HPK vei runkosarjan kotonaan

LIIGA / Raportti
Hämeenlinnassa vietettiin ja vietetään lauantaina juhlia paikallisen Pallokerhon varmistettua historiansa ensimmäisen runkosarjan ykköspaikan. Kerho varmisti piikkipaikkansa voitolla JYPistä.

HPK sai taistella voittonsa eteen tosissaan kun playoffs-pelien kotietupaikkaa tavoitellut JYP taisteli vahvasti himoiten pisteitä. Puolet ottelusta HPK pysyi tiukasti jyväskyläläisten pihdeissä, kunnes Kerhon tsekit ratkaisivat ottelun.

Ensimmäisessä erässä JYP-vahti Tero Leinonen pääsi jopa toisessa päässä torjunutta Joni Puurulaa helpommalla. Hyvän ottelun pelannut Leinonen selvisi viidellä torjunnalla, kun Puurula puolestaan venyi kiekon eteen yksitoista kertaa.

Ottelun avausmaali oli HPK:n nelosen käsialaa. Juhamatti Yli-Junnila punnersi aloituksen Aki Heinolle, joka pujotteli JYP-pelaajien välistä tiensä maalille ja ampui kohti maalia. Kiekko pomppi lopulta Olli Sillanpäälle, joka nosti tutun ohjeen mukaisesti läheltä ylös ja siirsi Kerhon johtoon.

Rinkelinmäen kiitettävän suurilukuinen yleisö odotteli pikaisen avausmaalin siirtävän otteen täysin Kerhon hanskaan. Hanskasta puheen ollen, sellainen käänsi taiston jälleen tasaiseksi. Nimittäin Joni Puurulan hanska, joka ei ehtinyt Antti Virtasen heppoisen laukauksen eteen, vaan HPK:stakin liigapaikkaa hakenut Virtanen tasoitti tolpan kautta ja JYP pääsi jälleen kiinni juonesta.

- Ensin täytyy onnitella HPK:ta. Hävittiin erittäin hyvälle joukkueelle. Ensimmäiset puolitoista erää taisteltiin erinomaisesti ja pelattiin hyvää, iloista kiekkoa. Sitten kuitenkin tapahtui jotain ja keskittyminen olennaiseen puuttui, kiitteli JYP-koutsi Matti Alatalo omiensa mainiota asennetta pelin alussa.

Kerholaisittain mielenkiintoa herättivät Janne Hauhtosen rangaistuksen aikana nähdyt ylivoimakentälliset. Ensin peliä saapui pyörittämään alkukaudesta tuttu Kucharikin ketju, mutta toinen ylivoimaryhmitys oli muodossa Balastik-Miettinen-Somervuori Santalan ja Tuulolan vaaniessa takalinjoilla. Ylivoimasta ei kokeilujen lisäksi paljon kerrottavaa jäänyt.

JYP väsyy vauhdissa

Moni joukkue on etenkin kevätkaudella tullut Rinkelinmäelle jo valmiiksi hävinneenä. JYP ei kuitenkaan heittänyt pyyhettä kehään ennen peliä, eikä sen aikanakaan. Janne Hauhtonen siirsi vieraat 1-2-johtoon löysän näköisellä rannevedolla, jonka Puurula hörppäsi sisään erän alkajaisiksi.

Tuohon osumaan jäivät kuitenkin Puurulan virheet tältä illalta. Nuori ritarivahti tilkitsi maalinsa loppuillan ajan virheettömästi pitäen joukkuettaan pystyssä toisen erän alkupuoliskon ajan.

- Puolitoista erää JYP oli hyvä ja meidän pelimme ei kulkenut sen vuoksi. Me ei vaan oltu yhtä hyviä. Uskottiin kuitenkin, että kun saadaan lisää liikettä, niin JYP väsyy. Saatiin kiekkoa alueelle ja sitä kautta väsytettiin JYP:iä ja siitä seurasi maaleja ja paljon paikkoja. Toisen erän alussa maalipaikat oli JYP:lle 4-0, kaikki meidän ykkös- ja kakkoskenttiä vastaan. Peli olisi siinä voinut kääntyä, pohdiskeli Jukka Jalonen pelin alkupuoliskosta.

Toisen erän jälkimmäinen puolisko lähti hämeenlinnalaisittain mukavasti liikkeelle sillä ajassa 30.16 Martin Strbak tasoitti ottelun Tommi Santalan syötöstä.

Sakari Pietilältä tuttuja termejä lainatakseni ottelun kulminaatiopiste oli erän loppupuolella nähty neljällä neljää vastaan-tilanne. Jalonen heitti rohkeasti boksiin kolme hyökkääjää ja yhden pakin. Kerho pyöritti koko kaksiminuuttisen kuin ylivoimalla ja teki lopulta voitto-osuman. Tsekkoslovakialaiskentällisen ainoa jäällä vaikuttanut puolustaja Vladimir Sicak kiitti vastuusta ja toimitti kiekon verkkoon Pardavyn ja Balastikin toimiessa syöttäjinä.

Vain vajaan minuutin kuluttua Tomas Kucharcik vahvisteli vielä johtoasemaa päästyään puolittaiseen läpisyöksyyn Jan Pardavyn oivaltavasta syötöstä keskialueella. Kucharcik pyssytti kiekon vastustamattomasti Leinosen vartioiman maalin ylähäkkiin.

Toinen erä ei ollut aivan tilastojen mukainen, sillä JYP sai aikaiseksi vaarallisia tilanteita.

- 1-1-tilanteissa JYP:n pelaajat ovat erittäin vaarallisia. Kaverit haastavat puolustajan ja lähtevät ampumaan pakin jaloista. Varmasti ihan harjoiteltu juttu heiltä. Se on sellainen juttu, jota meidänkin pitää treenata, kehaisi Jukka Jalonen vastustajien hyökkääjiä.

Se on siinä!

Kolmannen erän ajan Rinkelinmäellä odoteltiin runkosarjan voiton juhlimiseen oikeuttavaa summeria. Erän alussa HPK pääsi toistamiseen kokeilemaan uutta ylivoimakuviotaan, mutta jälleen tuloksetta. Siistin ottelun ainoa JYP-ylivoimakin nähtiin aivan erän lopussa Teemu Aallon saatua kampitusjäähyn.

Päätöserän ainoan osuman teki edellisen Rinkelinmäellä pelatun ottelun tapaan Janne Laakkonen. Tero Lehterä syötti Laakkosen läpiajoon ja mies yllätti Leinosen samasta paikasta kuin viimeksi Myllyksen - puikoista.

Viimeiset kaksi minuuttia koko halli oli täysin hurmoksessa huutaen Kerhoa ja taputtaen villisti. Lopulta meteli huipentui päätössummeriin, joka antoi pelaajille luvan juhlia seuran historian ensimmäistä runkosarjan voittoa.

- Aika käsittämätön suoritus. Kaikki pelit eivät ole onnistuneet täysin, mutta jotenkin vaan ollaan aina voitettu. Pelaajille täytyy nostaa hattua, hehän sen työn ovat tehneet. Usko omaan tekemiseen on todella kova. Meidän pitää kuitenkin parantaa peliä, pelata koko 60 minuuttia ehjästi, se nähtiin tänäänkin 1. erässä. Täytyy pelata skarpisti alusta asti. Erittäin tyytyväinen olen joukkueen työmoraaliin ja asenteeseen, kommentoi Jukka Jalonen sarjan piikkipaikan merkitystä.

Playoffseja odotellessa

JYPin tappio sekä Bluesin voitto Jokereista tekivät jyväskyläläisten toiveet kotiedusta melko utopistisiksi. Kumpikin valmentaja suuntasikin lehdistötilaisuudessa katseensa jo pudotuspeleihin.

- Nyt pari päivää huilataan. Ollaan tässä pelattu kolme viikkoa kolmen pelin tahdilla ja se näkyy. Tiistaina mennään sitten taas jäälle ja aloitetaan valmistautuminen pudotuspeleihin, valotti Matti Alatalo JYPin valmistautumista.

Kerhon Jukka Jalosen vei pudotuspelipuheisiin kysymys luotosta Puurulaan haparoinnin jälkeenkin.

- Pudotuspelit ovat niin lähellä, että emme lähde vaihtamaan. Se saattaisi murentaa nuoren vahdin itseluottamusta ja tekisimme siinä itsellemme ison karhunpalveluksen. Kaksi helppoa meni, mutta sen jälkeen ei mennyt yhtään ja Joni selvästi ryhdistäytyi. Moni joukkue on ajatellut näissä vain sitä yhtä ottelua eikä nähnyt sitä laajempaa kuvaa, perusteli Jalonen tällä kertaa hyvin onnistunutta ratkaisuaan.

Jatko-ohjelmat ovat joukkueilla vastakkaiset. Kun JYP pelaa runkosarjan loppuun Hippoksella, HPK ei enää Rinkelinmäellä ennen pudotuspelejä yleisöään viihdytä. Jyväskyläläiset kohtaavat torstaina Pelicansin ja lauantaina Jokerit. HPK puolestaan pelaa torstaina Lappeenrannassa ja päättää runkosarjansa Turussa.

Ai niin, yksi juttu vielä. Turun ottelussa riittää molempien joukkueiden kannalta mielenkiintoa. Tepsin tiedetään taistelevan kynsin hampain playoff-paikasta. HPK:n fanit puolestaan saapuvat varmasti mielellään katsomaan Marko Tuulolaa nostelemassa runkosarjan voittajan pystiä. Turkuhallissa saattaakin olla jo lähes pudotuspelejä vastaava tunnelma. Miettikääpä sitä.

» Lähetä palautetta toimitukselle