Pelin kuva oli selvä ensimmäisestä vaihdosta lähtien: SaiPa vei ja Ilves yritti roikkua perässä. SaiPa sai jatkuvalla sykkeellä ruuhkia Ilveksen maalille, mutta Juha Pitkämäen erinomaiset otteet pitivät tamperelaiset mukana.
– Meillä on ollut samanlaisia pelejä, jotka on hävitty maalilla. Viimeistely ei ole helppoa, kertoi SaiPan päävalmentaja Ari-Pekka Selin pelin jälkeen.
Ehkä paras ja samalla kuvaava paikka tuli, kun hienon ottelun pelannut Jarno Koskiranta murtautui helposti laidalta Ilveksen puolustajien ohi ja pääsi yrittämään etukulmasta. Ensimmäisen erän laukaukset maalia kohti menivät vierasjoukkueen hyväksi 16-3.
– Tähän oli erittäin hyvin valmistauduttu ja SaiPa on tuttu joukkue. Kuntopuntarit olivat tiedossa, mutta ei voi voittaa, jos hävitään jokainen kaksinkamppailu, Heikki Mälkiä manasi.
– Umpisurkea alku, kaikki kunnia SaiPalle, joka tuli taistelemaan.
Taistelu muuttuu tehoiksi
Toisen erän ensimmäisissä vaihdoissa näytti, että Ilves pääsisi hieman mukaan peliin. Koko ajan vähän jäljessä liikkunut Ilves joutui kuitenkin pian jäähylle. Ossi Pellisen huitomisjäähyn aikana ottelun maalihanat aukesivat.
SaiPan yksinkertainen ylivoimakuvio tuotti tuloksen, kun kiekko toimitettiin viivasta maalille, josta se pomppi sisään. Maali merkattiin Jarno Koskirannalle, vaikka nopeasti katsottuna näytti, että Tomas Jasko olisi ohjannut kiekon maaliin. Syöttöpisteille pääsivät Simon Backman ja Jarmo Jokila.
Peli jatkui tasaisena hetken maalin jälkeen, mutta pian Ilveksen heikko selkäranka katkesi lopullisesti. Pauli Levokari joutui rikkomaan Marko Anttilaa ja Ilves sai ensimmäisen ylivoimansa ottelussa. Ylivoiman aikana nähtiinkin illan komein maali, mutta SaiPan tekemänä. Petri Koskinen karkasi läpiajoon ja ujutti kiekon yhden käden mailaotteella ohi hölmistyneen Pitkämäen.
Ilotulitus erässä jatkui vielä kahden maalin verran, kun ensin Jasko pääsi lataamaan Mikko Pukan ja Jarno Koskirannan syötöistä. Kaksi minuuttia myöhemmin Ilves teki ainokaisensa, kun vaisun ottelun pelannut Ilveksen ykkösketju onnistui. Colby Genoway syötti maalille, josta Masi Marjamäki kauhoi kiekon sisään.
Ottelun mehukkain taklaus nähtiin toisessa erässä, kun jälleen erinomaisen ottelun pelannut energiahyökkääjä Henri Sandvik taklasi Pauli Levokarin jään pintaan, jossa mies joutui ottamaan pari sekuntia lukua.
Pelailua
Toisen erän lopun kavennusmaalin myötä Ilveksellä olisi ollut sauma tulla peliin mukaan. Tämä sauma jäi kuitenkin käyttämättä, sillä kolmannen erän alussa SaiPa iski taululle lopulliset 1-4 numerot. Ilveksen puolustus nukahti täydellisesti ja SaiPan ykkössentteri Tyler Redenbach pääsi ampumaan vapaasti maalin edestä kiekon yläkulmaan, syötön maalille antoi Shayne Toporowski.
Lopussa ei enää ihmeitä nähty eikä kummallakaan joukkueella löytynyt enää tarpeeksi maalinälkää lukemien muuttamiseen.
– Liikuttiin tänään Ilvestä paremmin, Selin näki ottelun yhdeksi ratkaisuksi.
Vierasjoukkueesta onnistujina voi mainita koko joukkueen. Jokainen pelaaja taisteli tilanteet loppuun eikä Ilvekselle annettu tilaa tai aikaa. Kotijoukkueen onnistujat sen sijaan on helposti lueteltavissa yhden käden sormin.
– (Matias) Myttysen nuorisoketju oli ainut joka voitti maalipaikat. Kokeneet pelaajat epäonnistuivat, Mälkiä totesi.
Puhtaat paperit voi jakaa myös maalivahti Pitkämäelle, joka tarjosi Ilvekselle mahdollisuuden taistella pisteistä pitämällä joukkuetta pinnalla puoli peliä. Toisaalta erinomaista oli myös SaiPan maalivahtipeli. Jere Myllyniemi jatkoi viime pelien hyvää virettään.
– Tietysti itseluottamus aina kasvaa, kun voitat.
– Päivä kerrallaan mennään ja katsotaan kumpi pelaa, Myllyniemi kertoi, eikä suostunut myöntämään itseään ykkösmaalivahdiksi.
Ottelun lopputulos tiivisti entisestään alempaa keskikastia sarjataulukossa. Ennen kauden alkua lähes kaikkien lyttäämässä SaiPassa uskotaan pudotuspelipaikkaan, mutta kilpailu paikoista tulee olemaan kiivas.
– Pleijareihin pääsy on tietysti joka joukkueen tavoite, ottelun sankari Jarno Koskiranta tiivisti ajatukset.