Kiviäkin kiinnosti

LIIGA / Raportti
Joskus sitä miettii, että voisipa torstai-iltaa viettää muullakin tavoin kuin seuraamalla ”maailman toiseksi kovimman kiekkosarjan” halutonta kamppailua. Tällainen ottelu nähtiin Hippoksella, kun sarjan tyvipään joukkueet JYP ja Pelicans ottivat mittaa toisistaan.

Jos oli Hippoksen jäähalli torstai-iltana vain puolillaan, puolivaloilla aloittivat myös seurat kohtaamisensa. Avauserän alku oli melkoisen unettavaa jääkiekkoa, jossa kummallakaan joukkueella ei näyttänyt olevan suurempaa intoa kahteen pisteeseen. Ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin ajassa 3.14, kun vierailijoiden kolmossentteri Ville Hirvonen ronkki pirteästi pelanneen JYP- ja maajoukkueen sentteri Janne Hauhtosen nurin jäähyn arvoisesti. Kotijoukkueen ylivoimapeli oli kuitenkin tuskien taivalta; ainoan tekopaikan sai aikaan jäähyn hankkinut Hauhtonen, jonka laukaus viuhui korkealle päädyn muikkuverkkoihin.

Hidasrytmisistä otteista huolimatta maaleja nähtiin runsaasti. Ottelun avausmaalin täräytti päivän tehomies, kolme maalia ja syöttöpisteen sekä teholukeman +4 saalistanut kultakuuppa Jarkko Immonen, kun Pelicans-puolustus uinaili maalinsa edessä. Aki Heinon menetettyä kiekon keskialueella pääsi Antti Virtanen laukomaan kohti Mikko Rämöä, joka torjui hankalan kiekon eteensä. Vierailijoiden pahaksi onneksi kiekon lisäksi yksin maalin eteen jätettiin myös Immonen, joka nosti kumilaatan varmasti ohi Rämön.

1-0-osuman jälkeen ottelua käytiin säyseissä merkeissä; kotijoukkue pääsi harjoittelemaan Toni Saarisen jäähyn aikana ylivoimakuvioitaankin. Kuvaavaa tälle ylivoimapelaamiselle oli kuitenkin Tommi Kovasen esimerkki, kun hän, lauottuaan kahdesti päin samaa alivoimapelaajaa lopulta menetti kiekon yrittäessään samaa kuviota kolmatta kertaa. Näyttikin hetken jo siltä, että ottelussa ei nähtäisi kovinkaan monta osumaa. ”Apuun” kuitenkin riensi Pelicansin puolustus, tai oikeastaan sen olemattomuus. Kuin ensimmäisen maalin toisintona Tommi Kovasen laukaus pomppasi maalin eteen unohdetulle Juha-Pekka Hytöselle, joka sai nautiskella 2-0-lukemat ohi Rämön, kun pelikello näytti aikaa 16.38. Ainakin puolustajakaksikko Olli Korkeavuori – Ossi-Petteri Grönholm saa ottaa maalista rajusti piikkiinsä, niin yksin Hytönen vierailijoiden maalin edessä oli.

Vain 25 sekuntia edellisestä osumasta oli surullisen hahmon ritarina sitten itse maalivahti Rämö, jonka onnistui hörpätä polvisuojansa ja kainalonsa kautta Pikku-Antti Virtasen löysä laukaus sisään. Tämä 3-0-osuma oli ottelussa eräänlainen käännekohta; sen jälkeen kotijoukkue JYP sai selkeästi ryhtiä otteisiinsa ja alkoi näyttää sellaisia otteita, mitä SM-liigassa pelaavalta seuralta odotetaan.

Liigakiekkoa toisessa erässä.. toiselta joukkueelta

Jos päättyi ensimmäinen erä JYPin hallintaan, jatkoi kotijoukkue siitä erätauon jälkeenkin. Erä ehti vanheta vain minuutin ja 26 sekuntia, kun erittäin löysästi puolustanut loksunokkien kakkosketju antoi JYP-kippari Harri Sillgrenille vapaan kulkuoikeuden maalin taakse. Sillgren kiitti ja passasi kiekon rauhallisesti Janne Hauhtoselle, jonka ns. Gretzky-paikasta antaman syötön tälläsi Pelicans-verkkoon ei-niin-kiekollisena-puolustajana tunnettu Kimmo Pikkarainen. Valotaulun tylyt 4-0-lukemat lienevät lannistaneet vierailijat, siksi ponnetonta heidän ylivoimapelinsä tuon maalin jälkeen oli.

JYP kuitenkin jaksoi painaa toisessa erässä. Tryout-mies Jesse Wellingin kärsimän jäähyn jälkeen se otti otteen haltuunsa ja jo ajassa 24.17 lukemat jyrkkenivät 5-0:aan, kun kultakuuppa Jarkko Immonen osui jälleen. Tämän maalin myötä Mikko Rämölle ja Pelicans-johdolle riitti; Carl Grahn alkoi valmistautua siirtymään maalinsuulle. Kuitenkin Rämön taakse oli lähellä kiekko ehtiä vielä kuudennenkin kerran, kun Ossi-Petteri Grönholmin karkean puolustusvirheen seurauksena Antti Virtanen pääsi koettelemaan Rämön refleksejä. Illan paras onnistuja, eleettömän hyvin viheltänyt päätuomari Reijo Ringbom tarkasti kuitenkin asian videotuomarilta, eikä maalia tilanteesta tuomittu.

Carl Grahnin iltapuhde Pelicans-maalissa alkoi painajaismaisesti. Vain 57 sekuntia torjuntatyön alkamisesta valot vilkkuivat ja kiekko oli jälleen vierasjoukkueen maalissa. Tälläkin kertaa asialla oli JYPin ykkössentteri Immonen, joka siirsi ylhäisessä yksinäisyydessään maalin edestä kiekon ohi Grahnin. 6-0-luvut näyttivätkin sitten riittävän hurrikaanipaidoille, koska erän toinen puolikas lähinnä oltiin hyökkäävinään ja puolustavinaan. Vierailija Pelicansin esitys oli vain niin ponneton, ettei tilanteen kaventumisesta ollut juuri pelkoa. Vähäisestä 2625 katsojan yleisömäärästä moni taisikin suunnata jo toisen erän jälkeen kohti kotiaan.

Pelicansin lohdutusosumat kolmannen erän ”juttu”

Päätöserän alussa tutun liukkaasti liikkunut Antti Virtanen oli lähellä siirtää kotijoukkueen jo seitsemän maalin johtoon, mutta illan Pelicans-vahdeista se parempi, Carl Grahn teki miehen aikeet tyhjiksi. JYP pyöritti erän alussa peliä kuin ylivoimaa, mutta se oli ottelun maalikiintiönsä jo täyttänyt. Pelikellon näyttäessä 46.06 pääsi kotiyleisölle hyvin tuttu Toni ”Bobi” Koivunen tuikkaamaan lahtelaisten lohdutusosuman, kun tänään melko vaisusti esiintynyt puolustajapari Jari Korhonen – Mikko Mäenpää oli löytänyt jotain tärkeämpää vahdittavaa. Intensiteetti ei tästä maalista kuitenkaan juuri kohonnut, vaan kovin puolivaloilla erää käytiin vierailijoiden maalitilin avauduttuakin.

Janne Hauhtosen Pelicansin Radek Philippille hankkiman jäähyn aikana JYP sitten näytti konkreettisesti, ettei ottelu tässä vaiheessa enää juuri sitä kiinnostanut. Tuore puolustuspään vahvistus Lauri Kinos menetti viivamiehen paikaltaan kiekon Ville Hirvoselle, joka käynnisti yhdessä Tommi Hannuksen kanssa 2-1-hyökkäyksen kohden JYP-päätyä. Hannus palautti lainaamansa kiekon Hirvoselle, joka toteutti vanhan ohjeen ”läheltä ylös” kaventaen tilanteeksi 6-2 ajassa 51.34. Ottelun loppuluvut 6-3 viimeisteli loksunokkien laituri Mikko Niinikoski komealla kääntölämärillä Ville Hirvosen syötöstä, kun pelikello näytti aikaa 58.49.

Kolmannen erän lopulla Pelicans koki menetyksen, kun tänään uhrautuvasti pelannut sentteri Koivunen sai kiekon olkapäähänsä ja joutui jättämään kentän. Vamma ei kuitenkaan valmennusjohdon mukaan ole paha ja Koivunen pelanneekin jo lauantaina, kun Pelicans kohtaa kotonaan liigaa johtavan Kärpät.

"TOMMI, VOIDAAKS.."

Ottelun hahmo, JYPin Jarkko Immonen kommentoi hattutemppuaan ja ottelua seuraavasti:

- Ei ollut uran ensimmäinen hattutemppu, mutta ei niitä niin monta ole, lämmittää kyllä.

- Kylki on puudutettu, ei se haitannut pelaamista mutta aloittaminen ei onnistunut. Kokeilin alussa, mutta jätin sitten aloitukset väliin.

- Jäi lopusta vähän huono maku, olis pitänyt pitää sama tempo kuin ottelun alussa. Pelicans pääsi turhaan mukaan peliin.

Pelicansin ykköskäskijä Petteri Sihvonen oli pelikommenteissaan maltillinen.

- Pelimoraali löytyi vihdoin toisella erätauolla, kun miehissä sitä pukukopissa haettiin. Väistämättä pelissä näkyy se myllerrys, mikä joukkueella on viime päivinä ollut, toisaalta myös se, että JYP taistelee playoff-paikasta.

- Pelataan puolustuksen kautta, ei meillä ole taitoa eikä materiaalia pelata kaunista hyökkäyspeliä.

- Toni Koivuselle tuli lämäri olkapäähän ja joutui jättämään kentän. Bobi pelannee luultavasti jo lauantaina.

Ari Salo, JYPin kakkosvalmentaja oli olosuhteet huomioiden tyytyväinen omiensa esitykseen.

- Pelattiin kaksi erää hyvin. Lähtökohdat otteluun eivät olleet helpot, alla oli huono kärppäpeli ja pisteet meille erittäin tärkeitä.

- Hyvä, että saatiin tehtyä kuusi maalia, vaikka lopussa repsahtikin. Maalierosta voi olla vielä iso hyöty meille. Harvoin me on johdettu 6-0 toisen erän jälkeen..

- Suurin ongelma on ylivoimapeli, se ei kulje, toki muissakin asioissa parantamisen varaa on.

Ottelun lehdistötilaisuuden suurin kiinnostus kohdistui mahdollisiin pelaajamuutoksiin jäljellä olevan siirtoajan puitteissa. Näin asiaa kommentoi Pelicans-valmentaja Sihvonen:

- Tammikuussa tapahtuu meillä vielä muutoksia, ei vielä ole nimiä tiedossa [tässä vaiheessa Sihvonen huusi pelaajakoordinaattori Kerttulalle kysyvästi ”Tommi., voidaaks..”], mutta yhtä lähtevää pelaajaa vastaan tulee aina ainakin yksi pelaaja; lähtijät on varmastikin niitä, jotka tässä on olleet tapetilla jo. Meillä rakennetaan ensi kauden joukkuetta näillä siirroilla.

Kotijoukkueen toimitusjohtaja Jukka Seppänen oli skeptinen kokoonpanomuutosten suhteen; try out-sopimuksella pelanneen Jesse Wellingin tilannetta ei ole vielä ratkaistu.

- Pelaajamarkkinat eivät näytä meidän kannaltamme kovin kiinnostavilta. Vaihtuvuuden takia ei aleta pelkästään uusia miehiä ottamaan. Toki, jos joku asiallinen pelaaja olisi tarjolla voisimme harkita, mutta asiallisia pelaajia on vähän markkinoilla ja ottajia näille paljon.

- Jesse Welling on pelannut koesopimuspelinsä juuri niin kuin odotimmekin. Hänen pelaamistaan kolmesta pelistä meillä on kaksi voittoa ja tasapeli. Wellingin jatkosta tehdään ratkaisut huomisen ja ylihuomisen aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle