Rita upotti Kärpät viimeisellä sekunnilla

LIIGA / Raportti
Jokerit ja Kärpät tarjosivat Helsingissä lauantai-illan ratoksi reilulle 8600 katsojalle viihdyttävän kiekko-ottelun. Lopulta voittajaksi kiri maalin takaa kotijoukkue Jokerit. Viimeisen iskun antoi, tehot 2+1 iskenyt, Jani Rita, joka iski voittomaalin viimeisellä sekunnilla.

Muutamia otteluita ilman maaleja pelannut Rita sai hanat auki tärkeässä paikassa. Rita iski 1-1- ja 3-2-maalit ja nosti kauden maalisaldonsa kuuteen. Lisäksi Rita syötti Joey Tenuten viimeistelemän tasoitusmaalin kolmannessa erässä. Ottelun jälkeen pukuhuoneessa median piiritettävänä oli tyytyväinen mies.

- Töitä tässä on tehty, että totta kai tuntui todella hyvältä päästä iskemään maali viimeisellä sekunnilla. Tällaisista onnistumisista saa todella paljon lisää virtaa, Rita myhäili.

Kärppien vaikea alku

Ensimmäiseen erään Kärpät tuli hieman kankeasti. Joukkue oli passiivinen ja antoi ohjat kotijoukkueelle. Kotijoukkue Jokerit otti otteen pelistä ja sai luotua useita hyviä maalipaikkoja. Kärpät iski muutaman kerran vaarallisesti vastahyökkäyksistä, ja sai tehtyä ottelun avausmaalin erän lopulla erotuomari Timo Favorin suosiollisella avustuksella.

Edellisten otteluiden tapaan, Jokerit aloitti pelin pirteästi. Hyvin liikkunut joukkue esitti ajoittain hyvää hyökkäyspeliä, ja sai paineen oululaisten maalille. Muutoksia Jokerit oli hakenut sekoittamalla joukkueen ylivoimakoostumukset. Valmentaja Hanlon peluutti ensimmäisessä erässä ylivoimilla kolmea ylivoimakoostumusta.

Ottelun avausmaali nähtiin erän lopulla, kun erotuomari Timo Favorinin pasmat sekosivat Jokerien ylivoimapelin aikana. Favorinin pasmat olivat ottelussa sekasin useamman kerran vielä
tämän jälkeenkin.

Ensin Mike Bishain maila huidottiin päädyssä palasiksi, mutta jäähyä kumpikaan tuomari ei uskaltanut viheltää. Seuranneesta tilanteesta Bishain kevyestä tönaisystä Favorin päättii viheltää hyökkääjälle väkivaltaisuusjäähyn. Ylivoimalla Oskari Korpikari vei oululaiset johtoon Vesa Viitakosken hyvästä esityöstä.

- Kyllä ensimmäinen erä oli selkeästi meidän huonoin, Kärppien valmentaja Matti Alatalo kertasi ottelun tauottua.

Pari maalia ja Jokelan pommi

Toiseen erän alkuun Jokerit tuli yhtä raikkaalla, jos ei paremmalla, ilmeellä kuin ensimmäiseen. Kiekko ja miehet liikkuivat ja paine pysyi jatkuvasti Kärppien päädyssä. Jokerit sai tasoitusmaalin heti erän alkuun Teemu Normion jäähyn aikana.

Juha Lindin tilalle ensimmäiseen ylivoimaan vaihdettiin Quinn Hancock. Vain muutama sekunti tämän jälkeen, Hancock ja Joey Tenute pelasivat paikan Jani Ritalle. Neliön keskellä vapaana seissyt Rita nosti kiekon ohi kärppämaalivahti Petri Koiviston

Hancockin siirtäminen ykkösylivoimaan paransi kotijoukkueen ylivoimapeliä huomattavasti. Rightin puolen pelaajana Hancock toi ylivoimaan lisää vaaramomentteja. Jokerien ykköskenttä tekikin kaikki joukkueen maalit, ja nimenomaan ylivoimalla.

- Juha Lind on tehnyt ylivoimassa hyvää työtä, mutta siirsimme Quinnin (Hancock) hänen paikalleen, koska meiltä on puuttunut ylivoimasta rightin puolen pelaaja. Hancock puhalsi ylivoimaamme uutta virtaa, jokerivalmentaja Glen Hanlon kertasi pelin jälkeen.

Hancock kuitenkin kuittasi maalisyöttönsä ottamalla heti maalin jälkeen tyhmän kampitusjäähyn. Jäähyn aikana Kärpät siirtyi ottelussa uudelleen johtoon. Alivoimaneliön Kärkimies Jyrki Louhi valui liiaksi omalle maalille, jolloin Justin Forrest sai rauhassa lämätä viivalta kiekon ohi Riksmanin. Hyvän maskin omalle veskarille tekivät Louhi ja Mikko Kalteva.

Jokerit oli lähellä tasoitusta erässä useaan otteeseen. Tom Koiviston tolppalaukausta lähemmäksi kärppämaalia helsinkiläisjoukkue ei kuitenkaan päässyt. Kotijoukkue rakensi erän ensimmäisellä puoliskolla erinomaisia tilanteita, mutta laukaukset puuttuivat ja terävyys viimeistelystä puuttui.

Erän loppupuolta hallitsi vierasjoukkue, kun Jokerit menetti otteensa laiskoihin jäähyihin ja nelosketjun huonoihin vaihtoihin. Neloskentän peli ei toiminut, vaan paine siirtyi jatkuvasti jokeripäätyyn. Viisikko joutui joka vaihdossaan pyörimään pitkiä toveja omassa päässä, jolloin koko joukkueen rytmi peliin häiriintyi.

Erän lopussa Kärpät loi pari hyvää maalintekopaikkaa ylivoimillaan, mutta Juuso Riksman piti helsinkiläiset pelissä mukana. Pelistä pois sen sijaan putosi hetkeksi Kärppien Juho Keränen, joka jäi Mikko Jokelan upean taklauksen alle. Jokelan puhdas taklaus jokerimaalin takana räjäytti areenan valtaviin suosionosoituksiin, ja jätti Keräsen jäähän makaamaan.

Jokerit kirii voittoon

Kolmanteeen erään Hanlon tiivisti joukkuettaan ja jätti nelosketjun penkille. Joukkue pelasi koko kolmannen erän kolmella ketjulla. Joukkue pääsikin paremmin peliin mukaan tiivimmällä peluutuksella. Päävalmentaja Hanlon kiisti tiivistäneensä kokoonpanoaa nelosketjun heikon esityksen vuoksi.

- Eivät he mielestäni huonosti pelanneet. Ajattelin, että jos toinen joukkueista olisi väsynyt, se olisi Kärpät. Siksi halusin pelata kolmannen erän yhdeksällä parhaalla hyökkääjälläni, Hanlon selitti.

Tasoituksen Jokerit sai heti erän alkuun Justin Forrestin jäähyn aikana. Quinn Hancock löysi maalin eteen vapaaksi jääneen Joey Tenuten, joka siirsi kääntölaukauksella kiekon jäätä pitkin ohi Koiviston.

Kolmannessa erässä myös vierasjoukkue heräsi todella pelamaan. Peli aaltoilikin viihdyttävästi molempiin päihin ja molemmat saivat luotua maalipaikkoja. Kolmatta erää leimasi kuitenkin tuomarilinjan ihmeellinen poukkoilu.

Välillä jäähyjä tuli täysin käsittämättömistä tilanteista, ja hetken päästä viheltämättä jätettiin täysin selviä rikkeitä. Vierasjoukkueelta vietiin kaksi täysin selvää 5-3-ylivoimaa, kun tuomarit eivät uskaltaneet viheltää alivoimalla olevalle Jokereille jäähyä.

- Kokonaiskuva tuomaritoiminnasta oli kyllä huono. Jos vertaa sitä viime hetken jäähyä niihin tilanteisiin, mitä siellä jätettiin viheltämättä, niin..

- Lisäksi siellä oli pari tilannetta mistä meidän olisi kuulunut saada viiskolmonen. Toki täytyy tunnustaa, että myös itse otettiin liikaa typeriä jäähyjä, Matti Alatalo sanoi.

Yleisön ja pelaajien jo odotellessa jatkoaikaa, ottelu sai ratkaisusa yllättäen pelin viimeisellä sekunnilla. Heikosti läpi ottelun pelannut kärppäpakki Ossi-Petteri Grönholm sai kyseenalaisen jäähyn viimeisellä minuutilla. Jokerien ykkösketju rakensi kovan paineen oululaisten maalille, ja Jani Rita nosti helsinkiläiset voittoon lähietäisyydeltä summerin pärähtäessä soimaan.

- Eipä tule heti mieleen, että olisin nähnyt vastaavaa maalia, Matti Alatalo puisteli ottelun jälkeen.

- Se oli todellinen trilleri. Pelasimme todella hyvin ja tällä kertaa kokonaiset 60 minuuttia. Tämä oli todella hauska tapaa voittaa ottelu, Glen Hanlon maisteli.

Jokerit todella esitti kauden parastaan. Kun vastassa oli pelaamaan tullut Kärpät, myös Jokerien kiekollinen peli näytti toimivan paremmin. Joukkue sai aikaan jopa toimivia syöttöketjuja, jos töitäkin on vielä tehtävänä.

- Me saatiin kyllä tänään jo parempia lähtöjä omista. Pitää kuitenkin vielä paremmin löytää ne oikeat linjat, ja päästä laitojen kautta sisään. Ei se valmista vielä ole, mutta oikeaan suuntaan mennään, Jani Rita kertoi.

Kärpät ei ensimmäistä erää lukuunottamatta ollut isäntiään heikompi kentällä. Joukkue tuli paremmin peliin toisessa ja kolmannessa erässä, mutta kaatui useisiin tyhmiin jäähyihin. Ympäripyöreä ottelu olisi yhtä hyvin voinut käätyä vieraille. Ei Kärppien päätä tarvitse pensaaseen laittaa tappiosta huolimatta.

- Vähän kankea oli meidän aloitus, mutta tultiin peliin takaisin. Kolmas erä oli meiltä selkeästi paras, vaikka tuloksellisesti peli hävitiinkin juuri siinä erässä.

- Jatkossa huomiota pitää kiinnittää puolustus- ja alivoimapeliin. Ne ovat vähän heikentyneet alkukaudesta. Huomenna kuitenkin huilataan, ja maanantaina vedetään taas haalarit jalkaan, Alatalo totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle