Kuten odottaa saattoi, ottelun alku oli hermostunutta sekä kentällä että katsomossa. Katsomon hiljaisuus oli kuitenkin tyyntä myrskyn edellä, sillä hermostuneen ensierän jälkeen saipalaiset pyörittivät vaisut jyppiläiset maanrakoon, eikä ottelun voittajasta jäänyt sanottavaksi kahta sanaa. Heikkoa lenkkiä kotijoukkueesta on vaikea löytää – vierailijoista taas vaikea on löytää onnistunutta pelaajaa. Oman mausteensa peliin toi huono jää, jota Petri Skriko kuvailikin sanoilla ”aivan paska”, eikä hän liioitellut tippaakaan.
Pasi sytyttää hallin
Vaikka Nielikäinen pahan pojan maineen onkin saanut, niin ei hän sentään kirjaimellisesti hallia sytyttänyt vaan yleisön. Hiljaisten alkuminuuttien jälkeen hermostuneisuutta lievensi kotiyleisön heti omaksi ottaman Nielikäisen maalin edestä tekemä avausmaali SaiPan ylivoiman loppusekunneilla, kun erää oli käyty hieman alle kolme minuuttia. JYP kuitenkin sai tasoitettua pelin hieman alle minuutissa SaiPan avausmaalista. SaiPan pelaajat hötkyilivät hyökkäyssinisellä ja JYP pääsi 3-1 –ylivoimahyökkäykseen. Jyri Marttinen iski tasoituksen Jari Jääskeläisen tolppalaukauksen reboundista.
”Kotiin” palannut Ville Immonen ohjasi onnekkaasti keltapaidat taas johtoon erän puolivälin jälkeen, mutta Tuomo Jääskeläinen tasoitti pelin jälleen noin minuuttia myöhemmin. Vielä ennen taukoa Vladimir Machulda tekaisi yhden maalin onnekkaasti puolittaisesta läpiajosta ja erän lopussa Harri Sillgren ohjasi tasoituksen 3-3:een.
Erästä huomasi, varsinkin puolustuspelin osalta, että pelataan liigan avauspeliä. Maalin edestä puuttui terävyys ja mailat unohdettiin pitää. Lisäksi selvää yli-innokkuutta oli etenkin kotijoukkueen otteissa. Tätä mieltä oli myös Skrikokin.
- Ensimmäisessä erässä oli selvää ylilatausta otteissa ja sitä kautta tuli virheitä. Toiseen erään parempi ilme ja varsinkin sentterit paransivat otteitaan, tyytyväinen Skriko selvitti.
SaiPa ottaa kontrollin
Kuten Skriko sanoikin, niin toiseen erään tuli aivan uusi-ilmeinen Sputnik-joukkue. Kun lisäksi JYP jostain syystä löysäsi pelaamistaan, niin erä oli pelkästään yhdessä päässä pelaamista. Maalivahtien torjunnoistakin tähän saa osviittaa, sillä tänään vierasjoukkueen maalia vartioinut Tommi Nikkilä torjui 15 kertaa, Jarmo Myllyksen tyydyttyä kahteen pysäytykseen.
- Ensimmäisessä erässä luisteltiin paremmin, mutta toisessa loppu luistelu ja SaiPa vei kaikki irtokiekot sekä taistelut, analysoi JYP:n valmentaja Matti Alatalo.
Maalien teon toisessa erässä aloitti Kalle Kerman, joka iski Sami Kaartisen laukoman, Nikkilän torjuman rebound-kiekon sisään. Nikkilä torjui mielestäni muuten hyvin, mutta irtokiekkoja tuli paljon ja niistä pari SaiPan maalia tulikin. Hänen takiaan JYP ei kuitenkaan hävinnyt peliä.
- Tommi pelasi erittäin hyvän harjoituskauden torjuntaprosentin ollessa yli 97, voittaen kaikki pelaamansa pelit. Ei me edes mietitty muuta vaihtoehtoa kuin laittaa hänet maaliin. Tänään ei kuitenkaan kaaduttu maalivahtipeliin, Alatalo jatkoi.
Ennen erätaukoa Mika Kauppinen iski vielä yhden ”riparin” sisään ja taukotuloksena oli kotijoukkueen 5-3 –johto. Jobin postia SaiPalle tuli Machuldan jätettyä kentän tuskaisen näköisenä vääntyneen nivusen takia.
- Vallulta vääntyi nivunen pelitilanteessa, kun luistin jäi jäärailoon. Vamma tutkitaan huomenna ja pelaaminen (Tampereella) on kyseenalaista. Loukkaantuminen olisi ehkä voitu välttää, jos jää olisi ollut kunnollinen, Skriko kertoi loukkaantumisesta.
JYP ei syty enää taisteluun
Voisi kuvitella, että jos joukkue on kaksi maalia tappiolla kolmanteen erään lähtiessä, niin se taistelisi pisteistä. Tänään ei kuitenkaan niin käynyt, vaikka JYP pääsi lähtemään erään vielä ylivoimalla. JYP ei edes saanut ylivoimapyöritystä aikaiseksi oikeastaan koko pelissä. Ja kun vierailijat eivät enää syttyneet, niin ei kotijoukkuekaan yrittänyt muuta kuin hienoja maaleja.
Niitä syntyi kaksin kappalein, kun sekä Kaartinen että Espoosta tullut Timo Hirvonen iskivät kiekot tyhjään maaliin. Kaartiselle syötön antoi Aki Uusikartano ja Hirvoselle loistavan pelin pelannut Petr Sachl. Täksi kaudeksi hommatusta Sachl:sta ei voi juuri puhua edes samassa lauseessa verrattuna viime kauden ulkomaalaishyökkääjään. Eli siis Aigars Cipruss:iin. Niin eri luokan pelaajista on kyse.
Näihin 7-3 -lukemiin peli päättyikin ja kaksi pistettä pysyivät Kisapuistossa.
Lisää taklauksia ja värikkyyttä
Kotijoukkueen pelistä pisti selvästi silmään, että taklauksia ja kontakteja tuli huomattavasti viime kautista enemmän. Tietenkin osuutta on uusilla pelaajilla, mutta onko valmennukselta saatu ohjeita asiasta?
- Täksi kaudeksi hankittiin henkilöitä, jotka pystyy fyysiseen peliin. Tuli esimerkiksi Pasi ja Riku-Petteri, jotka ovat molemmat fyysisiä pelaajia. Joku kun näyttää mallia, niin muut seuraavat perässä ja alkavat hekin taklata. Ollaan haettu täksi kaudeksi värikkyyttä ja kotipeleissä pitää olla taklauksia ja taistelua. Siitä yleisökin tykkää ja toivottavasti tulee lisää, Skriko valotti asian taustoja.
JYP-käskijä Alatalo tunnusti SaiPan paremmuuden ja samalla kritisoi omaa peliä.
- Nyt saatiin tyly herätys SM-liigaan. Oltiin huonoja ja varsinkin puolustuspeli oli huonoa. SaiPa oli huomattavasti parempi, Alatalo totesi.
Skrikolla oli tietenkin paljon valoisampia asioita sanottavana.
- Meidän harkkapelit ovat olleet tuloksellisesti huonoja. On siellä ollut ihan hyviäkin pelejä joukossa, mutta tulokset ovat olleet huonoja. Tänään meillä oli hyvä liike ja yritys ja maalinteko onnistui hyvin. Lisäksi oikeat miehet onnistuivat maalin teossa ja saavat itseluottamusta siitä.
Sarja jatkuu SaiPan osalta huomenna Tampereella Ilveksen vieraana, kun taas JYP pelaa kotonaan Espoon Bluesia vastaan.