Raksilassa mahtava kiekkoilta

LIIGA / Raportti
Maaleja, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – niistä on hyvä lätkäpeli tehty. Tätä kaikkea nähtiin Raksilan kiekkoillassa, kun kotijoukkue Kärpät kohtasi Helsingin IFK:n. Kokonaisuutena ilta oli loistavaa kiekkoviihdettä! Kärpät siirtyi voitollaan jälleen liigan kärkeen.
Kolumni

Kauden paras show

[lue juttu]

Kaiken kaikkiaan Oulussa nähtiin todellista maali-iloittelua. Ottelussa nähtiin yhteensä seitsemän ylivoimamaalia, joista IFK näpäytti neljä. Vierailijoiden parasta antia oli Toni Söderholm-show, joka oli varastaa illan – tehopisteet 2+3 kertovat kaiken. Esiin astui kuitenkin Kärppien Jari Viuhkola, joka johdatteli Kärpät ahdingosta todella makeaan voittoon. Ottelun piti olla myös maalivahtien kamppailu, mutta toisin kävi.

- Olihan tämä yleisölle hieno peli. Mitähän tästä tulisi, jos pelaajien määrää vähennettäisiin ja sitä myötä haluttaisiin enemmän maaleja, Kärppien valmentaja Kari Heikkilä kuittasi.

Tyyntä ennen myrskyä

Ensimmäinen erä ei antanut mitään vinkeitä siitä, mitä illan annissa oli kokonaisuudessa luvassa. Erä oli Kärppien, mutta IFK vei laukaukset. Se pystyi pitämään kotijoukkueen kulmissa ja keskittyi itse yllätyksellisiin harppuunahyökkäyksiin.

Vaarallisin näistä oli jo heti erän alussa, kun IFK:n Turo Järvinen vapautettiin yksin Bäckströmiä vastaan. Ex-IFK –maalivahti oli kuitenkin tällä kertaa parempi.

Erän puolivälissä Kärppien Mikko Lehtonen sai kahden minuutin rangaistuksen, kun mies heilui mailallaan Mikko Lainetta kasvoihin. Jäähyn aikana IFK rankaisi heti. Koko ottelussa Kärppien alivoima olikin surkeaa: harjoitellut kuviot eivät toimineetkaan kentällä, joihin syitä ei löytänyt myöskään Kärppien valmennus. Tyylikkään kuvion päätteeksi Brett Harkins pääsi viimeistelemään tyhjiin Söderholmin syötöstä.

Kärpät sortui useisiin virheisiin, joista esimerkkeinä Kimmo Lotvosen ja Ari Vallinin puhtaat purkukiekot suoraa Harkinsin ja Pärssisen lapoihin. Tämä kuvastikin Kärppien ensimmäisen erän puuhastelua.

Maaleja, maaleja, maaleja!

Kuvakooste

Katso kuvakooste illan ottelusta. [Katso kuvat]

Toinen erä oli sellaista viihdettä, että alta pois. Heti erän alkuun vierailijat rokottivat ylivoimalla, kun ensimmäisen erän lopussa Mikko Lehtonen oli saanut jälleen korkeasta mailasta ”boxia”. Maali oli suora kopio ensimmäisestä osumasta, mutta tällä kertaa tekijänä oli Kimmo Kuhta – kiekko kaaliperhosena tyhjiin.

Kärpät pääsi otteluun kiinni osin Kari Heikkilän peluutuksen ansiosta. Viime ottelussa IFK oli ”anastanut” vaihto-oikeuden, mutta tänään kotijoukkue aikoi pitää edustaan kiinni. Heikkilä passittikin Viuhkolan johtaman trion punanuttujen neljättä kenttää vastaan ja tulosta tuli. Petr Tenkrat toimitti kiekon ”toimistosta” maalin eteen ryöpsähtäneelle Brad Smythille, joka jatkoi sen Dave Stathosin ohi.

Tämän jälkeen nähtiin sarja jäähyjä, joista Kärpät kuritti kahdesti. Timo Pärssisen ja Jere Karalahden jäähyjen aikana Viuhkola sinetöi ensimmäisensä Kimmo Lotvosen laukoman vedon paluukiekosta. Vielä perään hölmön jäähyn ottanut Söderholm sai katsella Kärppien johtomaalia jäähyaitiosta, kun Sakari Palsola viimeisteli Kärppien 3-2 osuman. Maali riitti Hannu Aravirralle – aikalisä ja rivit suoriksi.

Veto olikin oikea, sillä hetken päästä verkko heilui jälleen. Söderholm viimeisteli illan ensimmäisen maalinsa hienolla peruslämärillä siniviivan tuntumasta. Maaliin esityön tekivät Pärssinen-Harkins kaksikko.

Tasanumeroissa ei kauan viihdytty, kun jälleen soi. Tällä kertaa Kärppien Mika Pyörälä pisti ”fopat” ja lirutti kiekon ohi Stathosin. Mies vei IFK-pakki Turusta kuin sitä legendaarista kuoriämpäriä. Pari minuuttia tästä ja Kärppien pitkän vaihdon päätteeksi väsynyt Ari Vallin joutui ottamaan jäähyn kiinnipitämisestä.

IFK:n murhaava ylivoima onnistui jälleen. Peruskuviossa kiekko pelattiin Söderholmille takatolpalle Kuhdan syötöstä. Näyttävä maali jälleen kerran, jossa Petr Tenkrat oli unohtanut miehensä vartioimatta. Kolmanteen erään lähdettiin siis 4-4 tasalukemista, ja peli oli täysin auki.

Kärpät puristi voittoon

Kolmatta erää saatiin pelata huikeat kuusi minuuttia, kun kiekko oli jälleen maalissa. Kärppien Sakari Palsolan jäähyn aikana Pärssinen murtautui Kärppä-puolustuksen välistä ja nosti kiekon ohi Bäckströmin.

Hetken jo näytti, ettei Kärpät pysty todelliseen takaa-ajoon.

- Vähän meinasivat päät notkahtaa IFK:n viidennen maalin jälkeen, mutta saimme onneksi hyvän päätöksen pelille, Heikkilä myhäili.

Joukkue nousi kuitenkin jälleen takaa ja lopussa ohi. Ensin Brett Lievers viimeisteli 5-5 tasoitusmaalin Smythin ja Tenkratin hienon karvauksen jälkeen. Tässä vaiheessa Kärppä-valmennus otti aikalisän ja rauhoitteli tilannetta.

Taktiikka onnistuikin, sillä yleisön sytyttänyt pelaaminen sai joukkueen hurmokseen. IFK:n Kim Hirschovits otti todella tyhmän jäähyn tilanteen takana kaadettuaan Jussi Jokisen. Tämä kuvastikin vierailijoiden kurittomuutta, joka kostautui armottomasti. Illan sankari Viuhkola purjehti jälleen Jokipoikien kasvatti Mikko Turusen ohi ja räjäytti Raksilan yleisön.

- Hidas se puolustaja ainakin oli, jos minä pääsin ohitse. Maalivahti yritti tökätä kiekkoa ja luuli, etten nähnyt sitä. Loukkaantumisen jälkeen otti muutaman pelin ennen kun alkoi läsähtelemään, Viuhkola paistatteli tyytyväisyyttään.

Kommentit

Ara & Sakke

[lue kommentit]

Ottelun loppulukemat 7-5 pääsi viimeistelemään tyhjiin Petr Tenkrat. Herrasmiesmäisen syötön maaliin antoi Smyth, joka oli Viuhkolan ja Tenkratin ohella illan onnistujia. Vierailijoista täytyy parrasvaloihin nostaa loistavaa kiekkoa pelaava Toni Söderholm. Miehen kiekollista peliä on ilo katsella!

» Lähetä palautetta toimitukselle