Molemmilla joukkueilla oli ottelun aikana etsikkoaikansa, mutta kumpikin tuhri mahdollisuutensa heikolla viimeistelyllä. Ottelun alussa raumalaiset olivat terävämpiä ja kolmannessa erässä KalPa lopulta tuli väkisin tasoihin. Lopulta Lukko nappasi voiton rangaistuslaukauksilla ja on askeleen lähempänä pudotuspelipaikkaa.
- Tärkeät pisteet meille. Kolmea lähdettiin hakemaan, mutta saatiin vain kaksi, mietiskeli Lukon valmentaja Mika Toivola.
Tasaista taaperrusta
Ottelun alussa Lukko näytti menevän menojaan, kun keskushyökkääjä Janis Sprukts pääsi siirtämään vierailijat johtoon. KalPan maalivahti Mika Järvinen torjui Marko Luomalan laukauksen eteensä ja Sprukts viimeisteli ottelun avausmaalin ammattimiehen varmuudella.
Avausmaalin jälkeen ottelu meni melkoiseksi peruutteluksi. Joukkueet pelasivat tiiviisti puolustuspäässä sekä sortuivat heikkoon avauspeliin. Lisäksi raumalaiset eivät ottaneet yhtään riskiä omassa päässä, vaan toimittavat kiekon monta kertaa pitkänä KalPan päätyyn.
- Ottelun alku näytti, että tulee kovinkin puolustusvoittoinen peli ja vierailijoiltahan se on aivan ymmärrettävää, totesi KalPan valmentaja Pekka Virta ottelun kulusta.
Kahta ensimmäistä erää värittivät runsaat epäonnistumiset. Lukon puolelta puolustaja Mikko Viitanen esitti tukun käsittämättömiä avauksia. Monen mieleen jäi varmasti Viitasen avausyritys omalta alueelta hyökkäyssiniviivalla kytänneelle Pasi Saarelalle. Viitanen onnistui laukomaan kiekon parin metrin päässä olleen pakkiparinsa Matti Kuusiston selkään lapaluiden väliin.
Myös KalPa pelaajilla oli ongelmia pelaamisessaan. Tuomas Kiiskinen ja Timo Seppänen kompuroivat jäällä useaan otteeseen. Välillä näytti, että kuopiolaisten huolto oli epäonnistunut luistinten teroittamisessa.
Molemmat maalivahdit pelasivat kelvolliset ottelun. KalPan maalilla Mika Järvinen onnistui nollaamaan parikin kertaa Lukon Petri Lammassaaren maalintekoyritykset. Lukon maalilla puolestaan Petri Vehanen näytti, että maalivahtipeliin raumalaiset eivät tule kaatumaan.
- Tehottomuus vaivaa edelleen meitä. Toisessa erässä meillä oli paikkoja, joskin kaverillakin oli paikkansa, kun mentiin päästä päähän, mietiskeli Toivola.
Alastalo nosti KalPan mukaan
Kahden vähintäänkin sekavan erän jälkeen kotijoukkue KalPa onnistui käyttämään raumalaisten ja päätuomari Tom Laaksosen tarjoilemat ylivoimapelit hyväkseen. Aatu Hämäläinen ja Tapio Laakso tekivät komean esityön ja KalPan kapteeni Jarkko Kauvosaari laukoi kiekon ohi Lukon maalia vartioineen Petri Vehasen.
Kauan eivät kuopiolaisten juhlat kestäneet, kun heti tasoitusmaalin jälkeisessä vaihdossa Pasi Saarela vei Lukon takaisin johtoon kotijoukkueen puolustuksen hölmöillessä. Pekka Saarenheimo ja Mika Viinanen pelasivat Saarelalle avopaikan ja laitahyökkääjä ei tuhlannut tilannettaan.
KalPa nousi kuitenkin vielä mukaan otteluun. Paljon parjattu Juha Alastalo näytti parasta osaamistaan ylivoimapelissä. Puolustaja täräytti suoraan syötöstä komean lämärin yläriman kautta ohi Lukon maalia vartioineen Petri Vehasen.
- Täytyy raitapaidoille lähettää terveisiä, että hyvin on meidän kotipelin kommentit luettu. Viimeksi emme saaneet yhtään kakkosta ja tänään tuli kuitti takaisin isomman kautta. KalPa sai vain yhden kakkosen väärästä vaihdosta. Laaksonen muisti mainita meidän huoltajille ennen ottelua, harmitteli Toivola tuomarityöskentelyä.
Kuopiolaisilla oli kolmannen erän lopulla ja jatkoajalla vielä mainiot maalintekopaikat. Jiri Bicek ja Tuomas Kiiskinen eivät kuitenkaan onnistuneet viimeistelemään hyvistäkään paikoista.
- Olen tyytyväinen, että tulimme kaksi kertaa takaa tasoihin ja tehtiin kaksi ylivoimamaalia. Saatiin jatkoajalla hyvä paikka, mutta kiekko pyörähti tyhjästä maalista hieman Bicekin mailan yli. Se maali olisi kruunannut meidän illan, ehkä hieman epäoikeutetusti, mietiskeli Virta.
Ammattimies ratkaisi
Rangaistuslaukauskisa oli vierailijoiden juhlaa, kun kuopiolaiset eivät onnistuneet tekemään ainuttakaan maalia. Jiri Bicekin, Ville Hämäläisen ja Tuomas Kiiskisen yritykset olivat varsin ponnettomia.
Raumalaisista Justin Morrison laukoi ensimmäisenä yrittäjä Lukon heti johtoon. Pasi Saarelan yritys kilpistyi Mika Järvisen torjuntaan. Kolmatta raumalaisampujaa ei tarvittu, kun KalPalaiset olivat jo tuhrineet omat yrityksensä.
- Rankkareissa kaikki näkivät, missä ammattimiehillä on ero ja miksi joillekin maksetaan jostakin pikkuisen enemmän, kuin joillekin jostakin, pohdiskeli Virta rankkarien ratkaisua.
- Meillä oli alkukaudesta vähän sama ongelma, kuin kaverilla tänään. Jätimme 7-8 pistettä matkalle. Kun Morrison liittyi mukaan ryhmään, emme ole hävinneet ainuttakaan rankkarikisaa. Kyllä ammattimies on aina ammattimies näissä hommissa, päätti Toivola lehdistötilaisuuden.