Kärpät haki niukan voiton Kuopiosta

LIIGA / Raportti
Oulun Kärppien pitkä vierastappioiden sarja katkesi perjantai-iltana Kuopiossa, kun joukkue kykeni kukistamaan tiukan taiston jälkeen KalPan. Ottelun taso ei päätä huimannut, mutta kumpikin joukkue sai mahdollisuuksia useampaankin maaliin. Maalivahdit olivat kummankin joukkueen parhaimmistoa.

Kumpikin joukkue oli läpi ottelun hieman kateissa kiekollisen pelinsä kanssa. Syötöt kopsahtelivat minne sattui ja kiekko hukkui usein maila- ja luistinviidakkoon. Ajoittain hieman laiskavauhtisessakin ottelussa parhaimmat paikat siunaantuivat varsinkin Kärpille kotijoukkueen virheistä. KalPalle tarjottiin ylivoimaa ja jopa Sami Kapasen suorittama rangaistuslaukaus, mutta maalit jäivät näissä tilanteissa puuttumaan.

Kärppien voiton avaimina olivat erittäin hyvä puolustuspelaaminen johtoasemassa ja avauserän jäätävä viimeistely tekopaikoista. KalPa vastaavasti hukkasi sarjapisteet jälleen kerran kehnoon viimeistelyyn ja tuloksettomaan ylivoimapeliin. Kärppien maaleista vastasivat hyvää työtä läpi pelin tehneet Toni Koivisto ja Jonas Andersson. KalPan ainokaisen iski haalarimies Timo Salo.

- Tiesimme, minkälaiseen paikkaan tulemme. Näimme KalPan tiistaisen pelin JYPiä vastaan, joten siihen nähden meillä oli aika hyvä pelisuunnitelma. Suuri kiitos joukkueelle, joka pelasi isolla sydämellä. Porukassa oli helkkarin hyvä henki, kertoi Kärppien päävalmentaja Matti Alatalo ottelun päätyttyä.

-Tulimme taistelevalla fiiliksellä harmittavan Eisbären-tappion jälkeen. Sille emme nyt enää mahda mitään, joten keskitymme nyt täysillä liigaan ja meille on iso haaste nousta nyt peräpäästä kohti kärkeä. Keskiviikkoinen peli ei ainakaan minulla tuntunut jaloissa. Meillä oli taktiikkana ottaa voitto taistelemalla. Vieraskaukalossa pelin ei aina tarvitse olla kaunista, joten taistelu oli meillä suurin yksittäinen asia taktiikan suhteen, totesi avausmaalin iskenyt Koivisto.

Ottelun kaikki maalit jo avauserässä

Ottelun avauserä antoi viitteitä jopa suoranaiselle maaliriehalle, sillä kiekko oli viety maalin jälkeiseen keskialoitukseen jo kolmesti ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Toisin kuitenkin kävi.

Laiskatempoisen avauserän ensimmäinen maali syntyi KalPan Teemu Hartikaisen istuessa jäähyllä. Koivisto tuikkasi hänelle kimmahtaneen irtokiekon tyhjään maaliin ohi voimattoman KalPa-vahti Mika Oksan.

- Viuhkola syötti hyvin Kuuselalle, joka ampui kohti maalia. Olin itse takatolpalla haistelemassa tilannetta ja kiekko tuli suoraan lapaan. Aika helppoa oli laittaa kiekko sitten siitä maaliin, kertoi kultakypärää kantanut Koivisto.

Ainoastaan vajaat kaksi minuuttia myöhemmin lisää murhetta kuopiolaisyleisölle tarjosi Kärppien pirteästi esiintynyt kakkosketju. Juhamatti Aaltosen pitkä syöttö tavoitti kuin tavoittikin Daniel Corson, joka pääsi 2-1 –hyökkäykseen Jonas Anderssonin kanssa. Andersson viimeisteli tyylikkäästi Corson syötöstä ja näin Kärpät pääsi nopeasti jo kahden maalin johtoon.

Kärppä-puolustaja Atte Ohtamaa otti avauserän toisen rangaistuksensa 15 sekuntia maalin jälkeen. Kun rangaistus oli juuri ehtinyt umpeutua, iski KalPa tärkeän kavennusmaalin hienon yhdistelmän päätteeksi. Aatu Hämäläinen ja Tapio Laakso syöttelivät kiekon maalin edessä päivystäneelle Timo Salolle, joka iski kiekon ohi mainiosti pelanneen Tuomas Tarkin.

KalPa takoi päätään kärppä-muuriin

Toiseen erään KalPa luisteli sisuuntuneena tasoitusmaali mielessään. Erän alkupuoliskon kohahduttavin tilanne nähtiin kuitenkin vaihtoaitioiden edessä, kun oululaispuolustuksen Ossi-Petteri Grönholm oli ajaa Tuomas Kiiskistä polvella. Kummankin pelaajan onneksi vikkeläkinttuinen Kiiskinen ehti livahtaa tilanteesta ja näin Kiiskinen välttyi mahdolliselta jalkavammalta ja Grönholm isommalta rangaistukselta.

KalPan sai parhaan mahdollisuuden tasoitukseen, kun Kärpät joutuivat kahden miehen alivoimalle. Edellisessä ottelussa loukkaantumisen jälkeen paluun kentille tehnyt Juha Alastalo haki hyvin paikkoja ja sai myös vetoja aikaiseksi, mutta Tarkki selvisi tilanteista hyvin.

KalPa-ylivoiman vaarallisin tilanne nähtiin kuitenkin Mika Oksan maalilla. Janne Jalasvaara kaatui yrittäessään pitää kiekkoa hyökkäysalueen puolella ja tämän seurauksena Kärpät pääsivät hyökkäämään kahdella miehellä kohti Oksan maalia. Maalia yrittänyt Tommi Paakkolanvaara ajautui kuitenkin liian lähelle KalPa-maalia ja Oksa pystyi selvittämään tilanteen.

KalPa sai heti päätöserän alussa loistavan mahdollisuuden tasoitusmaaliin, kun läpiajossa ollut Salo koukittiin nurin. Tuomarikaksikko vihelsi tilanteesta rangaistuslaukauksen, jota Sami Kapanen komennettiin ampumaan. Kapasen yritys oli kuitenkin ponneton, eikä Tarkilla ollut tilanteessa mitään hätää.

Vajaan neljän minuutin pelin jälkeen Kärpät sai kiekon vielä kertaalleen maaliin, mutta videotarkistuksen jälkeen maali hylättiin potkumaalina. Koivisto ohjasi maalin kulmalta luistimellaan kiekon ohi Oksan. Kärppien valmentaja Alatalo tiedusteli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa tiukasti ottelunvalvojalta maalin hylkäämisperusteita, mutta ottelunvalvojan mukaan hylkäämisperusteita oli riittävästi.

Työvoittoja ei Kuopiossa tunneta

KalPa yritti sitkeästi tasoitusmaalia loppuun asti, mutta oululaisten maalilla torjunut Tarkki kesti sekä Kiiskisen, että Kapasen hyvät yritykset. Päävalmentaja Pekka Virta komensi joukkonsa aikalisälle ajassa 57.30, mutta teesit eivät tuottaneet tulosta, vaikka Mika Oksakin otettiin maalilta jo hyvissä ajoin. Kristian Kuuselalla oli mahdollisuus kaunistella loppulukemia tyhjään maaliin, mutta kilpipaitojen Timo Seppänen pelasti tilanteen viime hetkillä.

KalPan maalilla hyvin torjunut Mika Oksa ei päästämilleen maaleille paljoa mahtanut ja oli ymmärrettävästi harmissaan ottelun lopputuloksesta. Hänen mielestään KalPalla oli ottelussa kaikki mahdollisuudet voittoon.

- Meillä oli paikkoja ihan tarpeeksi, mutta jos ei laattaa saada pussiin enempää kuin kerran, peliä on aika hankala voittaa. Haluttiin kääntää kurssi JYP-ottelun jälkeen, joka ei ollut meiltä nappisuoritus ja olisimme ansainneet tästä pelistä enemmän. Itselleni tämä oli hankala ottelu, sillä vetoja ei tullut paljoa ja sitä kautta kiekkoon ei meinannut saada kontrollia, totesi Oksa.

Päätössummerin soidessa riehakkaasti voittoa juhlineiden Kärppien valmentaja Alatalo jakoi tunnustusta isäntäjoukkueelle.

- KalPa pisti meidät todella ahtaalle, mutta pelasimme tänään viisaasti ja ennen kaikkea tehokkaasti. Tämä oli tarkoituskin ja onnistuimme paikoistamme, totesi Alatalo huojentuneena.

Kotijoukkueen käskijä Virta joutui jälleen kerran selittelemään medialle oman joukkueensa tehottomuutta ja kyvyttömyyttä ratkaisuihin.

- Mielestäni saimme aivan riittävän määrän maalipaikkoja, kuten edellisessäkin pelissä. Ottelu oli hallussamme ja saimme huiman määrän ylivoimaa. Niin se vaan on, että kiekko kuitenkin pitää saada ohi maalivahdin. Niin moni tämän päivän vahti pelaa perhostyylillä, joten kiekko ei mene navan kohdalta läpi, analysoi Virta.

- Harjoituksissa kiekot menevät ylänurkkiin, mutta tänään meiltä oli taas huikea määrä jäätymisiä paikoissa.

Tappiollisista kotiotteluistaan huolimatta KalPa yleensä hallitsee ottelua ja luo enemmän maalipaikkoja. Pelkkä hallinta ei kuitenkaan lihota pistepussia.

- Meillä on peli ihan uomissaan, ollut sitä jo parikymmentä ottelua, mutta tämä ote ja hallinta täytyy muuttaa paremmiksi tuloksiksi. Täytyy vain taistella kovemmin ja saada onnistumisia alle. Kai niitä sieltä tulee, ennemmin tai myöhemmin, aprikoi Virta.

Kumpikin joukkue joutuu tuleen jo heti lauantaina, kun Kärpät saa Oulussa vastustajakseen sarjakärjessä sitkeästi viihtyvän JYPin. KalPa köröttelee Tampereelle, jossa kilpipaitojen isäntänä esiintyy Ilves.

» Lähetä palautetta toimitukselle