TPS jäi Kärppien jalkoihin

LIIGA / Raportti
Oulun tiistai-illassa iskivät yhteen ensimmäistä kertaa tällä kaudella Kärpät sekä Turun Palloseura. Joukkueiden lähtökohdat otteluun olivat erilaiset, sillä Kärpillä oli alla kauden toinen tappio. TPS puolestaan voitti HIFK:n lauantaina Turussa 3-2. Tänään Palloseurasta ei kuitenkaan ollut vastusta Kärpille.

Oulun Kärpät kärsii tällä hetkellä pahasta loukkaantumissumasta. Sivussa on iso läjä kärkipään pelaajia, mutta itse pelissä se näkyy yllättävän vähän. Kärpät pelasi vahvan pelin ja jätti TPS:n täysin vaille mahdollisuutta.

- Pelatiin tänään hyvä 30 minuuttia. Sitten otettiin pari laiskaa jäähyä, jotka sekoittivat peliä. Lopulta otettiin pisteet kuitenkin aika varmasti kotiin, kotijoukkueen valmentaja Hannu Aravirta kertoi ottelun jälkeen.

Taiston tauottua TPS:n pukukopin ovi pysyi pitkään kiinni sillä Pekka Virralla kuulosti olevan paljon asiaa pelaajileen.

- Kärpät oli tänään parempi. Ei ole maailman suurin ihme hävitä täällä. Me oltiin mielestäni vielä aamulla harjoituksissa hyvällä jalalla liikeellä, Virta kommentoi lehdistötilaisuudessa.


Oulussa taisteltiin välillä tiukasti.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Ottelun ensimmäinen erä sai vauhdikkaan alun Juho Keräsen yllätettyä TPS:n maalilla pelanneen Marek Schwarzin terävällä rannelaukauksella. Kärppien ylivoima on ollut todella tehotonta alkukauden ajan, mutta nyt osui ja upposi. Kotijoukkueen päästessä pelaamaan ylivoimaa, Ivan Huml löysi maalin edessä täysin vapaana olleen Miikka Salomäen, jolla oli aikaa sekä tilaa tehdä 2-0 johtomaali.

- TPS hieman ylipelasi ja jäin vapaaksi maalin eteen. Huml heitti kiekon hyvin maalille ja sain laitettua siitä kiekon rauhassa maaliin, Salomäki kommentoi ottelun ensimmäistä maaliaan.

Hyvä Miikka, paha Salomäki

Toisessa erässä Kärpät jatkoi ylivoimatilaston kaunistelua, kun Juho Keränen pääsi ohjaamaan Joonas Donskoin vedon ohi hölmistyneen Schwarzin. Hetkeä myöhemmin kotijoukkue johti ottelua jo neljällä maalilla Miikka Salomäen viimeistellessä illan toisen maalinsa.

- Päästiin Humln kanssa hyökkäämään kahdella yhtä vastaan. Huml antoi loistavan syötön, josta oli helppo heittää kiekko maaliin, Salomäki kertasi toista maaliaan.

Hetkeä myöhemmin Salomäki oli mukana myös pahassa niittaamalla TPS:n Rasmus Ristolaisen kaukalon laitaan jäähyn arvoisesti. Tilanteesta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä, eikä Ristolainen loukkaantunut.

- No joo, sen olisi voinut jättää tekemättä. Ajattelin, että käyn vähän tuuppaamassa, mutta Ristolainen ei ollut yhtään valmis ja lensi sitten vähän. Ei siinä mikään tappotarkoitus ollut, Salomäki kommentoi taklaustaan.

Erän lopulla TPS:n illan pirteimpiin kuulunut Mikko Laine pääsi kaventamaan ylivoimalla tilanteeksi 4-1.


Michal Vondrka ei avannut maalitiliä tänäänkään.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Kolmas erä oli ottelun heikkotasoisin. Molemmat joukkueet pääsivät kuitenkin erässä maalin makuun. Ensin Kärpät iski alivoimalla, kun Joonas Donskoi riisti kiekon Toni Mäkiaholta ja karkasi maalintekoon. Erän lopulla vaisusti pelannut kultakypärä Marko Anttila teki vielä kavennusmaalin, jota Kärppien maalilla torjunut Ville Hostikka protestoi voimakaasti.

- Mun mielestä se oli maalivahdin häirintää. Polvi osui Hostikan päähän. Mun mielestä peli olisi pitänyt viheltää poikki, Aravirta kommentoi kiistanalaista maalia.

Aravirta tyytyväinen ylivoimaan

Kärppien parhaimmistoon kuuluivat kaksi maalia viimeistelleet Miikka Salomäki sekä Juho Keränen. Puolustuksessa Ilkka Mikkola sekä Ville Pokka pelasivat myös hyvän pelin. Varsinkin ottelun alkupuolella vikkeläjalkainen Kimmo Koskenkorva oli alati vaaralinen ja löi painetta TPS:n puolustukseen.

Vieraiden riveistä ei monikaan pelaaja erottunut edukseen. Maalilla Marek Schwarz oli läpi ottelun hieman epävarma. TPS:n parhaimmistoa oli joukkueen nuorisokaarti, erityisesti Mikko Laine esiintyi ajoittain edukseen.

Pekka Virta oli luonnollisesti pettynyt ottelun jälkeen. Virta oli selvästi löytänyt joukoistaan myös illan alisuorittajat, mutta ei halunnut kommentoida heitä sen kummemmin medialle.

- Alku oli mysteeri muutaman pelaajan kohdalla. Meillä oli rankka viikonloppu, eikö sitä sitten pystytty nollaamaan? Luuliko joku jotain parin voiton jälkeen, Virta mietti lehdistötilaisuudessa.

Myös Virta oli pistänyt merkille joukkueen nuorisokaartin esityksen.

- Muutama nuori pelaaja alkaa haastamaan vanhempia pelaajia.

Kotijoukkueen valmentaja Aravirta oli luonnollisesti tyytyväinen pisteisiin ja ylivoimapelin avautumiseen.

- Saatiin vapauttavat onnistumiset ylivoimalla ja tulppaa vähän auki. Ylivoiman tehottomuus on varmasti kalvanut niitä, joilla suurin ylivoimavastuu on ollut. Pelaajat ovat kuitenkin säilyttäneet koko ajan halun mennä eteenpäin, Aravirta kommentoi joukkueen ylivoimapelaamista.

Kärpät lähtee keskiviikkona bussilla Tampereelle, jossa se kohtaa torstaina Tapparan. TPS puolestaan jatkaa pelejä perjantaina Turussa, jossa vastaan asettuu Jokerit.

» Lähetä palautetta toimitukselle