Runkosarjavoitto matkalla Aurajoen rantaan

LIIGA / Raportti
Täysi tupa, 7485 silmäparia, sai sen, mitä tuli hakemaan. Huippunäytelmän SM-liigan kahden selvästi parhaan joukkueen kohdatessa. Kalkki oli kuitenkin karvas nieltäväksi, sillä lähes koko kauden takaa-ajajana ollut TPS liukui loppumetreillä kotijoukkueen ohi. Samalla runkosarjan mestaruus on vahvasti matkalla kohti Turkua.

Otteluun meinattiin saada salama-alku, kun TPS:n kultakypärä Kai Nurminen otti kiekon veltosti pelanneelta Ari Vallinilta. Median pyörityksestä osansa saanut Pekka Rinne kuitenkin torjui hienosti alanurkasta Nurmisen yrityksen. TPS oli muutenkin avausminuutit niskan päällä.

Kärpät oli kuitenkin se, joka otti ottelun hallintaansa. Mikko Eloranta komennettiin jäähyaitioon, eikä Kärpät jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Kimmo Lotvonen avasi Jussi Jokisen keskeltä läpi kuviolla, jota on harjoiteltu jo kuukauden päivät. Tällä kertaa Jokisen pokka piti loppuun asti ja kiekko varmasti ohi Tuomo Karjalaisen.

Kuvakooste

Katso illan kuvat[Kuvat]

Kärpät hallitsi ensimmäistä erää selvästi. TPS:n tilanteet olivat todella vähissä. Parhaan paikan tuhlasi alivoimalla läpiajoon karannut Jani Kiviharju, jonka ponnettoman yrityksen Rinne torjui. Kärppien parhaat paikat siunaantuivat Petr Tenkratille ja Brett Lieversille, mutta kumpikaan ei onnistunut viimeistelyssä 2-1-ylivoimahyökkäyksestä.

Kansa oli poistumassa jo virvokejonoon, kun verkko heilahti toistamiseen. Palloseuran purku epäonnistui ja Jari Viuhkola sai kiekon b-pisteen kaarella. Viuhkola oli laukaisevinaan, mutta muuttikin ratkaisunsa viime hetkessä syötöksi. Takakulmalla päivysti täysin vapaana Brad Smyth, joka pehmeillä käsillä siirsi kiekon haltuunoton jälkeen ohi Karjalaisen. Kärpät otti pienen niskalenkin kohti perussarjan voittopystiä.

- Ensimmäisen erän Kärpät oli selvästi parempi. Me ei oltu ollenkaan valmiita tähän otteluun. Vastustaja tuli kuin finaalia pelaamaan, TPS:n Jukka Koivu kommentoi taiston tauottua.

Hengähdystauko

Toinen erä oli tasoltaan ottelun heikoin. Ensimmäisen erän raju liike oli jätetty jonnekin pukukopin syövereihin. Erityisen raskaalta näytti vieraiden esitys. TPS ei saanut missään vaiheessa peliään käyntiin.

Juha-Pekka Haatajalla oli mahdollisuus viedä kotijoukkue entistä pitemmälle karkumatkalle, mutta jollain ihmeen tavalla Haataja onnistui laukomaan puolestatoista metristä ohi maalin. Räväkästi koko ottelun liikkuneen Petr Tenkratin yritys kilpistyi Karjalaisen patjoihin. Samoin kävi Janne Pesoselle läpiajossaan.

TPS:n ja koko erän paras paikka siunaantui erän viimeisellä minuutilla Kai Nurmiselle. Kärppien purku päätyi suoraan vieraiden haltuun, josta paikka pelattiin poikittaissyötöllä Nurmiselle. Kultaranne tekee yleensä tällaisesta tilanteesta maalin, mutta nyt niin ei tapahtunut. Esteeksi matkalle ilmestyi Pekka Rinteen jalka. Runkosarjan voitto oli yhtä erää lähempänä.

Pinna ei kestä loppuun asti

Jääkiekko on siitä ihmeellinen peli, että lyhyessä ajassa voi tapahtua isojakin asioita. Se on peli, jossa otteen menetettyään on sitä vaikea enää takaisin saada. Kärpillä oli tuo ote hallussaan 48 minuuttia, mutta loppuun asti ei joukkueen henkinen kapasiteetti kestänyt. Lopputuloksena tappio ja todennäköisesti 33 650 euron menetys.

Erän alussa Kärpille tarjottiin lopullista mahdollisuutta, kun TPS hölmöili itsensä kahden miehen alivoimalle. Kotijoukkue ei saanut kuitenkaan mitään aikaiseksi, joka enteili hankalaa loppuiltaa. Ja sellainen siitä todella tulikin. TPS sisuuntui jäähyjen kestämisestä ja hetkeä myöhemmin kiekko oli Kärppien maalissa. Epäselvän ruuhkan jälkeen maalintekijäksi Joni Lius, koko ottelun rankasti raataneelle Kai Nurmiselle syöttöpiste. Maalia tarkasteltiin videolta, sillä TPS-pelaajia oli ruuhkatilanteessa lähellä Kärppien maalivahdin aluetta.

Tämän jälkeen alkoi Kärppien kiirastuli. 48.31 Mika Pyörälä 2 minuuttia koukkaamisesta, 50.28 Janne Pesonen 2+2 minuuttia korkeasta mailasta ja koristeeksi kakun päälle 52.11 Mikko Lehtonen 2 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta sekä automaattinen kymmenen minuutin rangaistus. Kansa kävi kuumana ja syylliseksi löydettiin päätuomari Jyri Rönn. Kansa oli väärässä: todellinen syyllinen löytyi kotijoukkueen vaihtoaitiosta. Kärppien pelikuri löystyi, mikä näkyi jäähyinä. Tämän myönsi myös valmentaja.

- Kyllä tänään ratkaisu oli meidän turhat jäähyt. Niihin me kaaduttiin, Kari Heikkilä kommentoi.

TPS on sen verran kova joukkue, ettei se jätä tuollaista tilannetta käyttämättä. Kärppien alivoima ja etenkin maalivahti Pekka Rinne taisteli pitkään tuulimyllyjä vastaan, mutta joutui lopulta antautumaan. Tasoitus tuli kuusi sekuntia ennen kuin Kärpät olisi saanut neljännen miehen jäälle. Jiri Vykoukal survoi maalin edestä paluukiekon ohi loisto-ottelun pelanneen Rinteen.

Lopullinen niitti ja täysi hiljaisuus laskeutui vajaa viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Mikko Koivun esityö ja David Schneider antoi palaa. Ylärima hehkui punaisena, kun Schneiderin kova laukaus kilahti verkon perukoille.

Toisessa päässä ei samanlaista tuuria nähty. Viimeisellä minuutilla Petr Tenkrat ampui niin ikään ylärimaan, mutta tällä kertaa kiekko ei maaliin asti mennyt. TPS juhli, Raksila mykistyi.

Valmentajat tyytyväisiä

Kärppien valmentaja Kari Heikkilä oli loppua lukuun ottamatta joukkueensa esitykseen tyytyväinen.

- Kolmannen erän puoleenväliin asti meiltä hyvää peliä. Joukkueelta hyvä suoritus ja maalivahtipelikin onnistui. Nyt pelasimme kuten pitikin.

- Selvästi parempi esitys kuin kahdessa edellisessä pelissä. Tämä oli kuin pudotuspelikiekkoa. Saimme luotua ihan hyvin maalintekopaikkoja, Heikkilä analysoi.

TPS ei kahden ensimmäisen erän aikana kummoisia esittänyt. Kolmannessa erässä se tarttui kotijoukkueen antamaan mahdollisuuteen ja käytti sen sumeilematta hyväkseen. Se osoittaa, että TPS on näistä kahdesta tällä hetkellä henkisesti vahvempi ryhmä.

- Meiltä ensimmäisessä erässä vaatimaton esitys. Erätauon ainoa toimenpide oli, että yritin rauhoittaa joukkueen. Lopulta sitten onnistuimme nousemaan taisteluun. Voittoon olen tyytyväinen, sillä olihan vastassa tämän hetken paras joukkue, Jukka Koivu käänsi paineet kotijoukkueelle.

TPS johtaa nyt sarjaa kahden pisteen erolla Kärppiin. Viimeisellä kierroksella TPS kohtaa kotonaan HPK:n. Kärpät matkustaa Helsinkiin aina pahan IFK:n vieraaksi. Turkulaisten runkosarjan voitto ei ole kirkossa kuulutettu, mutta Kärppien venyminen ohi vaatisi pienen ihmeen.

Lopuksi hiukan tilastotietoa: Jääkiekon SM-liigan runkosarjaa on pelattu 28 kertaa. Historian mukaan 12 kertaa on runkosarjan voittaja juhlinut myös Suomen mestaruutta. Voittoprosentiksi tulee siis 42,9.

» Lähetä palautetta toimitukselle