Ykkösketjunsa vaatimattomasta panoksesta johtuen Ässät oli muokannut ketjunsa täysin uuteen uskoon. Yksikään vitja ei säilynyt ennallaan.
- Edellisen kotipelin jälkeen oli jo puhetta, ettei ykkösketjun panokseen voi olla tyytväinen. Kun sitten sama meno jatkui Ilvestä vastaan ja ykkösketju imaisi viisi omiin, niin eihän sitä voi loputtomiin katsoa. Jotain oli tehtävä ja nyt jokaisesta ketjusta löytyy yksi hyvä puolustava hyökkääjä, Ässien valmentaja Mika Toivola kertoi muutosten taustoista.
- Mielestäni muutokset toimivat nyt ihan hyvin. Martin Bergeronkin näytti istuvan hyvin Timo Salosen ja Samu Wesslinin keskelle. Eiköhän me näillä jatketa tästä eteenkinpäin. Työtä se vielä vaatii, että saadaan nämä ketjut toimimaan entistä paremmin, Toivola jatkoi.
Avointa peliä
Jos viime kaudella Ässät-JYP –peleissä nähtiin varsin tapahtumaköyhää ja puolustavaa jääkiekkoa, niin nyt asiat olivat toisin. Ottelu oli alusta alkaen yllättävänkin avointa ja paikoin vauhdikastakin peliä.
Tero Leinonen pelasi viime kaudella Ässiä vastaan peräti kolme nollapeliä, ja osin tuon historiankin takia mies sai taas komennuksen JYP:n maalille, vaikka Tommi Nikkilä on alkukaudella ottanut ykkösvahdin osan itselleen.
- Totta kai ne viime kauden Ässä-pelitkin painoivat maalivahtivalintaa tehdessä. Mutta Leinonen on myös harjoitellut hyvin ja ansaitsi peliaikaa. Lisäksi täytyyhän molemmat maalivahdit pitää pelituntumassa, JYP-luotsi Matti Alatalo selvitti maalivahtivalintaasa.
Tällä kertaa Leinosesta ei kuitenkaan tullut Ässien painajaista. Jari Korpisalon nopea avausmaali oli kotijoukkueelle taatusti tärkeä JYP:iä ja Leinosta vastaan. Muuten olisivat viime kauden haamut saattaneet jyskyttää takaraivoissa.
Vjatsheslav Fandul näki aukon JYP:n puolustuksessa ja antoi upean läpisyötön paitsion rajamailla kytänneelle Jari Korpisalolle. Korpisalo kirmasi Jarkko Immoselta ja muulta jyväskyläläisnuorisolta helposti karkuun, veivasi Leinosen jäihin ja siirsi Ässät tyylikkäällä maalilla 1-0-johtoon. Maali oli muutenkin pirteästi esiintyneeltä konkarihyökkääjältä komea suoritus kuin miehen parhailta päiviltä 1990-luvun puolivälistä.
- Tuossa koettiin kyllä ensimmäisen kerran vääryyttä, sillä maali oli selvä paitsio, purnasi Alatalo ottelun jälkeen.
- Tarkastettiin tilanne jo videolta. Ei ollut paitsio, Toivola kuittasi.
JYP ei kuitenkaan avausmaalista hätkähtänyt, vaikka mielestään vääryyttä kokikin, vaan lähti avoimen pelin merkeissä hakemaan tasoitusmaalia. Sellainen myös nähtiin, kun Janne Hauhtonen käytti Ässien ykkösviisikon löysäilyn hyväkseen. Hauhtonen otti maalin takana irtokiekon itselleen, kiersi nopeasti maalin kulmalle ja ujutti vanhanaikaisella kiekon helposti Scott Langkowin längistä sisään. Hieno ja röykeä suoritus Hauhtoselta.
Hyökkäykset soljuivat vauhdilla päästä päähän ja selvää olikin, että pian kolisee taas jommassakummassa päässä. Kotiyleisön iloksi kolina kuului JYP:n päästä. Jarkko Glad pääsi ensin avopaikkaan, mutta laukoi ohi. Maalin takaa kiekko toimitettiin kuitenkin heti Fandulille, joka hänkin pääsi tykittämään avopaikasta, mutta Leinonen torjui tuon kudin. Kiekko jäi kuitenkin pyörimään maalin eteen, eivätkä Tuomo Kortelainen ja Valtteri Tenkanen saaneet Gladia ja Pasi Tuomista kuriin. Porilaiset runnoivat kiekon väkisin maaliin ja osuma merkattiin lopulta Tuomiselle.
Avauserä Ässille siis 2-1. Kotijoukkueen johtoa saattoi pitää ansaittuna, sillä ote oli ehkä hienokseltaan patapaidoilla.
Ässät ratkaisi erikoistilanteista
Toisessa erässä meininki sen kuin kiihtyi. Ässät oli entistä selvemmin hallitseva osapuoli. Tätä tosin auttoi se, että joukkue pääsi pelaamaan rutkasti ylivoimalla.
Mutta kävi se homma alivoimallakin. Ässien Juha-Pekka Ketola otti erän alussa kaksiminuuttisen, mutta kesken JYP:n kelvollisen pakkopelin Ässät pääsi katkoon. Juha Kiilholma antoi laidasta kiekon Gladilla ja kaikki varmasti odottivat rauhallista purkua. Mutta Glad päätti toisin ja lähti nousemaan, kun kaista oli vapaana. Alexander Trembley oli jäänyt JYP:n alimmaksi mieheksi ja Glad hyödynsi komeasti hyökkääjän puolustusosaamattomuuden. Trembley meni Gladin veivatessa halpaan ja puukätinen peruspakki olikin vastakkain Leinosen kanssa. Kiekko hallitusti alakulmaan ja Ässät 3-1-johtoon, maalilla jollaista ei Gladilta ole ennen nähty. Ja Ässilläkö muka heikko taitotaso?
Ottelun eniten mieliä kuohuttanut, ja ehkä pelin ratkaissutkin, tapaus nähtiin erän puolivälin jälkeen. Marko Kivenmäki nousi laidalta, kiersi Tommi Kovasen ja lähti harhauttamaan Jyri Marttista. Harhautus jäi kuitenkin puolittaiseksi, sillä Kivenmäki ei päässyt ohi JYP-puolustajan, vaan matka pysähtyi Marttisen tööttiin. Kivenmäki lähti verta valuvana tikattavaksi ja Marttiselle tuomittiin 5+20 minuuttia kyynärpäätaklauksesta. Rangaistus vaikutti turhan ankaralta, sillä Marttinen ei kuitenkaan lähtenyt patapaitaa kyynärpää edellä pysäyttämään. Se, että isku kohdistui päähän, johti lähinnä kokoerosta, eikä niinkään Marttisen tietoisista rumista otteista.
- Tuo oli kyllä turhan kova tuomio. Pelaajat törmäsivät toisiinsa, mielestäni ei missään nimessä ollut ulosajon arvoinen tilanne, Alatalo manasi haluamatta kuitenkaan arvostella tuomaritoimintaa sen enempää.
- Katsottiin jo tuokin videolta. Tuomio oli ihan oikein. Mistä sitten ulos heitettäisiin jos ei tuosta, kun kaverin kyynärpää osuu vastustajan naamaan, Toivola vastasi.
- Mutta kerro mistä johtui, että se osui naamaan, Alatalo vielä kyseli, saamatta kuitenkaan vastausta.
Ässät sai siis mahdollisuuden ratkaista peli lopullisesti viiden minuutin ylivoimalla. Ja mahdollisuudet sen kuin paranivat, kun Markku Kruus vihelsi 22 sekuntia myöhemmin vielä Petri Virolaisenkin jäähypenkille. Tuostakin rangaistuksesta voisi olla montaa mieltä.
Ässät pyöritti viidellä kolmea vastaan kuitenkin tuloksettomasti. Paras tilanne tuli Tomi Pölläselle, joka karkasi läpiajoon, mutta veto kilahti tolppaan. Mahdollisuuksia ratkaisuun oli muutenkin, mutta ne jäivät käyttämättä. Paikoin hommaa leimasi turha vastuun siirtely. Toisaalta JYP:n alivoimapelaajatkin taistelivat ansiokkaasti.
- Meillä on erikoiskenttä 5-3 ylivoimiin, mutta siitäkään ei nyt ollut apua, kun yksi tuon kentän miehistä joutui tikattavaksi, Toivola selitti.
Vaikka kahden miehen ylivoima ei tulosta tuottanutkaan, pystyi Ässät kuitenkin vitosen lopussa iskemään neljännen maalinsa. Olegs Sorokins lähti nousemaan siniviivalta, harhautti yhden JYP-pelaajan ja iski terävällä rannelaukauksella kiekon yläkulmaan. Leinosen työtä vaikeutti Teemu Virkkusen hyvä työ maskimiehenä.
JYP:n takaa-ajo jäi vaillinaiseksi
Kolmannessa erässä peli hieman hyytyi puolin ja toisin. JYP:llä oli halua ja mahdollisuuksiakin nousta peliin vielä mukaan, mutta virtaa ei oikein riittänyt. Ässilläkään ei suurempia haluja ollut numeroiden kaunistelemiseen.
- Minusta kolmaskin erä onnistui. Homma ei tällä kertaa mennyt liian passiiviseksi. Liikuttiin hyvin, yksi pieni lipsahdus tapahtui, mutta mitään hätää meillä ei ollut, Toivola pohdiskeli päätöserän antia.
Kyseinen lipsahdus sattui Sorokinsille, joka kompastui punaviivaan. Antti Virtanen tuli takaa, nappasi kiekon jäässä sätkivältä latvialaispakilta ja säntäsi läpiajoon. Langkow oli Ässien maalissa tuttuun tapaan täysin aseeton ja jopa ponneton läpiajossa, ja niinpä Virtanen upotti vuorenvarmasti 4-2-kavennuksen.
Kavennuksen jälkeen ote siirtyi entistä enemmän vierasjoukkueelle, mutta mitään todellista hätää Ässillä ei tällä kertaa ollut. Muutamaan otteeseen kiekko pyöri vaarallisesti Langkowin maalilla, mutta lähinnä JYP:n peli pyöri vaarattomilla alueilla.
Matti Alatalo lähti vielä lopussa hakemaan tasoitusta ottamalla Leinosen aikalisän jälkeen pois. Tuo yritys kuitenkin loppui lyhyeen, kun Jari Korhonen kompuroi puolestaan omaan siniviivaan. Pasi Tuominen riisti kiekon ja kuittasi 5-2-loppulukemat tyhjiin.
Jarkko Glad ottelun hahmo
Lauantaiseen Tappara-peliin nähden JYP ei löytänyt samaa virettä. JYP-koutsi Alatalo ei kuitenkaan ottelun jälkeen ollut mahdottoman pettynyt mies.
- Eihän meillä ihan samaa ilmettä ollut kuin Tapparaa vastaan. Se oli osin odotettuakin, joka peli on kuitenkin aina erilainen. Ässät puolusti hyvin ja meillä oli vaikeuksia päästä maalipaikkoihin.
- Joukkueen työmoraali oli kuitenkin taas hyvä. Asenteeseen voi olla tyytyväinen, mutta liike ei tällä kertaa aivan riittänyt, Alatalo kertasi.
Mika Toivola oli omiensa esitykseen hyvinkin tyytyväinen ylivoimapeliä lukuunottamatta.
- Henkisesti lähtökohta tähän peliin oli vaikea. Ilvestä vastaan tehtiin kuitenkin isoja virheitä ja siitä oli lähdettävä nousemaan. Hyvin me siinä onnistuttiin. Puolustuspeli tiivistyi selvästi ja virheet vähenivät.
- Mutta ylivoimapeli meidän täytyy saada pikaisesti kuntoon. Se on ihan selvä, että tällä ylivoimapelillä ei olla kahdeksan sakissa. Sen eteen pitää tehdä nyt paljon töitä ja mun homma on löytää ne oikeat palaset siihen, pataluotsi pohti lähitulevaisuuden tavoitteita.
Joukkueensa alkukauteenkin Toivola oli varsin tyytyväinen. Kuusi pistettä viidestä pelistä tyydyttää, vaikka peli ei vielä uomissaan olekaan.
- Kyllä tuo pistemäärä tyydyttää, me ollaan oikealla tiellä. Peli ei vielä ole kuitenkaan valmista, mutta koko ajan tehdään töitä sen eteen. Varsinkin vieraspelaaminen täytyy saada kuntoon ja seuraavaksi lähdetäänkin innolla haastamaan Kärppiä ja uskotaan, että otetaan se eka vierasvoitto.
Ottelun ehdottomaksi hahmoksi nousi Ässien Jarkko Glad. Tehot 1+1, illan hienoin maali ja omassa päässäkin kauden toistaiseksi paras esitys. Voikin sanoa Gladin pelanneen ehkäpä parhaan pelinsä reilun vuoden mittaisella Ässä-urallaan.
Hyökkäyspäässä Vjatsheslav Fandul heräili unestaan ja lihotti pistetiliään kolmella syöttöpisteellä. Lisäksi Pasi Tuomisen kaksi maalia antavat lupauksia hieman tehokkaammasta kaudesta. Kaiken kaikkiaan Ässien uudistetut ketjut toimivat suhteellisen lupaavasti. Kysymysmerkin voi kuitenkin yhä edelleen heittää ykkösketjun ylle. Miehet Martin Bergeronin ympärillä vaihtuvat, mutta tulos ei juuri kummene. Tehot ovat vähissä ja pääsääntöisesti peli pyörii omassa päässä.
JYP:n riveistä ei tällä kertaa suuria onnistujia löytynyt. Tero Leinonen teki maalissa sen minkä pystyi suoriutuen hommastaan vähintääkin tyydyttävästi. Puolustajista vähimmillä vaikeuksilla selvisi ehkäpä Tommi Kovanen. Hyökkäyspäässä vaarallisimmat sommitelmat teki useimmiten Jarkko Immosen trio, mutta kovin hohdokkaaseen peliin hekään eivät kyenneet.
Joukkueiden ensi viikko on pelien suhteen melko kevyt. Ässillä on ohjelmassaan kaksi peliä. Torstaina joukkue matkaa Ouluun, jossa Raksilan väki ottanee Martin Bergeronin ja muut ex-Kärpät lämmöllä vastaan. Lauantaina on puolestaan vuorossa kotipeli SaiPaa vastaan. JYP:n viikon ainokainen on perjantaina, jolloin joukkue pääsee haastamaan Jokerit Hippoksen huumassa.