Hurrikaani hallitsee, mutta laantuu
JYP aloitti väännön hyvällä sykkeellä. Parin minuutin pelin jälkeen sekä Pavel Vostrak että Tomas Chlubna pääsivät vapaisiin maalintekopaikkoihin, mutta Ilves-maalissa pitkästä aikaa torjuneen Bruce Racinen onnistui selvittää tilanteet. Kokonaisuutena kotijoukkueesta pirteimmin esiintynyt kakkosketju, maestronaan Jarkko Immonen, pörräsi hyökkäysalueella, ja ajassa 7.40 Ilveksen tulokassentteri Mika Niemi joutui kaatamaan Tuomas Pihlmanin kahden minuutin istunnon arvoisesti. Jäähyä ehti kulua vain viisi sekuntia, kun Pekka ’Pexi’ Poikolaisen laukauksen ohjasi kissapetojen verkkoon järkälemäinen puolustaja Petri Virolainen.
Kotijoukkueen painostus jatkui ja tuotti jälleen tulosta jäähyn muodossa vajaan kymmenen minuutin jälkeen, tällä kertaa laittomia keinoja käytti Ville Snellman. JYP-ylivoima toimi jälleen, malliesimerkin näyttäjänä nyt kakkosketju: Jarkko Immonen otti 6-0-aloitusvoiton legendaarisen aloittajan maineen omaavasta Raipe Helmisestä, Miika Huczkowski laukoi, Racine sylki kiekon eteensä ja Pihlman ujutti hurrikaanit jo kahden maalin johtoon.
2-0-maalin jälkeen JYPin valtasi hyvänolontunne ja ote pelistä herpaantui. Ilves pääsi useaan otteeseen koettamaan oman kasvattinsa Juha Pitkämäen kestävyyttä, mutta JYP-maali varjeltui ensimmäisen erän ajan.
Kadonnutta peliotetta etsimässä – toinen erä tapahtumia täynnä
Toisen erän alussa Ilves tarjosi ratkaisun avaimia kotijoukkueelle. Ensin konkari Timo Peltomaa kampitti polvellaan JYP-puolustaja Jari Korhosen jäähyn arvoisesti. Tuon jäähyn aikana nähtiinkin sitten ottelun erikoisin tapahtuma, kun epäilemättä kauden värikkäimmän pelinsä pelannut Pekka Poikolainen sai kiekon avopaikkaan Racinen ollessa jäissä. Pexi naatti, vaan ei laakassut, ja lopulta itsensä tilanteesta isolle kahvikupille toimittanut Racine päätti heittää mailansa Poikolaisen jalkoihin. Tämä ei jäänyt päätuomari Reijo Ringbomilta huomaamatta, vaan tämä tuomitsi rangaistuslaukauksen, jota asettui ampumaan kultakypärä Eric Perrin. Racine kuitenkin torjui Perrinin yrityksen varsin mallikkaasti.
Pian jäähyn ja rangaistuslaukauksen jälkeen alkoi Ilveksen karjunta. Joulun jälkeiset ottelut varjojen mailla vaeltanut, Janne Hauhtosen johtama viisikko katseli aitiopaikalta, kun Kimmo Vähä-Ruohola syötti Mika Niemen pahantekoon. Niemeä puolustanut Jari Korhonen oli ratkaisevasti myöhässä tilanteesta ja ilvestulokkaalla olikin helppo työ nostaa kiekko ohi Juha Pitkämäen. Vain yhdeksän sekunnin kuluttua edellisestä oli Petri Virolaisen vuoro huitoa itsensä jäähypenkille. Ilves luotti tänään hurjat minuutit pelanneeseen ykkösketjuunsa Viitakoski – Helminen – Snellman ja tuo luottamus kannatti; Helminen, lainailtuaan kiekkoa muutaman kerran ketjutovereilleen, päätti laukoa kerrankin itse. Raipen gretzkymäisen tarkka alanurkkalaukaus upposi maalin takanurkkaan; Ilves oli noussut rinnalle.
Aaltoillen edennyt pelinhallinta kääntyi kotijoukkueelle erän puolessavälissä. Niin hyvässä kuin pahassa näkyvästi esiintynyt JYP-pakki Jari Korhonen pääsi läpiajoon, eikä Ilves-kollega Jukka-Pekka Laamasella ollut muuta vaihtoehtoa kuin kahvata mies nurin. Kun pohjalla oli yli-innokkaasti Eric Perriniä tökkineen Eero Lajusen kaksiminuuttinen, sai JYP yrittää kahden miehen ylivoimapeliä. Päivän ehdoton tähti Perrin rakensi tilanteen Korhoselle, joka tälläsi ranteella kiekon kissapaitojen alanurkkaan. 35 sekuntia myöhemmin asialla oli kapteeni Harri Sillgren, syöttäjinä Chlubna ja jälleen Perrin.
Monet katsomossa olettivat, että sarjajumbo oli lyöty. Toisin kuitenkin oli: Janne Hauhtosen typerän korkean mailan myötä Ilves myllytti ykkösketjunsa johdolla ylivoimapeliä. Juuri jäähyn päätyttyä puolustuslöysäily kostautui, kun Timo Peltomaa syötti Marko Luomalan laidasta läpi eikä tämä erehtynyt, vaan kavensi luvut 4-3:een. Salamamaali nähtiin tämänkin maalin jälkeen, kun vain minuuttia myöhemmin Martti Järventie avasi kiekon keskialueella odottaneelle Raimo Helmiselle, joka syötti Vesa Viitakosken maalintekoon.Viitakoski näytti, että viime kauden maalikuninkaan taidot ovat tallella, ja nosti kiekon komeasti Pitkämäen mailakäden ylänurkkaan. Erän lopussa Ilves hallitsi peliä, muttei onnistunut lisämaalien teossa lukuisista maalipaikoista huolimatta.
Ilveksen etsikkoaika kolmannen erän lopulla
Päätöserä alkoi muutamalla JYP:n maalipaikalla; alussa pelaamattomuuden vuoksi hieman haparoinut Bruce Racine oli tässä vaiheessa jo kuitenkin tottunut rytmiin ja torjui jyväskyläläispyristelyt. Ensimmäiset Ilveksen tilanteet syntyivät – kuinkas muuten – Helmisen ketjun pyörittäessä ylivoimapeliä JYP:n päädyssä; Raimon syötöt eivät kuitenkaan saaneet kertaakaan ansaitsemansa tasoista jatkolaukausta.
50 minuutin pelin jälkeen näyttikin siltä, että jatkoajalle mennään vääjäämättä. Tunnelmat muuttuivat kuitenkin JYP:n otteen katoamisen mukana. Viimeisen kymmenen minuutin aikana kissapedot pääsivät toinen toisensa jälkeen yrittämään voittomaalia; suurena ’apuna’ tähän olivat nuoret JYP-puolustajat Tuomo Kortelainen ja Ilkka Vaarasuo, joiden taitotaso ei vielä tarjolla olleen vastuun veroinen ole. Kollegansa tavoin alkuottelun hiukan haparoiden pelannut Juha Pitkämäki oli näissä tilanteissa kuitenkin mies paikallaan. Kovin paikka kolmannessa erässä JYP:lle lankesi, kun päivän väriläiskä Pekka Poikolainen otti äärimmäisen typerän kaksiminuuttisen koukkaamisesta ajassa 57.45. Ilves saikin ottelun loppuhetkillä ujutettua kiekon jo ohi Pitkämäen, mutta Jukka-Pekka Laamasen ei onnistunut luutia Viitakosken syöttöä JYP-maaliin. 60 minuutin jälkeen taululla olivat luvut 4-4, joten jatkoaika oli tosiasia.
Alatalon uhkapeli kannatti
Jatkoajalle lähdettiin tunnustellen; alkuhetkien merkittävin tapaus oli Laamasen Pihlmaniiin kohdistama rajuhko taklaus. Ottelun ratkaisijaksi kohosi Kanadan lahja jyväskyläläiselle sentteripulalle, Eric Perrin. Ilveksen Antti Bruun joutui turvautumaan painiotteeseen pysäyttääkseen kanadalaisen taskuraketin ja JYP pääsi ylivoimapeliin jatkoajalla. Valmentaja Matti Alatalo osoitti pelimiehen elkeitä, otti aikalisän ja Juha Pitkämäen vaihtoaitioon, joten JYP pääsi myllyttämään 5-3-ylivoimalla. Ajassa 61.19 Perrin kruunasi neljän tehopisteen iltansa ja paukautti hallin valot vilkkumaan ylivoima-, jatkoaika- ja voittomaalillaan. Pisteet jäivät tiukan väännön jälkeen Hippokselle luvuin 5-4.
Kommentit pelistä
Illan hahmo Eric Perrin, JYP:
- Tiesimme, että Ilves on nuori ja näyttöhaluinen joukkue nyt. He pääsivät hiukan hitaasti peliin mukaan, mutta toisessa erässä Ilves oli vahva. Myös Bruce Racine pelasi hienon pelin.
- Valmistauduimme otteluun aivan normaalisti, emmekä tutkineet sarjataulukkoja. Ilveksellä on hyvä joukkue, joka tulee olemaan vielä kova vastustaja muille joukkueille.
- En halua ajatella mitään pistepörssin voittoa. Yritän vain tehdä parhaani joka ottelussa, eiköhän pisteitäkin silloin synny.
Ilveksen vastuuvalmentaja Teijo Räsänen:
- Oli hyvä taistelu meiltä, ennen kaikkea nousu vaikeasta 2-0-tappioasemasta tasoihin. JYP oli vahva ylivoimalla, mutta tasakentällisin pelimme ei häpeä lainkaan kotijoukkueelle.
- Piste ottelusta olisi tyydyttänyt, jos JYP ei olisi saanut kahta pistettä. 5-3-ylivoima jatkoajalla ilman maalivahtia on aika kova paikka, ehkä jatkoaikasääntöä ei ole riittävästi mietitty päättävissä elimissä. Jäähy, josta JYP:n ylivoimapeli syntyi, sopi päivän tuomarilinjaan – se oli minulle käsittämätön.
- Bruce Racine pelasi pitkän tauon jälkeen kelpo ottelun. Brucen nivunen on kunnossa, mies vain varoo alitajuisesti nivustaan, mikä näkyy torjuntatilanteissa.
JYP:n kakkosvalmentaja Ari Salo:
- Olemme tyytyväisiä kahteen pisteeseen, vaikkei peli meiltä mikään hyvä ollut. Puolustus oli päivän heikko kohta.
- Saimme hyvän alun otteluun, mutta oma pelaaminen ja nöyryys katosivat otteista 2-0-tilanteessa ja päästimme Ilveksen mukaan peliin. Näin kovassa sarjassa ei moisiin nukahduksiin ole varaa.
- Janne Hauhtosen ketju hakee vielä joulua edeltänyttä ilmettään. Puolustajatilanne paranee huomenna, kun Angel Nikolov on jälleen pelikelpoinen. Lähdemme innolla HIFK:n kaatoon.