KalPan kakkoskenttä loisti Kouvolassa

LIIGA / Raportti
Samu Perhonen piti maalinsa puhtaana.
Kuva © Timo Savela
KooKoo ja KalPa kohtasivat toisen kerran tällä kaudella. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä ja pisteet matkasivat Kuopioon maalein 0−3 (0−0, 0−2, 0−1).

Molemmilla joukkueilla oli edellinen ottelu ollut lauantaina. KooKoo voitti juhlaottelussaan TPS:n. KalPa taas oli hävinnyt kotonaan tiukan taistelun HIFK:lle. Joukkueiden viime viikot ovat Liigassa sujuneet hyvin. 

KalPa oli heti alusta lähtien ottelussa selvästi kuskin paikalla. Kiekonhallinta oli selkeää. Keskialue hallussa ja jatkuvasti pitkiä hyökkäyksiä. Ensimmäiselle tauolle mentiin vielä tasatilanteessa, mutta toisen erän alkupuolella vierailijat iskivät kahdesti. Kolmannen erän alkuun KalPa sai helpohkon alivoimamaalin. 

KalPan kakkoskenttä oli tänään pelipäällä. Jesse Mankinen (2+1) ja Mikael Ruohomaa (1+1) nousivat ottelun hahmoiksi ja vastasivat ottelun kaikista maaleista. 

KalPa:n päävalmentaja Pekka Virta oli tyytyväinen ottelun jälkeen. 

− Pelattiin hyvä ottelu. Ensimmäiseen erään pari jäähyä, mutta toisessa erässä menimme ansaitusti johtoon. Kolmas maali oli vähän onnenkantamoinen. Saatiin sopivaa nöyryyttä pelaamiseen lauantain tappion jälkeen. 

Mattila kehui vierailijoita 

Pelin päätyttyä KooKoo:n päävalmentaja Petri Mattila myönsi, että tänään oli kumi tyhjä. Lauantain juhlaottelu painoi jaloissa. 

− KalPa oli hyvä ja voitto meni oikeaan osoitteeseen. Kiekollinen peli ja syöttely oli meiltä tänään luokatonta. Vastassa oli tiivis ja työteliäs joukkue. 

KalPan selkeä ykkösmaalivahti on tällä kaudella ollut Eero Kilpeläinen. Tiistaina Kouvolassa torjuntavuorossa oli kuitenkin Samu Perhonen

Hän käytti tilaisuutensa täydellisesti hyväkseen ja pelasi nollapelin. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ihmeitä vaatinut. Torjuntoja kertyi 15. 

− Tänään saatiin koko ottelussa yksi maalipaikka. Se tuli ensimmäisen erän ylivoimassa. Viidellä viittä vastaan pelattaessa niitä ei tullut yhtään, Mattila totesi. 

Kokoonpanoon palannut KooKoo-kapteeni Ari Vallin sai KooKoo-käskyttäjältä kiitosta. 

− Arska on iso persoona. Ensimmäisessä pelissä pitää tietysti keskittyä enemmän siihen omaan pelaamiseen, eikä niinkään kapteenin hommiin. Pelejä alle, niin hän tuo hyvää vireyttä meille. 

KalPalla urakka jatkuu heti huomenna, kun se pelaa SaiPaa vastaan Lappeenrannassa. KooKoo pelaa seuraavan kerran perjantaina Lukkoa vastaan Raumalla. 

» Lähetä palautetta toimitukselle