Hurtaj debytoi onnistuneesti

LIIGA / Raportti
Pisteet matkasivat odotetusti pääkaupunkiseudulle Pelicansin ja HIFK:n iskiessä yhteen maaottelutauon jälkeen. Itse ottelu oli kuitenkin selvästi tiukempi mitä loppunumerot antavat olettaa. Lahtelaiset kaatuivat taistellen.

Viileässä torstai-illassa ei nähty alistunutta torso-Pelicansia vaan nuori, nälkäinen ja taisteleva lahtelaisjoukkue. Tauon aikana hyvin treenannut Pelicans taisi olla jossain määrin jopa ylilatautunut, koska ensimmäisessä erässä syötöt eivät meinanneet löytää omia pelaajia millään. Joukkue kuitenkin puolusti ahkerasti ja pyrki iskemään hanakasti vastaan aina kun mahdollista.

HIFK:n kannalta mielenkiintoa herätti joukkueen uusi slovakkihyökkääjä Lubomir Hurtaj. Päävalmentaja Hannu Aravirran mukaan kaksi viikkoa Toni Häppölän ja Roman Vopatin kanssa samassa ketjussa harjoitelleen Hurtajin debyyttiä odotettiin jännityksellä.

- Hurtaj on viime hetkellä ja kovalla työllä hankittu Matikaisen scouttaus tammikuulta. Hän on iloinen velikulta ja samanlainen myös jäällä. Irtonainen ja juonikas kaveri. Jännityksellä odotettiin kuinka hän onnistuu ensimmäisessä pelissään. Treeneissä saadut merkit toteutuivat myös pelissä, kertoi Aravirta.

Hurtaj esiintyikin tänään erittäin pirteästi. Mies näyttää kovin pieneltä isojen ketjukavereidensa keskellä eikä vaikuttanut muutenkaan erityisen vahvalta pelimieheltä, mutta pelikäsitystä ja käsiä näytti löytyvän enemmän kuin riittävästi. Illan saldona voittomaali ja komea syöttö ottelun viimeiseen maaliin. HIFK-kannattajat palkitsivatkin Hurtajin äänekkäillä suosionosoituksilla ottelun jälkeen.

Ensimmäinen erä tasainen

Ottelun avauserä eteni tasaisissa merkeissä aina puoleen väliin saakka. Sitten Pelicansin puolustaja Olli Korkeavuori otti ensin kampituksesta jäähyn ajassa 10:42 ja kahdenkymmenen sekunnin alivoiman jälkeen Ossi Grönholm koukki itsensä jäähyaitioon. HIFK:n avauserän lepsua asennetta kuvaa se, että kahden miehen ylivoimallakin ensimmäistä laukausta saatiin odottaa pitkälti yli minuutti. Tällöin Kuhta laukoi pienestä kulmasta tolppaan ja päätuomari Reijo Ringbom kävi varmuuden vuoksi tarkistamassa tilanteen videotuomarilta. Ottelun avausmaali syntyi aivan kahden miehen ylivoiman lopussa, kun Lubomir Hurtaj pääsi iskemään paluukiekon alakulmaan.

Pelicansilla oli myös omat paikkansa, yleensä nopeista vastahyökkäyksistä, mutta HIFK:n maalilla tänään pelannut Dave Stathos torjui varmasti.

Pelicansin ylivoima takkuaa

Pelicans pääsi kokeilemaan useaan otteeseen ylivoimapelaamista toisessa ja kolmannessa erässä. Tällä osa-alueella kuitenkin joukkueen menetykset näkyvät kaikken selvimmin.

- Meillä ei ole käytännössä lainkaan ylivoimaa, myönsi Pelicansin päävalmentaja Petteri Sihvonen.

Ylivoimapeliin ei löytynyt pyörittäjää ja ratkaisut olivat kovin mielikuvituksettomia. Lahtelaiset saivat sentään muutamia laukauksia aikaiseksi, mutta yleensä turhan pienistä kulmista.

Jere Karalahti joutui ottelun edetessä päätuomari Ringbomin suurennuslasin alle ja joutui kahdesti varsin heppoisin perustein jäähyaitioon. Etenkin toisen erän lopussa vihelletty polvitaklausjäähy oli kovin kyseenalainen. Pelicans ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään tilaisuuksiaan.

Grahnin seikkailu kostautuu

Pelicansin maalilla vaihtelevan pelin pelannut Carlo Grahn seikkaili kohtalokkaasti heti viimeisen erän alussa. Grahn haastoi HIFK:n Toni Häppölän kulmassa kikkakisaan sillä seurauksella, että Häppölä pääsi huippuottelun pelanneen Roman Vopatin syötöstä siirtämään kiekon maaliin. Grahn pomputti kiekkoa tänään paljon, etenkin ensimmäisessä erässä, mutta joukkoon mahtui myös hienoja pelastuksiakin.

Lopullinen ratkaisu nähtiin ottelun 56 minuutilla, kun HIFK rankaisi kahdesti. Ensin vierailijoiden kultakypärä Timo Pärssinen pääsi iskemään irtokiekon ylivoimalla tyhjään maaliin. Vajaa minuutti myöhemmin Pelicansin tryout-mies Jesse Welling menetti kiekon omalla puolustusalueella Hurtajille, joka syötti kiekon kulmasta vetopaikkaan nousseelle Vopatille. Vopat iski kiekon kylmästi maalin yläkulmaan.

Pelicansin ykkösketju isossa roolissa

Kotijoukkueelta näkyvin ketju oli ehdottomasti Ville Hirvosen johtama ykkösketju. Sentteri itse oli oivalla pelipäällä tänään ja selvästi nautti suuresta peliajasta. Hirvonen pelasi paljon ja kovalla työmoraalilla. Hirvonen ja Tommi Hannus loivat useita hyviä maalipaikkoja Stathoksen maalille. Myös Daniel Widing pelasi taas hyvällä asenteella. Pelicansin puolustuksesta puuttui tänään kaksi runkopelaajaa, Heiskanen ja Pisto.

- Ketkä ovat kehissä, niillä pelataan ja taistellaan. Taisteltiin tänään hyvin ja oltaisiin mielestäni ansaittu muutama maalikin, summasi Sihvonen. - Olosuhteisiin nähden tässä on paljon hyvääkin.

Myös Aravirta huomasi Pelicansin suurta vastuuta nauttivien nuorten pelaajien asenteen.

- Tähtipelaajien takana on taitoa ja tämä on näille nuorille loistava tilaisuus ensi kautta ajatellen, mietti Aravirta.

» Lähetä palautetta toimitukselle