Ei ollut kaukana Lukon ensimmäinen tappio kotikaukalossaan, mutta niin vaan vahva raumalaisjoukkue käänsi illan koitoksen itselleen jatkoajalla.
Blues-hyökkääjä Kim Hirschovitsin jäähy päätöserän loppuhetkillä oli jo kulumassa loppuun, kunnes Lukon kokenut hyökkäysosasto löi väkisin pelin tasoihin. Maali tarkistettiin videolta, mutta mitään väärää sen tekemisessä ei ollut.
Täksi kaudeksi tuli voimaan sääntömuutos, jossa jatkoaika kiekkoillaan kolmella kolmea vastaan. Ainakin Lukon peleissä tämä on ollut varsin viihdyttävää katsottavaa. Niin kävi tässäkin pelissä.
Bluesilla oli ensin avopaikkansa tehdä voittomaali. Mutta kun se jäi käyttämättä, Lukko käänsi nopeasti vastaan ja teki ratkaisuosuman Bluesin verkkoon.
− Isossa kuvassa kun katsotaan, niin oteltiin kaksi kovaa koitosta kahteen päivään. Oman joukkueen tekemiseen pitää olla tyytyväinen, kun katsoo ketkä olivat vastassa. Lukko on kova joukkue ja voitti pelin niukasti mutta ansaitusti, vierasjoukkueen päävalmentaja Jyrki Aho mietti illan ja hieman edellisenkin illan tapahtumia.
− Normaali arkikeskiviikkopeli, josta kehkeytyi loistava kiekkonäytelmä. Epäiltiin tuossa eilisen videoita katsellessa, että Blues tulee yrittämään tosissaan. Ei mennyt pahasti arvaus väärin ja omaan alkuun ei voi olla tyytyväinen, summasi mittelöä kotijoukkueen päävalmentaja Risto Dufva.
Ottelun avauserä mentiin ilman maalimerkintöjä, vaikka varsinkin kotijoukkueella oli muutama maukas tekopaikka. Vierasjoukkueellakin oli yksi oiva paikka.
Blues toimitti kiekon ohi hölmistyneen Lukko-vahti Ryan Zapolskin, mutta maalia ei hyväksytty, syynä korkea maila. Espoolaiset protestoivat voimakkaasti tuomarien päätöstä hylätä osuma, koska heidän mielestään Lukko-pelaaja löi kädellään kiekon omaan maaliin.
− Ensimmäisessä erässä oltiin hyvin pelissä mukana, Aho kertaili joukkueensa otteista avauserässä.
Kähkönen kiekkosateessa
Toisen erän ensimmäinen puolikas mentiin Lukon komennossa ja nyt vastaavasti päätuomari hylkäsi kotijoukkueen tekemän maalin. Keskushyökkääjä Filip Riska toimitti kiekon ohi Blues-vahti Kaapo Kähkösen, mutta oikeudenjakajien mielestä kädellään.
Blues hyödynsi Lukon hetkellisen nukahduksen hetkeä myöhemmin ja siirtyi johtoasemaan.
Lukko sai pelin toisella ylivoimallaan pelin tasoihin ja osuma oli sekä komea että ansaittu.
Kotijoukkue nukkui uudestaan erän päätöshetkillä kolmannen ylivoimansa jälkimainingeilla ja taas oli kiekko Zapolskin selän takana.
− Kaksi ensimmäistä erää pelimme oli ihmeellistä lipsumista, eikä oltu parhaimmillamme, myönsi kotijoukkueen Ville Vahalahti.
Päätöserässä kupletin juoni tuli nopeasti selville. Lukko hyökkäsi aggressiivisesti ja Blues puolusti tiiviisti vastaan. 57 minuuttia taktiikka toimi lähes täydellisesti, mutta sitten petti kokeneen pelimiehen harkinta.
− Lähellä oltiin kolmea pistettä. Muutama huono hetki ja peli tasoihin. Jatkoajalla sitten yksi huono hetki ja peli oli ohi, Aho harmitteli voiton menettämistä.
− Kolmas erä oli kova voimannäytös, ja tänään jaksettiin loppuun asti. Jos se joskus seisoo, niin se seisoo lopussa, filosofoi Dufva.
Lukon osalta sarja jatkuu tulevana perjantaina Vaasassa Sportin vieraana. Blues jatkaa otteluitaan tulevana lauantaina Kouvolassa sarjanousija KooKoon vieraana.