Bluesilla sekä odotettuja että yllättäviä ratkaisijoita Lukkoa vastaan

LIIGA / Raportti
Tommi Huhtala viimeisteli ottelussa kahteen otteeseen
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Liigajoukkueiden esiintymiset Forssassa jatkuivat Bluesin tahdissa. Lukko ehti jo nousta kahden maalin takaa tasoihin, mutta espoolaiset ottivat uudelleen pelin haltuunsa ja kuittasivat voiton lukemin 2-4.

Molemmat joukkueet pääsivät avauskympin aikana yrittämään ylivoimalla ja Blues pian vielä uudelleenkin. Asiantuntevalle yleisölle hyvää viihdettä avauserässä tarjosivat näyttävillä liikkeillä tekopaikkoihin päässeet Bluesin Tomi Sallinen ja Miro Aaltonen sekä Lukon Justin Azevedo. Läpi ottelun pahimmat hasardit kaukalossa tarjosi puolestaan Lukon profiilipakki Ryan Caldwell, joka helpoissakin tilanteissa aiheutti vaaraa omalle joukkueelleen.

Ajassa 19.46 Blues siirtyi johtoon. Valtteri Virkkunen voitti b-pistealoituksen, Jens Westin laukoi siniseltä ja Matti Järvinen iski Simon Nielseniltä tulleen reboundin reppuun.

Toisen erän alku sujui vähillä pelikatkoilla. Seitsemännellä minuutilla Lukon Matt Generous kompuroi keskialueella ja Tommi Huhtala pääsi oikealta laidalta karkuun. Ensimmäinen laukaus oli vaisu, mutta kiekko pomppasi Nielsenin torjunnasta ylöspäin ja Huhtala napautti sen ilmasta putkien väliin.

Myös raumalaisilta nähtiin ottelussa osuma heti aloituksen jälkeen. Arttu Ilomäki kaapi kiekon sivulle ja Eero Elon heittämä leija painui räpsäkäden ylänurkkaan ohi maskin taakse jääneen Antti Oreen. Loppuerä oli vahvasti Lukon hallitsema Bluesin parin jäähynkin ansiosta. Ottelun parhaan torjunnan Ore suoritti pysäyttäessään Juhani Jasun vedon.

Päätöserässä kuumat paikat olivat Bluesin päästessä minuutiksi ja sekunniksi kahden miehen ylivoimalle. Sen aikana Niko Niemiselle oli kerran koko maali auki, mutta niin vain kumilaatta liukui kaukalon kulmaan.

Lukko rankaisi pian tuhlailusta, kun Harri Tikkasen viivakuti sujahti vähän helposti Oren kainalosta häkkiin. Illan yllätysratkaisijaksi nousi kolmatta kertaa Bluesin kokoonpanossa ollut Ville Ahlgren, joka oikealta laidalta nousten kiersi Lukko-kalustoa, nousi maalille ja ohitti vielä Nielsenin.

Lukolle seuraavaksi auenneen ylivoiman loppusekunnit olivat nolot, kun Caldwellin tunaroinnin jälkeen Teemu Ramstedt pääsi läpi ja häntä rikottiin rankkarin arvoisesti. Kaksintaistelussa Nielsenin paketti pysyi kuitenkin kasassa. Kolmisen minuuttia ennen loppua Blues teki hyvän syötönkatkon hyökkäyspäässä. Tomi Sallinen lähetti kiekon maalille ja Huhtala vedätti Nielsenin jäihin ja kiekon rystypuolelta sisään.

- Paljon positiivistakin oli pelissämme ja hyökkäävällä pelillä yritimme voittaa, mutta kahdesta kiekollisena tehdystä virheestä vastustaja teki ratkaisevia maaleja. Sarjapeleissä tällaisia virheitä ei saa enää tehdä, muistutti kauden 1996-97 kotihallissaan joukkojaan johtanut Lukon Risto Dufva.

- Esityksemme oli tasapainoinen, maltoimme sekä puolustaa että hyökätä. Vaikka emme onnistuneet 5-3-ylivoimalla tai rankkarissa, pysyimme silti kärsivällisenä. Meiltä on seitsemän pelaajaa pois kokoonpanosta, mutta nuoret pelaavat hyvää lätkää. Tässäkin pelissä nelosketjumme teki kaksi maalia, kehui Blues-valmentaja Lauri Marjamäki.

» Lähetä palautetta toimitukselle