Lentävien paitojen ilta stadissa huipentui kotijuhliin

LIIGA / Raportti
Antti Törmänen löysi viimeiseen erään oikeat lääkkeet Ilveksen nylkemiseen
HIFK juhli 118-vuoden taivaltaan jakamalla faneilleen Cheerleaderien heitteleminä yhtä monta t-paitaa. Tunnelma ottelussa oli kiihkeä ja rangaistuksia jaettiin puolin ja toisin. Kotijoukkue ei saanut pelin juonesta kiinni ennen viimeistä erää, mutta kampesi lopulta tasoihin ja meni ohi.

Kiekon tiputtua jäähän oli Ilveksen Markku Flinckille avautua heti iskun paikka, kun tämä pääsi tunkeutumaan HIFK-puolustajien välistä maalille. Hetki tästä eteenpäin ja kotijoukkueen Mika Partanen ja Corey Elkins olivat päästä tekemään pahojaan. Ilveksen puolustajat hoitivat hommansa kuitenkin alusta loppuun hyvin.

Flinck pääsi pian yrittämään uudelleen eikä tällä kertaa jättänyt tilannetta hyödyntämättä. Joonas Vihkon syöttö löysi Flinckin, joka laittoi maalinkulmalta pikkumustan häkkiin. Tämän jälkeen HIFK pääsi pariin otteeseen kokeilemaan ylivoimaa, mutta ei saanut Lauri Taipaluksen laukausta lukuunottamatta mitään aikaiseksi. Ilveksen alivoimanelikko taisteli kerta toisensa perään kiekkoon kiinni ja sai sitä myötä pelivälineen siniviivan toiselle puolen.

Tomas Nykopp sai kiekon erän lopussa kasvoihinsa, mutta jatkoi urhoollisesti pelaamista. Tämä ei kuitenkaan kotijoukkuetta hyödyttänyt, vaan erätauolle lähdettiin vieraiden 1-0-johdossa.

Jäähykoppien ovet käyvät tiuhaan

Toisessa erässä Micke-Max Åsten oli jo heti halussa härnäämässä vastustajan puolustusta kädet pystyssä. Hieman tästä eteenpäin Jasse Ikonen otti yhteen Kai Kantolan kanssa Mika Partasen istuessa jäähypenkillä. Toistaiseksi tilanteet pysyivät tyrkkimisen ja suunsoiton tasolla. Partanen puolestaan oli sohaissut kiekon katsomoon ja pelinviivyttämisestä tuomittu miehelle kahden minuutin rangaistus.

Ilves pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa, kun Partanen sai pian seurakseen Robert Leinon. Vieraat käyttivät ylimääräisen tilan hyväkseen, kun Marcus Fagerudd pysytti siniviivan tuntumasta kiekon HIFK-maalivahti Ville Husson selän taakse.

Ilveskään ei selvinnyt rikkeittä toisesta erästä. Yleisön huutokonsertti saatteli Blake Kesselin ja hieman myöhemmin Antti Tyrväisen toistamiseen jäähyaitioon. HIFK:n ylivoimaviisikko pystyi tällä erää luomaan muutamia hyviä laukauksia kiekon pomppiessa lavasta lapaan flipperipallon tavoin. Tästäkin huolimatta kavennusosuma nähtiin vasta joukkueiden tultua tasaväkisiksi, kun Partanen kuittasi jäähynsä komealla osumalla maalinedustilanteesta.

Takaiskusta huolimatta Ilves ei lannistunut vaan painoi päälle eläimen raivolla aina erätauon alkuun. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 2-1 tamperelaisten eduksi.

HIFK:n uusi vaihde

Tauosta uutta virtaa saaneen molemmat joukkueet luistelivat jäälle ja kamppailu muuttui tiukemmaksi. Seuraavan rangaistuksen otti jälleen kotijoukkue. HIFK puolusti hyvin, eivätkä vieraat saaneet ylivoimaansa toimimaan. Åsten tasoitti pelin heti joukkueiden tultua tasaväkisiksi. Syöttöpisteet osumaan saivat Teemu Ramstedt ja kiekon siniviivalta maalille vipannut Joonas Järvinen.

Ilveksen seuraava siirretty rangaistus kostautui, kun kotijoukkue siirtyi ottelussa 3-2 johtoon. Maalintekijänä toimi tällä kertaa maalinedustalla Jasse Ikonen. Thomas Nykoppin lisäksi illan toisen syöttöpisteen merkkautti Teemu Ramstedt. Ilves yritti vielä, mutta HIFK oli juhlapäivän kunniaksi päättänyt voittaa.

Lopullisesti kaikki Ilveksen mahdollisuudet hiipuivat pelin lopussa, kun Flinck toheloi itsensä jäähykoppiin. Tomas Zaborsky läimäytti vielä lopuksi verkon töttörölle, mutta pelikello oli juuri päättänyt erän ja maali ei päätynyt asiakirjoihin.

- Huikea fiilis saada kolme pinnaa, kun on ollut noita jatkoaikapelejä. Tiesimme ottelun olevan tunnelataukseltaan kiihkeä, kertoi Åsten tunnelmistaan pelin jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo