.
– Meille tämä oli vaikea päivä muutenkin, kun oli kaikkea hulabaloota. Nollaus oli vaikeaa, varsinkin nuorille pelaajille, Ässät-luotsi kertasi lauantain Ässien faniohjelmaa.
Jäähyä jäähyn perään
Ässät aloitti ottelun jäähyaitiosta, jonne Jyri Marttinen päätyi kärsimään kampitusrangaistustaan jo heti ottelun alkuminuuteilla. Seurakseen puolustaja sai lyhyen ajan kuluttua Miko Malkamäen, kun kiekko päätyi lavasta katsomon puolelle rikkeen arvoisesti. Lakers ei viivytellyt, vaan Robert Rosén iski ruotsalaistiimin kahden miehen ylivoimalla johtoon Dennis Rasmussenin ja Tomi Kallion avustuksella.
Jäähyily ei loppunut tähän. Ässien avausosuman iskeneen Sami Mutasen maalin jälkeen jäähyaitiota lämmitettiin tasaisin väliajoin kummankin joukkueen sorruttua koiruuksiin. Lakersin illan ahkerin jäähyilijä oli amerikkalaispuolustaja Noah Welch, joka hankki itselleen kolme kaksiminuuttista.
Ässät pääsi johtokantaan pyöritettyään ylivoimaa, kun Veli-Matti Savinainen laukoi kotijoukkueen 2-1-johtoon heti toisen erän alussa. Lakersia edustava Kallio otti kuitenkin ohjat omiin käsiinsä ja pisti kiekon Antti Raannan längeistä sisään.
Ottelu ei sujunut ilman pientä rähinää, sillä Ässien Joel Armian tarjoiltua poikittaista mailaa vastustajan selkään syntyi vierasjoukkueen vaihtoaition eteen joukko monesta paidastarepijästä. Armia kartutti tililleen korkeasta ja poikittaisesta mailasta sekä käytöskympistä koostuvan listan.
Ryan ratkaisijan roolissa
Ässät johti ottelua Shaun Heshkan osumalla pitkään, mutta lauantain kamppailu ei saanut päätöstä varsinaisella peliajalla, kun Rosén kartutti maalisaldoaan toisella osumalla ja tasoitti ottelun viimeisessä erässä.
Jatkoajalla kotijoukkue ei antanut vastustajalleen armoa, kun Marttisen kilautettua Mattias Modigin maalitolppaa ässälaituri Michael Ryan sinetöi lopputulokseksi 4-3. Päävalmentaja jakoi kehuja niin Ryanille kuin muullekin ulkomaalaisosastolle, josta ainoana illan ottelun väliin jätti Daniel Brodin.
– Brodinilla oli hieman arkuutta olkapäässä, ei mitään vakavaa, muttemme halunneet riskeerata mitään, Kivi totesi.
Ässät pelaa viimeisen harjoitusottelunsa ennen kauden alkua kotihallissaan perjantaina, kun patapaidat saavat vastaansa Tampereen Ilveksen.
Ässien kentälliset ottelun alussa
Pihlman-Niemi-Armia
Uusitalo-Sammalkangas
Ryan-Dixon-Savinainen
Marttinen-Heshka
Aaltonen-Uusikartano-Juusela
Honkanen-Malkamäki
Mutanen-Sillanpää-Lähteenmäki
Sulin, Moisio
Raanta (Järvenpää)