Joukkueet pääsivät peliin lähes parhailla mahdollisilla kokoonpanoilla. Lukolta puuttuivat Markus Jämsän lisäksi Ville Piekkola ja Hermanni Vidman ja SaiPalta Joni Yli-Torkko.
Avauserä Lukon hallintaa
Lukon valmentaja Ismo Lehkonen oli pitkin viikkoa puhellut raumalaislehdissä illan pelistä, ja latausta näkyi keltaisissa paidoissa pelaavalla kotijoukkueella olevankin heti ensi sekunnista lähtien. Lukon avausketju Sami Torkki-Quinn Hancock-Pasi Saarela loi jo ensimmäisen kahdenkymmenen sekunnin aikana kaksi maalintekopaikkaa SaiPan maalille, jotka maalivahti Tomas Duba kuitenkin selvitti. Heti perään aiheutti liigan ykköspelaaja Vladimir Machula kammiovärinää Lukon maalilla pedatessaan maalintekopaikkaa ketjukavereilleen, mutta tuloksetta.
Mitä pidemmälle erä eteni, sen selvemmin Lukko peliä hallitsi. Frantisek Bombicin saatua hieman helpon jäähyn, pääsi Lukko rankaisemaan ylivoimalla, eikä siihen kulunut kuin 6 sekuntia. Ottelun paras pelaaja Jason Ulmer voitti aloituksessa Aigars Ciprussin sata-nolla, Pasi Saarelalle tuli vetopaikka mutta Pasi malttoi mielensä ja siirsi Toni Porkalle. Porkka syötti tarkasti takaisin Saarelalle, joka hirmuveto upposi Duban maalin alanurkkaan jättämättä hyvälle maalivahdille mitään sanansijaa.
SaiPa sai omaa peliään Lukon maalin jälkeen hieman paremmin kulkemaan. Ajoittain peli pyöri pitkäänkin Lukon päädyssä, mutta pääasiassa kiekkoa siirrettiin kulmissa, joten Vehasen maalilla ei pahoja tilanteita nähty. Tällaisesta pitkästä SaiPan pyörityksestä sai alkunsa Lukon toinen maali.
Kesken pyörityksen lähti Lukko nopeaan vastahyökkäykseen. Matti Kaipainen jätti siniviivalla kiekon Toni Koivistolle, joka teki möllikeinosmaisen kemuran kulmauksessa ja syötti vapaaksi jäänelle Jason Ulmerille, joka malttoi katsoa kunnon vetopaikan, kiersi Duban ja nosti kiekon tyhjään maaliin. SaiPa protestoi maalia, sillä Matti Kaipainen nousi maalille Dubaa häiritsemään ja Kaipaista häätämään tuli puolustaja Bombic, jotka kaatuivat maalivahdin päälle ja estivät näin häntä torjumasta. SaiPan protestoinnin ymmärtää kyllä, mutta Duba oli niin kaukana maaliltaan ja puolustaja Bombic oli mukana, että päätuomari Timo Favorin hyväksyi maalin empimättä.
Ensimmäisessä erässä ei enää merkittävää tapahtunut. Erä oli Lukon hallintaa, vaikka maalivahtien torjunnat toista juoruavatkin. Päätuomari Favorinkin antoi pelata kunnon jääkiekkoa ilman turhia vihellyksiä, joten toiseen erään lähdettiin luottavaisin mielin.
SaiPa parhaimmillaan toisessa erässä
Toinen erä alkoi Lukon ylivoimalla, joka ei kulkenut alkuunkaan. Samalla hetkellä kun Juha Pursiaisen jäähy päättyi, sai Lukko aikaan ylivoiman ainoan laukauksen kohti maalia.
Kauden parhaan pelinsä pelannut Jason Cipolla sai jäähyn pelin viivyttämisestä, kun erää oli pelattu hieman alle kolme minuuttia. Jason Ulmer vaihdettiin pois aloituksesta, Cipolla tuli tilalle mutta sen sijaan että olisi kyyristynyt aloitukseen, hän ryhtyikin neuvomaan linjatuomaria käsimerkein siitä, miten tuomarin kuuluu kiekko pudottaa, ja tätähän ei Timo Favorin katsonut hyvällä, vaan passitti ihmettelevän Cipollan jäähylle.
SaiPa otti pelin haltuunsa tämän jälkeen, ja varsinkin ykkösketju Machulda-Tirkkonen-Vaic pyöritti kiekkoa näyttävästi. Machulda vaan oli tänään koko pelin ajan turhan yksin hyökkäyksessä, ja yksin ei hänkään pysty ratkaisuihin. Nytkään ei näyttävästä kiekon siirtelystä ja Machuldan kiemuroista huolimatta Vehasen maalille vaikeita tilanteita tullut. Ne jotka tulivat, Vehanen hoiti moitteettomasti.
Mikko Purontakasen saatua jäähyn melko heppoisin perustein, sama tahti jatkui. Tämän jäähyn aikana syttyi puolestaan katsomo infernaaliseen meteliin, ja tästä uhrautuvasti pelanneet alivoimamiehet saivat lisää energiaa. Varsinkin Quinn Hancock taisteli Purontakasen jäähyn aikana mallikkaasti heittäytyen kiekkojen tielle kerta toisensa jälkeen. Ei maalia nytkään SaiPalle.
Sitten puolestaan toisessa erässä hieman otettaan kadottanut Timo Favorin komensi SaiPan Ville Kohon jäähylle melko kevyin perustein. Pasi Saarelalle pelattiin taas vetopaikka siniviivalle, ja Pasi tykitti kiekon hirveällä voimalla Duban maalin yläputkeen. Favorin tarkisti varmuuden vuoksi videolta, mihin se kiekko osui, mutta maalissa se ei käynyt missään vaiheessa.
Kohon jäähyn päätyttyä SaiPa pääsi taas peliin kiinni. Lukon pakit hakivat muutaman kerran ylhäällä kytännyttä hyökkääjää, mutta haussa olleita läpiajoja ei tullut Pasi Saarelan hienoista karkumatkaa lukuunottamatta, jossa kiekko kuitenkin hukkui matkalla jonnekin.
Erän oli SaiPan hallintaa vaikka nyt maalivahtien torjunnat kertoivat taas toista. Erätauolle poistuttiin hieman mietteliäinä, sillä tiedossa oli että kolmanteen erään SaiPa tulee lujempaa kuin kahteen aiempaan erään, ja kahden maalin johto ei suinkaan ollut turvallinen, kun tietää kuka häärii SaiPan hyökkäyksen kärkenä.
Lukko jäädyttää kolmannen erän
Kolmas erä sujui saman kaavan mukaan kuin aiemmissakin Lukon voittamissa kotipeleissä. Lukko puolusti johtoaan kurinalaisesti, eikä vierasjoukkue löytänyt keinoja puolustuksen avaamiseen. Vaikka toisin pelättiin, Lukolla ei kolmannessa erässä ollut edes hätäpäivää SaiPan kanssa.
Ottelun ratkaisu tuli hieman erän puolivälin jälkeen. Ulmer ja Cipolla kiekottelivat keskenään SaiPan puolustuksen seassa, Ulmer antoi viimeisen syötön Cipollalle, joka nousi maalille, narutti Duban jäihin ja nosti tyhjään maaliin kauden toisen osumansa.
Tämän jälkeen SaiPan akku tyhjeni lopullisesti. Edes Jaakko Harikkalan otettua harkitsemattomasti kakkosen laitataklauksesta, ei SaiPa jaksanut enää yrittää, vaikka ehkä joku taktikko olisi siinä vaiheessa koettanut maalia kuudella neljää vastaan ja siten sytyttää joukkuetta, mutta nyt ei SaiPasta ollut siihen. Lukon neliö tosin pelasi taas hyvää alivoimaa ja purki kiekkoa toistuvasti keskialueelle.
Erän lopussa Aki Tuomisen jäähyn aikana Lukon kolmikko Cipolla-Ulmer-Lätti pääsi yrittämään ylivoimalla osumaa, mutta tuhrasi loistopaikan liian hienon maalin yrittämiseen. Erän loppusekunnit pelattiinkin vain Petri Vehasen kauden toista nollaa varmistellen.
Naapurihallin palo sytytti myös Lukon
Lukko pelasi yhden kauden parhaista peleistään. Sarjakakkosen pitäminen nollilla, ilman että oma veskari palkitaan kentän hahmona, ei onnistu huonolla pelillä. Kauden toisen nollapelin ja liigauransa kolmannen sadan prosentin illan pelannut Petri Vehanen kertoi pelaajien katselleen ennen peliä palomiesten uurastusta tulta vastaan:
- Tulipalo ei haitannut peliin keskittymistä. Se meidät herätti peliin lopullisesti.
Oma osansa Lukon syttymiselle oli myös valmentaja Ismo Lehkosen kommenteilla. Ika nimittäin kertoi viime viikonloppuna, ettei ole koskaan kokenut yhtä hurjaa kannustusta kuin Porissa lauantaina. Lisäksi hän kuluneella viikolla mainitsi paikallisissa lehdissä lokakuun 1. päivän pelistä ja sen tapahtumista, ja onnistui lataamaan niin joukkueen kuin katsomonkin täyteen iskuun. Itse peliä Lehkonen kommentoi tuttuun tyyliinsä rauhallisena:
- Toisen erän alivoima oli superia. Se sai yleisön syttymään mukaan peliin huikealla tavalla. Ehkä kolmas erä meni sen takia hieman ylivarovaiseksi puolustamiseksi, ettemme halunneet pettää loistavaa yleisöä.
Tuttuun tapaansa Lehkonen kiitteli taas kokeneita pelaajiaan, Erik Hämäläistä, Toni Porkkaa ja Pasi Saarelaa.
Lukosta ei voi ketään nostaa toisten edelle. Koko joukkue ansaitsee ison plussan voitosta, ja on sääli että Jatkoajan tähtiä voi antaa vain kolmelle parhaalle. Lukosta voisi oikeastaan kenet tahansa heittää noiden tähtipelaajien joukkoon, mm. maalivahti Petri Vehasen. Nollapeli on nollapeli, mutta Vehanen ei nyt joutunut edes koville. Eleettömän varmaa työskentelyä häneltä nähtiin silloin, kun sitä tarvittiin.
Parasta peliä Lukolta esitti ketju Cipolla-Ulmer-Lätti, jossa kanadalaiset Ulmer ja Cipolla ovat Lätin mukaantulon myötä nousseet aivan uudella tavalla esiin. Kumpikin kanukeista pelasi kauden parhaan pelinsä, ja jos kaksikko jatkaa samalla tavalla, ei varsinkin Cipollan kohdalla huhutusta lopputilistä kesken kauden pitäisi olla pelkoa. Suuri vääryys on se, että Jason Ulmer ei saanut syöttöpistettä illan avausmaaliin aloitusvoittonsa jälkeen, koska Pasi Saarela ja Toni Porkka kiekottelivat pienen hetken ennen maalia keskenään. Joskus samanlaisiin maaleihin löydetään kaksi syöttäjää, nyt ei löydetty.
Hyvin pelasi myös ykkösketju Torkki-Hancock-Saarela. Pasi Saarela tavoittaa jo kohta Matti Kaipaisen Lukon pisteykkösenä. Sami Torkki jatkaa samaa tuttua peliään mitä hän on koko kauden esittänyt, ja Hancockista on tulossa kovaa vauhtia Äijänsuon uusi suosikkipoika.
Lukko jatkaa pelejään jo lauantaina, kun kettupaidat matkustavat Jyväskylään JYPin vieraaksi. Kauden ensimmäisen pelin JYP voitti, ja se onkin Lukon ainoa kotitappio, joten nyt olisi hyvä paikka kuitata se vierasvoitolla. Helppoa peliä siitä ei kuitenkaan tule.
SaiPa oli tehoton
SaiPan valmentaja Petri Skriko totesi pelin jälkeen reilusti paremman joukkueen voittaneen:
- Lukko puolusti uhrautuvasti ja teki paikoista maalit. Parempi joukkue voitti.
Kysymykseen siitä, miten Machuldan jo kaksi peliä jatkunut kuiva kausi vaikuttaa muuhun joukkueeseen, Skriko vastasi:
- Ei mitenkään. Meillä on ratkaisijoita kaikissa kentällisissä.
Nyt ratkaisijat kuitenkin olivat vähissä. Kun Machulda ei saanut maalia aikaan, ei muistakaan siihen ollut. Ehkä Machuldan peliin vaikutti sunnuntaina tullut sormivamma, mutta selkeästi SaiPan paras hyökkääjä hän oli. Ketjukaverit vain eivät olleet samalla aaltopituudella.
Muutkaan kehuja keränneet SaiPan hyökkääjät kuten Aki Uusikartano, Aigars Cipruss ja Kalle Kerman eivät saaneet mitään aikaan. Kiekko siirreltiin kyllä näyttävästi, mutta kuten todettua vain kulmissa. Maalille sitä ei saatu kuin harvoin, pääasiassa toisessa erässä. Maalivahti Tomas Duba oli SaiPan paras pelaaja. Häntä ei tappiosta voi syyttää.
Ottelu oli SaiPalle vasta kauden toinen, jossa se jää kokonaan pisteittä. Ilman maaleja joukkue jäi nyt ensimmäisen kerran. Näin ollen ei ole ihme, että joukkue on sarjassa toisena. Ei tämän pelin perusteella kannata vetää johtopäätöksiä siitä, että SaiPalla olisi joku kriisi. Kotijoukkueen tavoin SaiPa lähti pelin jälkeen pitkälle reissulle, kun lauantaina on jo Oulussa peli. Siellä otteiden on kuitenkin parannuttava, perjantain pelin suorituksella ei pistetili kartu sielläkään.