alt=" Tomas Chlubna, JYP"> |
Keskisuomalaista hurmosta
JYP oli selvästi päättänyt korjata huonoa Turun vierailujen saldoaan paremmaksi illan pelissä. Jypiltä puuttui kokoonpanosta tällä kertaa mm. Tuomas Pihlman, Pavel Vostrak ja Angel Nikolov. Vahvasti varamiehisenäkin se kuitenkin lähti ensimmäiseen erään vauhdikkaasti ja painoi kotijoukkueen ahtaalle.
Tepsiltä puuttui edelleen kokoonpanosta Marco Tuokko sekä Mikot Koivu ja Rautee, joten sikäli puntit olivat etukäteen tasoissa. Tilalle oli nostettu nuorista omia kasvatteja haistelemaan liigan ilmapiiriä. Juniorit eivät kuitenkaan aristelleet, vaan haastoivat tosissaan konkarit taisteluun pelipaikoista.
Ottelun alku mentiin lievästi Jypin merkeissä, mutta TPS pääsi erän edetessä paremmin otteluun mukaan. 16. minuutilla oli Niko Mikkolalla läpiajossa hyvä paikka viedä joukkueensa johtoon, mutta Tero Leinonen veti pitemmän korren.
Mikkolan läpiajoa seurasi välittömästi tilanne toisessa päässä, jossa Tomas Chlubna vei jyväskyläläiset johtoon. Chlubnalla oli pian maalinsa jälkeen paikka tehdä jo toinen osumansa läpiajossa, mutta tällä kertaa Jason Elliott sai torjuttua.
Erän viimeisellä sekunnilla Tuomas Mikkonen onnistui viemään vieraat jo kahden maalin johtoon, joten maali tuli psyykkisesti todella hyvään aikaan Jypin kannalta. Päät painuivat TPS:n leirissä ja lähtökohta seuraavaan erään oli mahdollisimman ikävä.
Elliott vaihdettiin Lassilaan
TPS:n valmennusjohto päätti erätauolla vaihtaa maalivahtia ja Teemu Lassila pääsi tekemään debyyttinsä liigassa. Hyvin mennyt kausi Mestiksessä poiki näyttöpaikan SM-liigaan.
Lassilan liigaura ei kuitenkaan alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä Eric Perrin teki vieraiden kolmannen maalin jo erän toisella minuutilla. Perrin ja Chlubna laittoivatkin tässä erässä TPS:n puolustuksen ahtaalle ja lisämaalien syntyminen oli todella lähellä useaan kertaan. Varsinkin Perrin on parantanut peliään viime kaudesta isoin harppauksin.
Erän puolivälin jälkeen JYP sai jäähyn, jonka TPS käytti välittömästi hyväkseen. Marko Kauppinen syötti Ville Vahalahdelle, joka puolustajat harhautettuaan pisti kiekon varmasti ylänurkkaan.
Viimeisellä minuutilla Perrin pääsi yksin läpi, mutta ei nyt onnistunut tekemään maalia. Hän kuitenkin korjasi samassa vaihdossa erehdyksensä ja teki jo neljännen maalin Jypille Antti Virtasen syötöstä. Maali oli hyvinkin ansaittu vahvan painostuksen päätteeksi.
JYP vei, TPS vikisi
Kolmaskin erä alkoi kotijoukkueen kannalta murheellisesti. Puolustaja Jyri Marttinen teki numeroiksi 1-5 jo heti erän alkuun. Jälleen TPS sai oppitunnin siitä, miten tarkasti erien alut ja loput tulee pelata.
Pirteästi pelannut TPS:n nelosketju sai yrityksestään ansaitsemansa palkinnon, sillä Matias Metsäranta viimeisteli Tomi Sykön ampumasta reboundista tilanteeksi 2-5. Nuorisoketju olikin pelissä positiivisinta antia TPS:n kannalta. Pienestä peliajastaan huolimatta he saivat luotua paljon vaarallisia tilanteita Tero Leinosen maalille.
Niko Mikkola antoi vielä pientä toivoa TPS:lle tekemällä maalin Mika Alatalon hienon esityön jälkeen. Tuo maali jäi kuitenkin isäntien viimeiseksi.
Aivan ottelun loppuhetkillä Kari Jalonen määräsi Teemu Lassilan tulemaan pois maalinsa suulta, mutta ennen kuin hän ehti pois jäältä, pääsi Chlubna vielä kaunistelemaan numeroita. Tilanteessa Seikola hukkasi kiekon Chlubnalle, jolla oli helppo työ sinetöidä ottelun päätösnumerot.
Valmentajien mietteet
- Oli taas omassa luokassaan tämä peli. Pelattiin sillä tavalla, millä aiottiinkin pelata. Joukkue pystyi poissaoloista huolimatta yllättävän valmiiseen peliin. Saatiin pahoja maaleja heti erien alkuun, joka varmasti otti energiaa pois vastustajalta. Perriniltä loistava peli, uurasti paljon ja sai myös paljon aikaan, kertoili jyväskyläläisten valmentaja Matti Alatalo.
Kari Jalonen näki jotain hyvääkin TPS:n pelissä. Nuoret nelosketjun pelurit saivat ansaitsemansa kiitoksen.
- Meillä jokaisessa erässä oli paljon hyvää. Ensimmäisessä erässä vietiin hyvin peliä. Tehtiin kuitenkin paljon virheitä, joista meidän täytyy olla vihaisia ja ennen kaikkea kriittisiä itsellemme. Tuollaisia virheitä, joita tehtiin, ei tämän tasoisia joukkueita vastaan kuin JYP kestetä. Viimeisen sekunnin maali ja erien ensimmäisten minuuttien maalit ovat sellaisia, joita ei voi käsittää. Se työ, jota joukkueen kanssa tehdään, valuu aina käsistä kuin kuiva hiekka.
- Kyllä meidän ruumiillistuma oli ennen kaikkea juniorit ja nelosketju Metsäranta-Sykkö-Lehtisalo. Kyllä sieltä tuli se pelienergia, jota pitää olla kaikissa muissakin ketjuissa. Se tietää sitten hyvää jatkossakin.
Kysymys Matti Alatalolle:
- Miten te olette saaneet tuon Perrinin syttymään tällaiseen vetoon?
- No, hän on tuollainen luontainen peluri. Tällä materiaalilla, millä me pelataan, täytyy antaa pelaajien pelata siten kuin he osaavat. Hän nauttii tekemisistään ja tällainen putki kuin meillä on päällä, niin kaikki nauttivat pelaamisesta.