Aika valui KalPan tiimalasissa loppuun, HIFK maalilla parempi

LIIGA / Raportti
HIFK juhli vierasvoittoa Savossa
Kuopion lauantai-illassa iskivät yhteen kolmatta kertaa kuluvalla kaudella KalPa ja HIFK. Molemmat joukkueet olivat aiemmin hyödyntäneet kotikenttäedun. Tällä kertaa kävi toisin, kun kotiyleisö joutui toteamaan Niiralan montussa kaukaloon palanneen Corey Elkinsin ja tämän johtaman ketjun olevan ilmiliekeissä. HIFK voitti ottelun 2-3.

Ottelun alku näytti vierailijan kannalta hyvältä. HIFK sai pelin painopisteen KalPan päätyyn, mutta erän edetessä kotijoukkue pääsi yhä paremmin ja paremmin mukaan. KalPan pelinhallinta tuotti HIFK:lle suuria vaikeuksia päästä kontrolloituihin hyökkäyksiin tai luomaan hyviä syöttölinjoja.

HIFK:n ensimmäinen todellinen maalintekopaikka avautui kuin varkain. Kuopiolaiset pyörittivät peliä hyökkäyspäässä, mutta pieni lapsus siivitti yllättäen Juuso Puustisen läpiajoon. KalPan maalilla torjunut Eero Kilpeläinen oli ohittamaton. Pekka Virran valmentaman kotijoukkueen puolustuspelaaminen oli myrkkyä vieraille. HIFK ei päässyt kunnolla maalintekosektorille ennen ensimmäisen erän loppuminuutteja.

Neljäs seitsemän maalin mies

Mika Partasella, Tomas Zaborskylla ja Arttu Luttisella on tilillään seitsemän tehtyä maalia tällä kaudella. Tuohon ryhmään nousi lauantai-illassa paluun kaukaloon tehnyt HIFK-hyökkääjä Elkins. Aivan erän lopussa sekava maalinedustatilanne ja KalPan onneton purkuyritys saattoi kiekon yhdysvaltalaisen lapaan. Pelaaja, joka oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan sivalsi punanutut 0–1 -johtoon aivan erän lopussa.

Toiseen erään HIFK sai räjähtävän alun. Niiralan monttu hiljeni toistamiseen, kun Partanen vei vieraat kahden maalin karkumatkalle. Syöttöpisteet osumaan saivat Robert Leino ja Roope Hintz. Tämän jälkeen peli kääntyi HIFK:lle. KalPa sai aika-ajoin rakennettua tilanteentynkää HIFK-molari Ville Husson vartioiman maalin eteen, mutta lievä hermostuneisuus kostautui.

Erän lopussa Juuso Riikola tuli pikajunan vauhdilla kohti HIFK-maalia ja ajoi Husson yli. Rynnimisestä vihelletyn jäähyn tuoman erikoistilanne-edun HIFK hyödynsi. KalPa lähti alivoimalla kierrättämään kiekkoa oman pään kautta, kun Hintz pääsi karvaamaan ja Leino iskemään. Tilanne oli kolmanteen erään lähdettäessä vieraille 0–3.

Savossa löydetään uusi vaihde

Viimeisen erän alkupuoliskolla Christopher Bengtssonille tarjoutui maittava kavennuksen paikka, kun Miro-Pekka Saarelainen töpeksi kiekon kanssa omalla alueella. Husso torjui laukauksen papukaijamerkin arvoisesti.

KalPan kiri alkoi viimeisen erän puolivälissä, kun Janne Keränen pääsi kulmassa kiekonriistoon ja ujuttautui maalille. 1–3 -osumasta kotijoukkue sai rutosti uutta virtaa ja ruostuneelta vaikuttanut pyörityspelikin alkoi taas toimia.

HIFK:n vaikeudet kasvoivat, kun Mikko Nuutinen pyyhälsi hyökkäysalueelle ja laukoi taululle lukemat 2–3. Lopussa KalPa haki vielä tasoitusta ilman maalivahtia ja kävi todella lähellä tasoitusosumaa. Sen huonommaksi ei jäänyt myöskään  Zaborskyn purkukiekko, joka kilahti tyhjänään ammottavan maalin sivurautaan. Molempien joukkueiden urakka jatkuu tiistaina. HIFK kohtaa tuolloin Lukon ja KalPa KooKoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo