Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola sai illan ottelun päätteeksi olla tyytyväinen joukkueensa otteisiin kaukalossa. Tappara nappasi kauden toisen kolmen pisteen voittonsa erityisesti aiemmista otteluista kehittyneen hyökkäyspelinsä ansiosta.
− Kauden alku on ollut pisteiden valossa hankala. Tiedettiin, että Porissa tulee olemaan vaikeaa. Valmistauduimme otteluun niin, että mitään ei tule täällä saamaan helpolla, kommentoi Tapparan päävalmentaja Tapola pelin jälkeen.
Tappara sai otteluunsa loistavan lähdön Olli Palolan iskiessä kauden toisen maalinsa David Kolomatisin ja Jan-Mikael Järvisen syötöistä, kun peli oli ollut käynnissä vain reilun minuutin. Tappara ei ensimmäisen maalinsa jälkeen luovuttanut johtoasemaansa missään vaiheessa, vaan pysyi kiinni voitossa läpi koko ottelun.
Toisessa erässä Ässät huudatti 4107 katsojan kotiyleisöään, kun joukkueen ulkomaalaisvahvistus Garrett Stafford teki Liiga-uransa ensimmäisen maalin kaventaen tilanteen lukemiin 1−2. Staffordin maalin syöttäjäksi merkittiin Eero Elo.
Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio analysoi ottelun jälkeen joukkueensa otteita ja syitä tappioon.
− Olimme aivan liikaa omalla puolustusalueella, ihan vain siksi kun Tapparan hyökkäyspeli oli niin hyvää. Tappara oli terävä.
Mielenkiinto ottelussa kohdistui erityisesti debyyttinsa Ässissä tehneeseen Esa Lindelliin. Nuori puolustajalupaus sai tappioon päättyneestä pelistä huolimatta kiitokset päävalmentaja Rautakalliolta.
− Lindell pelasi hyvin, ottaen huomioon lähtökohdat. Nuori pelaaja oppii jokaisesta tappiosta myös jotain voittamisesta.
Vaikka Tappara veikin ottelun voiton ja nappasi mukaansa täydet kolme pistettä, oli Ässien pelaaminen muiden alkukauden otteluiden tapaan pirteää. Joukkue onnistui pyörittämään peliä vastustajan päädyssä aika-ajoin hyvinkin tehokkaasti.
Jo alkukaudesta uumoiltiin joukkueen heikkoutena olevan maalintekijöiden puute, ja tämä näkyi myös perjantaisessa ottelussa heikkona viimeistelynä. Ongelmaan ei ole tulossa ratkaisua ainakaan vielä seuraavaan otteluun.
− Kokoonpanoon tulee joitakin muutoksia, mutta Michael Ryan ei pelaa, kertoi Ässien päävalmentaja Rautakallio.
Molempien joukkueiden pelit jatkuvat lauantaina, kun Tappara saa kotona vieraakseen Lahden Pelicansin ja Ässät matkaa Helsinkiin ottamaan mittaa sarjakärki HIFK:sta.