Pelicans päätti kotiturnausurakkansa voittoon

LIIGA / Raportti
Kotiturnauksessaan pronssiotteluun pudonnut Pelicans ja niin ikään heikosti perjantaina pelannut Ilves ottivat toisistaan mittaa tappelussa kolmannesta sijasta. Kotijoukkue kampesi tamperelaiset vieraansa tylysti nurin 5−2-numeroin.

Valtaosa katsojista olisi varmasti halunnut nähdä Pelicansin uudistuneet peliasut finaaliottelussa, mutta aurinkoisen lauantai-päivän sijoituskamppailuun oli silti saapunut yllättävän moni kiekkoilun ystävä. Edellisiltana JYPiä vastaan kontannut Ilves petrasi reippaasti peliään, muttei lopulta voinut paremmalleen mitään.

Voitokkaasta päätöksestä huolimatta Hannu Aravirralla ja muulla Pelicansin valmennusryhmällä riittää puntaroitavaa. Luistimissa piisaa kyllä vauhtia, mutta kentällisten yhteenhitsautumisissa, ylivoimapelin yskimisessä ja viimeistelyn tehokkuudessa on petrattavaa.

Ilveksen taas olisi päästävä eroon yksilöidensä karkeista virheistä, turhasta jäähyilystä, alivoimapelin aneemisuudesta sekä surkeahkosta syöttöpelistä. Lisäksi ylimääräiset maalintekoharjoitukset eivät nekään tekisi pahaa Sakari Pietilän sisukkaalle kissamiehistölle.

Pelicans hallitsee isännän ottein

Ilves oli avauserässä vastaantulijan roolissa. Perjantain tappiosta sisuuntunut Pelicans pakotti liikkeellään kissapaidat rikkomaan, ja tamperelaiset istuivat boksissa milloin estämisestä, milloin koukkaamisesta. Kotijoukkueen ykkösylivoima ei kuitenkaan ottanut toimiakseen – Lasse Pirjetän johtaman viisikon näennäinen pyörittely ei johtanut sen kummempiin tekopaikkoihin, ja ne vähäisetkin yritykset nuori Mikko Pätsi hoiteli Ilves-maalilla varmasti.

Erän ainoan erikoistilanneosuman järjesti paremmin pyörinyt Jari Kauppilan juonima ylivoimakopla. Pääarkkitehti Kauppila kierrätti kiekon Karo Koivusen kautta maalin edustalle rynnineelle Olli Julkuselle, joka puski vahvoilla käsillään tilanteeksi 1-0.

Erän puolivälin jälkeen Tuomas Santavuoren hyvästä syötöstä ampuneen Joonas Jalvannin veto kilahti vielä tolppaan, eikä Kari Sihvosen hetkeä myöhempi läpiajo ei ollut sekään hassumpi yritys. Pätsi oli mies paikallaan torjuessaan Sihvosen napakan vedon patjoillaan, muttei voinut mitään enää saman miehen seuraavalle tilanteelle.

Jähmettynyt Ilves pystyi vain katsomaan sivusta, miten Marko Jantunen kieputti maalin takana, nousi sitten vastakkain nuoren maalivahdin kanssa ja tarjoili avopaikkaan Sihvoselle. Pätsi oli tilanteessa täysin voimaton, kun kovaotteinen laitahyökkääjä siirsi kiekon helposti tyhjään rysään. Näin kovaa taklaava ja yleensä jäähytilastoissa kunnostautuva partasuinen Sihvonen sai nimensä pöytäkirjaan myös maalin muodossa.

Ilveksen etsikkoaika ei tuottanut tulosta

Ilves sai toiseen erään enemmän potkua ja hallitsi hienokseltaan tapahtumia, vaikka Karo Koivunen pääsikin jo ensiminuutilla läpiajoon onnistumatta kuitenkaan viimeistelyssä. Ilves vei joka tapauksessa laukaisutilastot niukasti nimiinsä, ja sai paikka paikoin hyvännäköistä draivia kotijoukkueen päätyyn. Vieraiden kymmenestä kudista yksikään ei kuitenkaan ylittänyt maaliviivaa, kiitos lahtelaisten maalin suulla mustaksi hevoseksi povatun Joonas Kuuselan. 18-kesäinen Kuusela liukui ketterästi patjoillaan, reväytti räpyläänsä näyttävästi ja piti Pelicansin sitkeästi johdossa.

Nuorukainen saa tosin kiittää nollan säilymisestä myös Ilveksen hätiköityä viimeistelyä. Viimeistään Sami Sandellin olisi ylivoimalla pitänyt ehdottomasti päästä tuulettelemaan osumaa, mutta Sandell nosti tyhjästä maalista nolosti yli päätyverkkoihin.

Erän ainoa maali merkittiin Pelicansille. Vili Sopanen vapautti ajassa 24.29 upealla puolilämärillään Marko Jantusen läpiajoon, eikä tyylikäs rystynosto jättänyt ketään kylmäksi. Maalia edelsi Ilveksen hyvä painostusjakso ja melkoinen söhellys Pelicans-maalin edustalla, mutta Sopasen kiekonriisto ja nappisyöttö käänsivät siis tilanteen päälaelleen.

Vaikka otetta pelistä olikin, Ilveksen kannalta erätauko ei tullut yhtään liian aikaisin. Pelicans hyydytti vastustajansa armottomalla luistelullaan ja oli viime minuuteilla kaukalon päällikkö. Varsinkin lahtelaisten puolustajalupaus Mikko Kousa sekoitti tamperelaisten pakkaa: sähäkkä pakki teki teräviä nousuja ja hätyytteli laukauksillaan Pätsin vartioimaa maalia.

Sandell tuhlasi

Kolmannen erän alussa Pirjetän ylivoimaporukka pääsi jälleen todistamaan hengettömyyttään, kun Troy Milam syötti pelikaanihyökkääjälle kyynärpäätään. Pelicans olisi siirrellyt kiekkoa varmasti tuomiopäivään asti, ellei Milamin jäähy olisi rauennut ja päästänyt haukottelevaa lahtelaisyleisöä pälkähästä.

Heti jäähyn rauettua Ilves pääsi hyvään vastahyökkäykseen. Turo Järvinen karkasi väkisin läpi ja yritti ujuttaa lätyn längistä sisään. Kuusela kesti yrityksen ja torjui vielä mahallaan räpiköiden Sandellille tarjoutuneen jatkopaikankin. Jotain hyötyä Ilvekselle tilanteesta kuitenkin oli, sillä Jesse Saarinen nappasi tilanteesta jäähyn Pelicansille. Sekin jäi lopulta laihaksi lohduksi, kun tupsukorvat eivät saaneet ylivoimallaan ainoatakaan laukausta Kuuselaa kohti.

Ilves onnistui lopulta kavennusyrityksessään. Joonas Rask löi siniviivan jälkeen liinat kiinni, syötti maalin edustalle kirmanneelle Lassi Mattilalle ja tämä pysäytti sivuttaisohjauksellaan digitaalit aikaan 50.09. Maali oli oikeutettu Mattilalle, joka erottui terävällä potkullaan ja hyvillä oivalluksillaan muista kanssakissoistaan.

3−1 ei kuitenkaan säilynyt valotaululla pitkään. Läpi ottelun hanakasti laitoja paukutellut Leo Komarov kuittasi jäähynsä karvaamalla kiekon Ilves-pakeilta ja syöttämällä sen sitten toiseen aaltoon Kauppilalle. Kokeneen paluumuuttajan tarkka rannelaukaus painui vastustamattomasti alakulmaan, ja turkoosit olivat jälleen kolmen maalin karkumatkalla.

Piste i:n päälle

Kaula vaihtui neljään maaliin vain minuuttia myöhemmin, kun tamperelaiset nukahtivat totaalisesti, ja Jesse Saarinen ja Tuomas Santavuori spurttasivat kaksistaan läpi. Saarisen syöttö oli nätti, mutta vielä nätimpi oli Santavuoren näppärä ohjaus ohi heittäytyneen Pätsin: 5-1.

Lopulliset numerot 5-2:een syntyivät ottelun viimeisellä minuutilla. Ilves sai loppurynnistyksellään heivattua kaksi pelikaania rangaistujen aitioon, ja seuranneella kahden miehen ylivoimalla Miikka Männikkö survoi Kuuselan hyvästä torjunnasta kimmonneen pelivälineen verkon perukoille.

Pelicansin nipusta parhaiten esiin nousivat sentterit. Pirjetä ja Kauppila tulevat liigan alkaessa olemaan kovia tekijöitä, mikäli vain ketjukemiat loksahtavat lopullisesti kohdilleen. Myös nuorisokaartilaiset esiintyivät edukseen. Perusvarman Joonas Jalvannin ja harhautusmestari Sopasen lisäksi huomio kiinnittyi erityisesti terrierimäiseen Kousaan. Kovasti sisäänajettu pienenpuoleinen puolustaja vakuutti nopeudellaan ja viihdytti loistavilla nousuillaan.

Ilveksen ryhmästä erottui maalin iskeneen Mattilan lisäksi hyvin linjoilla luutinut ja pari kertaa paukkurautaansa esitellyt Joonas Lehtivuori, sekä jatkuvasti hyviin paikkoihin hakeutunut Sandell. Jos vain saa pyssynsä vähän paremmin kohdilleen, tästä tuhlaajapojasta voi vielä hyvinkin kouliintua melkoinen maalinsylkijä.

» Lähetä palautetta toimitukselle