Tappiosta tappioon matkustavan Ilveksen selkäranka on käynyt, kuten tässä tilanteessa olettaa saattaa, hyvin ohueksi. Joukkue on virheitä pelkäävä, mutta altis niille. Perjantaina ottelu säilyi totuttua pidempään 0-0 tasatilanteessa, kunnes Harri Pesosen voidaan sanoa ratkaisseen ottelun aivan toisen erän viime hetkillä maalillaan. Vaikka takamatkaa tuli vain yksi maali, isku oli liian kova tämän hetken Ilvekselle.
JYPin pelistä voiton avaimina on helppo nostaa esiin kokemus ja kärsivällisyys. Joukkue uskalsi hyökätä, mutta malttia riitti puolustamiseenkin vaikeampina hetkinä.
– Ensimmäinen erä oltiin hallitsevampi osapuoli. Toinen erä oli vaikea, mutta siinä tehtiin kova työmäärä ja tärkeä maali. Kolmannessa erässä osattiin kääntää peli voitoksi, jyväskyläläisten päävalmentaja Jyrki Aho summasi totuudenmukaisesti ottelun päätyttyä.
Lähes 40 minuuttia maaleitta
Ilveksen viimeisissä kotipeleissä joukkue on joutunut tappioasemaan välillä jo varhainkin ensimmäisessä erässä. Michael Keräsen otettua estämisjäähyn noin minuutin peliajan kohdalla, heikkohermoisimmat osasivat jo odottaa JYPin johtomaalia. Ilves kuitenkin selvitti alivoimansa ja pääsi ajoittain oivallisestikin peliin mukaan.
Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan jyväskyläläisten hallintaa, mistä kertovat Vesa Toskalan 16 torjuntaakin. Paras paikka tuli Eric Perrinille, joka pääsi yrittämään Toskalan ohittamista läpiajosta. Myöhemmin Ossi Louhivaaran harhautukset purivat Ilves-kapteeni Martti Järventiehen, mutta Toskala oli silloinkin lukkona kotijoukkueen maalilla.
Erän lopulla JYP pääsi pelaamaan hetken kahden miehen ylivoimaakin, mutta Ilveksen alivoimapelaaminen oli hyvää ja tuon alivoiman tappamisen olisi voinut kuvitella jonkinlaiseksi käännekohdaksi ottelulle.
Toisin kuitenkin kävi ja käännekohta tapahtui vasta toisen erän lopussa. Hieman niskan päällä keskimmäisessä erässä ollut Ilves sai ajassa 39:28 ämpärillisen kylmää vettä niskaansa. Mark Leen epäonnistunut syöttö ohjaantui Eric Perrinin lapaan. Kanadalainen kultakypärä käänsi nopeasti hyökkäyksen suunnan ja jakoi kiekon laitaan Harri Pesoselle, joka otti tyhjät pois ja laukoi räväkän rannelaukauksen Toskalan selän taakse. Laukaus ei ollut täydellinen, mutta hyökkäyksen suoraviivaisuus ja päämäärätietoisuus oli eri luokkaa kuin Ilveksellä tänään.
Löytyykö enää eväitä?
Yhden maalin ero on jääkiekko-ottelussa pieni, mutta tällä kertaa se oli kotijoukkueelle liikaa. Kolmannessa erässä Ilves ei pystynyt juurikaan maalipaikkojen luontiin ja kaiken kaikkiaan se näytti lannistuneelta.
Voittomaali ja viimeinen niitti Ilveksen toiveille syntyi kolmannessa erässä, kun Ossi Louhivaaran laukaus ylivoimalla kimposi päädystä Toskalan luistimeen, josta se suuntautui maaliin. Lopuksi maalinteossa onnistuivat vielä Juha-Pekka Hytönen karattuaan Niko Peltolan nenän edestä läpiajoon ja Ilveskin aukaisi lopussa maalihanansa ilman maalivahtia pelaten, Jaakko Pellisen toimesta.
Viimeksi Ilves on onnistunut kotonaan voittamaan 17. syyskuuta tämänhetkisen sarjajumbo HPK:n. Voitto on samalla ainoa kotona otettu ja viimeisistä vieraspisteistäkin on jo aikaa. Juha Pajuoja oli ottelun jälkeen vihainen tuomareille, epäonnelle ja melkein toimittajillekin. Joukkueen otteet kentällä eivät tällä hetkellä ole lainkaan vakuuttavia, mutta Pajuoja löysi pelistä myös hyvää.
– Hyökkäyksen käynnistäminen, avauspelaaminen oli parempaa. Pakit tekivät tänään paljon töitä, mutta sen sijaan hyökkääjiltä tämä oli pehmeä peli.
Henkinen lukko on jotenkin aukaistava, sillä jokainen tappio ajaa joukkuetta kohti yhä pahempaa kriisiä. Lauantaina joukkue suuntaa Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi ja tuolloin häviäminen tarkoittaisi sarjan viimeiseksi putoamista.
– Keskialueen ylittämiseen tarvitaan laatua vielä lisää, jotta saataisiin peliä pyörimään vastustajan päässä. Videoita katsellaan ja etsitään keinoja, millä päästäisin (hyökkäyksissä) syvemmälle. Ylivoimapeliä pitää paljon parantaa, kiekkoa pitää saada maalin eteen.
Jyväskylässä tilanne on tällä hetkellä aivan toinen. Joukkue on kuuden ottelun pisteputkessa, joista se on voittanut viisi. JYP pääsee huilaamaan viikonlopun ja tiistain Jokerit-kamppailuun lähtöasetelmat ovat muutenkin kaikin puolin herkulliset jyväskyläläisten kannalta. Vaikean alun jälkeen palasevat ovat loksahdelleet kohdalleen ja suunta on jyrkästi ylöspäin.
– Meidän puolustuksen tiiviys on tällä viikolla ollut erinomainen, sen kanssa on kovasti tehty töitä, Aho täsmensi.