HIFK runnoi rutiinilla avausvoiton

LIIGA / Raportti
Helsingin IFK aloitti European Trophyn perjantaina kohtaamalla saksalaisen Adler Mannheimin Vantaalla. Tasoero joukkueiden välillä oli sen verran mittava, että helsinkiläisille riitti rutiinisuoritus täyden pistepotin varmistamiseen. Loppunumerot HIFK:lle 4-0 (0-0, 4-0, 0-0).

Ottelun kulminaatiopiste osui toiseen erään. HIFK lisäsi nopeutta peliinsä ja ajoi paineen jatkuvalla syötöllä vierasjoukkueen päätyyn. Tämä pakotti saksalaisvieraat rikkomaan, jonka seurauksena kotijoukkue pääsi jauhamaan useaan otteeseen ylivoimapeliään.

Maalihanat aukesivat vain 39 sekuntia toisen erän alkamisen jälkeen. HIFK:n ruotsalaissentteri Joakim Eriksson toimitti pelivälineen viivaan, josta Kyle Klubertanz jatkoi sen edelleen Toni Söderholmille. Puolustajan suora laukaus yllätti viime kaudella helsinkiläisten maalia vartioineen Dennis Endrasin.

Lisää seurasi juuri ennen erän puoltaväliä. Ensin Roope Talaja pääsi takatolpalta yrittämään tyhjään maaliin, mutta kiekko jäi hänen luistimiinsa. Maalin taakse pomppineen pelivälineen toimitti vanhanaikaisella pömpeliin Markus Granlund.

Klubertanzin ja Siim Liivikin lisätessä punapaitojen johtoa vielä kahdella maalilla erän lopussa, oli saksalaisjoukkueen eväät lopullisesti syöty.


Kyle Klubertanz oli HIFK:n tehomies maalilla ja syöttöpisteellä. Amerikkalainen edusti TPS:ää kaudella 2008-2009.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Varma Ortio

HIFK ei joutunut perjantaina millään mittarilla mitattuna todelliseen testiin. Saksalainen Adler Mannheim oli sanalla sanoen heikko ryhmittymä. Joukkue pääsi vain aniharvoin kotijoukkueen puolustusalueelle ja silloinkin ratkaisut olivat pehmeitä.

Tästä huolimatta HIFK:n maalilla debytoinut Joni Ortio jätti itsestään vaakuttavan kuvan. Vaikka töitä ei kosolti ollutkaan, hoiti turkulaislähtöinen maalivahti vähätkin työtehtävänsä kunniallisesti. Pienintäkään haparointia tai epävarmuutta ei otteissa näkynyt. Tämä, jos mikä lupaa hyvää HIFK:n kaudelle.

Positiivisella linjalla jatkoi myös Siim Liivikin johtama kolmosketju, jossa laidoilla viilettivät Arttu Luttinen ja Iiro Pakarinen. Luttinen tosin hävisi välillä kuvasta, mutta Liivik ja Pakarinen antoivat pelaamisellaan luvan odottaa heiltä jatkossakin paljon. Kaksikko on kuin HIFK-fanin kauneimmasta päiväunesta: fyysinen ja hieman ilkeä, mutta samalla myös maalien tekeminen kuuluu toimenkuvaan.

Brändikiekko palaamassa?

Vaikka Mannheim-ottelu ei jääkiekkoilullisesti sen suurempia tunteita herättänytkään, teki HIFK siitä katsojaystävällisen etenkin avauserässä. Kova taklauspeli yhdistettynä Ilari Melartin nyrkkihippasiin oli omiaan nostamaan Tikkurilan jäähallin tunnelman kattoon.

Episodi sai alkunsa avauserän puolivälin jälkeen, kun Melart taklasi Mannheimin saksalaishyökkääjä Richard Gelkeä keskialueella. Gelke ei tästä pitänyt ja tilanne meni aluksi pieneksi painiksi, jonka jälkeen Melart muutamalla terävällä iskulla pudotti Gelken jäänpintaan. Tilanteesta tuomittiin Melartille suihkukomennus, mutta Gelke selvisi pienellä kakkosella.

Seuraavan kerran Melart ja HIFK pääsevät irti jo lauantaina, kun vastaan asettuu saksalainen ERC Ingolstadt.

» Lähetä palautetta toimitukselle