Vierasjoukkueena pelannut Kiekko-Laser oli alussa kotijoukkuetta pirteämmin liikkeellä. Kiekko-Laserin hukattua omat paikkansa Kärpät rokotti, kun Juho Keräsen ja Miikka Salomäen järjestämästä maalinedustilanteesta Joonas Komulainen oli tarkimpana irtokiekossa ja avasi Kärppien kauden maalihanat.
Kärpät pääsi pian johtomaalinsa jälkeen neljän minuutin ylivoimalle, kun Kiekko-Laserin puolustaja Joni Liljeblad keräsi kaksi jäähyä estämisestä ja poikittaisesta mailasta. Kärpät kokeili jokaisessa vaihdossa eri miehityksiä ylivoimallaan, mutta vierailijan alivoima ja etenkin maalissa urakoinut Antti Rautiola tekivät tyhjiksi isäntien yritykset.
Kärppien puolustaja Atte Ohtamaa sai kyseenalaisen kunnian todistaa Kiekko-Laserin kauden ensimmäisen maalin syntyä jäähyaitiosta. Kiekko-Laserilla oli tuuriakin tilanteessa, sillä puolustaja Teemu Metson laukoessa kiekkoa hyvältä sektorilta hänen mailansa katkesi ja kiekko ajautui maalin eteen. Metson parina puolustuksessa pelannut Kiekko-Laserin kapteeni Toni Kirén sai lopulta toimittaa kiekon tyhjään maaliin.
Tasaisena jatkuu
Joukkueet palasivat erätauolta edelleen energisinä ja erän maalinteon aloittikin vierailija Kärppien Juho Jokisen istuessa rangaistusaitiossa. Riku Toivo ohjasi Petr Stoklasan siniviivalta lähettämän kiekon ilmasta Kärppien maalia vartioineen Petri Koiviston torjuttavaksi, mutta toimitti paluukiekon varmasti maaliin.
Kärpät vastasi reilun minuutin jälkeen, kun Kiekko-Laser hukkasi helpohkosti kiekon keskialueella Kärppien hyökkääjä Veikko Karppiselle, joka karkasi Mikko Alikosken kanssa ylivoimahyökkäykseen. Karppisen syöttö tavoitti Alikosken, eikä Rautiolalla ollut tilanteessa enää mitään tehtävissä, joten tilanne oli ottelussa jälleen tasan.
Rautiola oli veräjänsä suulla tämän jälkeen helteessä, kun Kärppiin täksi kaudeksi siirtynyt Joonas Kemppainen pääsi Kristian Kuuselan erinomaisesta tarjoilusta yksin maalivahtia vastaan. Rautiola piti kuitenkin maalinsa tyhjänä. Seuranneen pelikatkon aikana Kärpät vaihtoi maaliin Tomi Karhusen.
Kärpät pääsi erätauolle kuitenkin johtotilanteessa, kun Kamil Krepsin laukaus siniviivan tuntumasta kimposi korkealta pleksistä suoraan Kuuselan lapaan maalin nurkalle, eikä vierailijan puolustus saanut maaliahnetta hyökkääjää estettyä.
Huipennus
Kolmannessa erässä Kärpät otti selkeästi erän alusta saakka otteen pelistä, eikä Kiekko-Laser tahtonut kyetä vastaamaan isäntien rynnistykseen. Isäntien saatua kahden miehen ylivoiman astui joukkueen pelastajaksi jälleen Rautiola, joka tylsytti hyvin pelanneen alivoiman viimeisenä lukkona Kärppien yritykset.
Kärpät sai kuitenkin rynnistyksestään haluamansa palkinnon. Kreps ja Mikko Niemelä toimittivat Kuuselan pitkällä pystysyötöllä yksin puolustaja Petri Seppästä vastaan. Vahva hyökkääjä sai itsensä pelattua irti vartijastaan ja toimitti kiekon hienolla harhautuksella Kiekko-Laserin verkkoon. Maali oli illan hienoin ja Kuuselalle jo toinen.
Vierailija ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, sillä alle minuutin pelin jälkeen Kiekko-Laser oli taas vain maalin jäljessä. Jussi Nättinen laukoi suorassa hyökkäyksessä laidalta, eikä isäntien puolustus ehtinyt estämään erinomaisesti pelannutta Tommi Leinosta siirtämästä paluukiekkoa tyhjään maaliin.
Kiekko-Laser tasoitti pelin nopeasti kavennusmaalinsa jälkeen Kärppien puolustuksen pettäessä jälleen, kun Tomi Ståhlhammar pääsi Ville-Matti Koposen hyvästä tarjoilusta siirtäämään kiekon jälleen tyhjään maaliin.
Erän loppu ei maaleja tarjonnut, joten loppusummerin soitua tuomarit päättivät pienen palaverin jälkeen voittomaalikilpailusta. Kärpät vei Kuuselan maalilla voiton ottelusta, joka tarjosi ilmaiseksi sisään päässeelle yleisölle hienon lopun.