Jokerit ei painostuksesta huolimatta pystynyt nousemaan HIFK:n toisen erän salamamaalin jälkeen takaisin kamppailuun voitosta. Jokerit oli koko ottelun hallitsevampi osapuoli, mutta HIFK iski paikoista ratkaisevat maalit. Toni Söderholmin voittomaaliksi jäänyt maalikin tuli heti Jokerien ylivoimaa seuranneella HIFK-ylivoimalla. HIFK:n päävalmentaja Petri Matikainen oli ottelun jälkeen tietysti tyytyväinen.
– Eri lähtökohdista lähdettiin tähän otteluun, toinen sarjan kärjessä ja toisen peli hakee vasta muottiaan. Siihen nähden tämä oli hyvä taisteluvoitto. Otettiin pieniä askelia eteenpäin ja tästä on hyvä jatkaa.
Maalin jälkeen Jokerit haki kavennusta vimmatusti ja onnistuikin, kun Tomi Mäki iski Henri Heinon loistavasta lättysyötöstä lukemiksi 4-3. Enempää maaleja Jokerit ei kuitenkaan pystynyt tekemään, vaikka se pääsi yrittämään vielä ottelun lopussa ylivoimalla. Tuhlailijana kunnostautui Markus Nordlund, jolla oli paikat useampaankin maalin. Jokerien kakkosvalmentaja Tomi Lämsä voivotteli ottelun jälkeen joukkueensa ylivoimapeliä.
– Meille tarjottiin tänään mahdollisuutta tasoittaa ja mennä jopa ohi ylivoimalla, mutta ei saatu ylivoimalla sisään, vaikka kaukalossa oli enemmän tilaa. Ei myöskään päästy maalin edessä niihin tärkeisiin kakkoskiekkoihin, josta nykypäivänä isketään todella paljon maaleja.
Ensimmäinen erä hyvää ja vauhdikasta jääkiekkoa
Ottelu lähti liikkeelle todella vauhdikkaasti, kun Mikael Granlund iski HIFK:n johtoon vain 12 sekunnin pelin jälkeen. Jokerien Riku Hahl voitti ottelun ensimmäisen aloituksen ja pelasi kiekon taaksepäin John Klingbergille. Nuori puolustaja lähti nostamaan kiekkoa jalalla, mutta kaatui ensimmäisen potkun jälkeen tyylipuhtaasti ja Granlund pääsi yksin läpi.
Salamamaali ei kuitenkaan lamaannuttanut kotijoukkuetta, vaan peli painui hyvin nopeasti HIFK-päätyyn. Jokerien kaikilla neljällä kentällä oli hyviä tekopaikkoja, joista parhaat sattuivat Janne Lahdelle ja Ben Eavesille.
Ensimmäinen erä oli vauhdikasta ja intensiivistä kiekkoa, josta ei taklauksia puuttunut. Taklauksista huolimatta jäähyjä ei nähty ennen erän viimeistä viittä minuuttia, jolloin Ville Peltonen joutui helponnäköisesti jäähyaitioon. Jäähyä edelsi tilanne, jossa tuomari Teemu Salminen kaatoi kiekon perään syöksyneen Jarkko Ruudun. Päävalmentaja Matikainen ei ollut täysin tyytyväinen illan tuomarilinjaan.
– Me otetaan edelleen liikaa jäähyjä, tai ainakin saadaan niitä liikaa. Jokaisesta hipaisusta tuntui tänään joutuvan jäähylle.
Jokerit jatkoi myllyttämistään HIFK-päädyssä myös ylivoimalla. Hyvistä paikoista huolimatta kotijoukkue ei saanut ylivoiman aikana kiekkoa reppuun, mutta heti ylivoiman päätyttyä Teemu Pulkkisen siniviivaveto löysi muutaman kimmokkeen kautta tiensä maaliin.
Granlundit vuorotellen maalinteossa
HIFK sai toiseenkin erään unelma-alun, kun vain minuutin pelin jälkeen Markus Granlund pääsi tuikkaamaan Peltosen laukauksen paluukiekon ohi Eero Kilpeläisen. Maali oli nuoremmalle Granlundille uran ensimmäinen pelitilannemaali SM-liigassa. Granlund teki itse suurimman esityön maaliinsa, sillä hän karvasi kiekon hyökkäyssinisellä pois Eavesin lavasta.
Pelin intensiteetti laski hieman toiseen erään etenkin kotijoukkueen osalta. Vierasjoukkueen parantunut ilme tasoitti voimasuhteita huimasti, ja HIFK siirtyikin ylivoimalla 3-1-johtoon kun erää oli pelattu reilu viisi minuuttia. Maalintekijänä oli jälleen vanhempi Granlund, joka malttoi ja malttoi, kunnes veivasi kiekon ohi Kilpeläisen patjan.
– Toisen erän nopea maali oli meille liikaa, siitä ei pystytty enää toipumaan. Sen maalin jälkeen pelistä katosi aloitteellisuus ja reagointi, joihin meidän peli hyvin pitkälti perustuu, kertasi Lämsä syitä tappioon.