KalPa sai otteluun hyvän alun, kun jo alle kuuden minuutin pelin jälkeen Sami Mutanen iski kiekon ensimmäisen kerran ohi Ilves-vahti Henri Kiviahon.
Vaikka ensimmäisen erät maalit kirjattiinkin kotijoukkueelle vain lukemin 1-0, oli KalPa koko erän selvästi vieraitaan edellä pelitapahtumissa.
Ilves pääsee peliin mukaan
Toiseen erään tupsukorvat tulivat aivan uudella sykkeellä ja saivatkin luotua useita tekopaikkoja erän aikana. KalPa-maalilla torjunut Eero Kilpeläinen oli kuitenkin mies paikallaan ja piti kuopiolaiset johdossa.
Yksi ottelun ratkaisukohdista nähtiin, kun pelikellossa oli pelattuja minuutteja tasan 29. Ilves-hyökkääjä Matias Sointu otti typerän hyökkäyspään jäähyn painiessaan puolustaja Joonas Lyytisen kanssa jälkitilanteessa.
KalPa ehti pelata ylivoimaansa vain 16 sekunnin verran, kun loistavaa tulokaskautta pelaava puolustaja Santeri Lukka iski komealla rannelaukauksella isännät jo 2-0-johtoon.
Ilveksen takaa-ajo ei aivan riitä
Ilves lähti kolmanteen erään vielä kovemmalla sykkeellä kuin toiseen, ja lisävirta tuottikin nopeasti tulosta. Alkupelistä viltissä istunut Eero Savilahti sai vastuuta peliajan muodossa ja iskikin Ilveksen 2-1-kavennuksen jo parin minuutin pelin jälkeen.
Vierailijoiden ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, kun reilun puolen minuutin päästä Ilves-maalista tupsukorvapuolustaja Saku Salmelalle sattui musta hetki ja Mutanen harhautteli itsensä nokikkain Kiviahon kanssa eikä erehtynyt.
Sama mies, Sami Mutanen, oli esillä vielä kerran hieman alle neljä minuuttia ennen loppua estämisjäähyn muodossa.
Seuranneen ylivoiman aikana Ilves otti kuudennen kenttäpelaajan jäälle ja uhkapeli tuottikin tulosta: kultakypärää kantaneen Markku Flinckin rannelaukaus siniviivan tuntumasta yllätti Kilpeläisen ja Ilves nousi ajassa 58.01 vielä maalin päähän.
Loppukiri ei kuitenkaan tuonut enää lisämaaleja, ja näin kolme pistettä jäivät Niiralan monttuun.
KalPa vahvisti voitollaan otettaan ensimmäisen pudotuspelikierroksen kotiedusta. Ilvekselle tappio tarkoitti käytännössä viimeistenkin pudotuspelihaaveiden hautaamista, vaikka teoreettiset mahdollisuudet vielä säilyivätkin.