Tapparan ja JYPin kohtaaminen oli kiihkeä, eikä kyseenalaisilta tilanteilta säästytty. Alun tasaisuus vaihtui aaltoliikkeeksi, jossa peliä hallitsivat vuoroin kummatkin joukkueet. Lopulta Jani Tuppurainen onnistui sivaltamaan hurrikaanipaidoille 3-4-voittomaalin aivan ottelu lopussa.
Ottelun avauserä oli tasainen ja omaa aluetta varjeltiin tarkasti, kuten hyvin puolustuspäänsä hoitavien joukkueiden kohtaamisesta saattoi arvata. Tappara kontrolloi hivenen enemmän kiekkoa ja sai muutaman laatupaikan, mutta Veini Vehviläinen vierailijoiden maalilla torjui yritykset. Arttu Ilomäen laukaukseen Vehviläisen esittämän torjunta erän lopussa oli avauskaksikymppisen kohokohtia.
Toinen erä oli JYPiltä avauserää hieman aktiivisempaa peliä, vaikkei avauserässäkään ollut moittimisen sijaa. JYP-päävalmentaja Marko Virtanen kehuikin omiensa otteita vuolaasti.
− Pari ensimmäistä erää parasta JYPiä. Todella tärkeät vieraspisteet, hehkutti Virtanen.
JYPin aktiivinen peli tuotti myös tuloksen, kun Henri Kanninen sivalsi rannekudin ohi Tapparan maalilla torjuneen Dominik Hrachovinan. Lisää vettä myllyyn JYP löi, kun puolustaja Mikko Kalteva oli unohtunut yksin takatolpalle, josta hänen oli helppo työ lusikoida tilanteeksi 0-2.
− Meillä on aina ollut tieto meidän omien poikien, kuten Kannisen, kyvyistä. Tällä kaudella ne ovat päässeet esiin, hymyili Virtanen.
− JYP iski muutamasta virheestämme maalit. Itsellämmekin oli mahdollisuudet tehdä tarvittavat maalit, manaili puolestaan Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ottelun jälkeen.
Tappara sai vielä sisuvaihteen silmään, mutta Jani Lajusen ja Nick Plastinon huipputonteista huolimatta Vehviläisen maali pysyi vielä koskemattomana.
Tuomarit myrskynsilmässä
Toisen erän viimeisillä sekunneilla JYP siirtyi 3-0-johtoon, kun Markus Nenonen rusikoi maalin edestä kiekon verkkoon. Tilanne nostatti tunteet pintaan joka puolella areenaa ja Tappara-käskijä Tapola jututtikin ottelun toista päätuomaria Petri Lindqvistiä pitkään toisen erätauon alettua. Sama toistui ottelun päätyttyä. Silloin juttutuokioon liittyi mukaan Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonenkin.
− Tuomari sanoi hukanneensa kiekon. Sen jälkeen kiekko olikin jo maalissa. Eikö tuomarin pitäisi viheltää peli poikki, jos hän hukkaa kiekon?
− Lindqvistin mukaan jos tavoittelee kiekkoa, maalivahdin alueellakin saa käydä tökkimässä, kummasteli Tapola tuomarin linjauksia.
Kolmas erä alkoi yleisön villeillä vihellyksillä, jotka olivat osoitettu ottelun tuomaristolle.
Tappara tuli kolmanteen erään selvästi sisuuntuneena ja joukkue iskikin kavennuksen hetki ennen erän puoliväliä. Asialla oli maajoukkueessakin siipiään kokeilemaan päässyt Aleksi Elorinne.
Henrik Haapala ja Pekka Saravo iskivät vielä maalit mieheen ja Tappara tuli tasoihin vain muutama minuutti ennen kolmannen erän päättymistä.
− Joukkue osoitti sisäistä voimaansa, puhui Tapola ottelun jälkeen kolmannen erän noususta.
Nousu jäi kuitenkin hieman vajaaksi, sillä Tuppuraisen viimeisellä minuutilla verkkoon livahtanut laukaus takasi kolmen sarjapisteen matkan Jyväskylään.
JYP jatkaa pelejään jo huomenna torstaina, kun se kohtaa toisen tamperelaisjoukkueen Ilveksen Jyväskylässä. Tappara sen sijaan hyppää askiin perjantaina, jolloin se isännöi turkulaista Palloseuraa.