HIFK oli armoton - TPS:lle ensimmäinen kolmen pelin tappioputki

LIIGA / Raportti
Tomas Zaborsky tuuletti HIFK:lle voitokkaassa ottelussa kahta onnistunutta viimeistelyä.
Kuva © Timo Savela
TPS hävisi ensimmäisen kerran tällä kaudella kolmannen liigapelin perätysten, kun HIFK murskasi loukkaantumisten kanssa painineet turkulaiset maalein 6-1.

Alussa nähtiin runsaasti maaleja

Ottelu oli alusta alkaen selvää vierasjoukkue HIFK:n hallintaa. Maalinteko alkoi jo kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen, kun Thomas Nykopp ohjasi viivalaukauksen maaliin ja vei helsinkiläiset johtoon.

Hyökkääjän paikalla pelannut Petteri Nummelin kuitenkin pääsi alle minuutti myöhemmin läpiajoon vastikään Bluesista lainatun Jussi Makkosen syötöstä. Kokenut TPS-varakapteeni vei kiekon rystylle ja vispasi kiekon ohi mainiosti HIFK-maalilla pelanneen Ville Husson.

Ottelun kolmas osuma pamahti taululle pian, kun HIFK:n Tomas Zaborsky iski vieraiden johdoksi jo 2−1. Maaleista ei näyttänyt tulevan ollenkaan loppua, sillä valkoisissa pelanneen HIFK:n kolmas maali syntyi ylivoimalla kuusi minuuttia Zaborskyn osuman jälkeen. Tällä kertaa Robert Leino sai nimensä maalintekijätilastoon.

Toinen erä jatkui samoissa merkeissä: HIFK kontrolloi peliä mielin määrin, ja vaikka TPS loi myös jokusen tekopaikan, vain HIFK käytti omat mahdollisuutensa. Arttu Luttinen vei helsinkiläiset 4−1-johtoon erän puolivälissä. Jo tässä vaiheessa näytti melkoisen epätodennäköiseltä, että TPS vielä kykenisi tasoihin nousemaan.

Setänen oli mies paikallaan

Neljännen päästetyn maalin kohdalla TPS vaihtoi maalivahtia, kun epävarmasti torjunut Teemu Lassila vaihdettiin Oskari Setäseen. Setänen teki mustavalkoisten maalilla voitavansa, mutta edes hyvin torjuntatehtävistään suoriutuneen veräjänvartijan otteet eivät piristäneet TPS:n kenttäpelaajien suorituksia.

Palloseura tarjosi vastustajalleen tilaisuutta iskeä vielä viidennenkin kerran, kun Henrik Tallinder sai kaksiminuuttisen ja perään Olli Malmivaaralle annettiin 2+10 minuutin jäähy päähän kohdistuneesta taklauksesta.

HIFK ei kuitenkaan 53 sekuntia kahden miehen ylivoimalla pelatessaan onnistunut rokottamaan, kun viivalta kiekon väljemmille vesille pelastanut Jani Forsström ja upeita torjuntoja esittänyt Setänen pitivät pintansa. Teemu Ramstedt ja Zaborsky pääsivät vielä hyökkäämään kaksin Setästä vastaan, mutta TPS-vahti torjui vaarallisen hyökkäyksen.

Kolmas erä oli pitkään varovaista pelaamista, kun kumpikaan joukkue ei mässäillyt maalipaikoilla. Peli oli koko ajan HIFK:n hallinnassa, eikä TPS:lle siunaantunut juuri kavennusmahdollisuuksia. Lähemmäs maalia pääsi taas HIFK, kun Jasse Ikosta rikottiin läpiajossa. Ikonen ei kuitenkaan onnistunut maalia tekemään tilannetta seuranneesta rangaistuslaukauksesta.

HIFK maalasi vielä kahdesti

TPS sai vielä kokeilla ylivoimalla kuutisen minuuttia ennen päätössummeria, ja kotijoukkue yrittikin kavennusmaalin hakemista ilman maalivahtia. Ylivoimalla osumaa ei kuitenkaan tullut, mutta pari minuuttia myöhemmin HIFK:n Zaborsky pääsi laukomaan kiekon tyhjään maaliin.

Vain kymmenen sekunnin kuluttua Zaborskyn 5−1-maalista lukemat kaunistuivat helsinkiläisten kannalta 6−1:een, kun Malmivaaran kiekonmenetyksen seurauksena Ikonen pääsi niittaamaan vierailijoille jo viiden maalin johdon.

Ottelu päättyi lopulta HIFK:n selvään 6−1-voittoon, ja täten TPS hävisi kuluvalla kaudella ensimmäisen kerran kolmannen pelin perätysten. HIFK puolestaan on voittonsa myötä kolmen pelin voittoputkessa.

− Saimme erittäin hyvän lähdön ja olimme aktiivisia neljällä kentällä. Onnistujia oli laajalla rintamalla, ja iloitsemme hyvistä suorituksista. Todella vahva esitys koko ryhmältä, myhäili HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen lehdistötilaisuudessa ottelun päätyttyä.

Isäntien päävalmentaja Ari-Pekka Selin puolestaan harmitteli HIFK:n vahvaa alkua.

− Erityisesti alussa HIFK oli pirun tehokas, kun se iski kolme maalia etumatkaa. Se aiheutti meille aikamoista päänvaivaa läpi ottelun, ja meillä oli hyvät vaiheet toisen erän puoliväliin asti, muttemme pystyneet tekemään kavennusta. Pelin henki olisi voinut muuttua ja olisimme voineet päästä taistelemaan pisteistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo