Jukurien kausi päättyi pettymykseen, kun hieno kiri ottelusarjassa Kärppiä vastaan katkesi jatkoaikatappioon. Näin ollen kausi päättyi puolivälierävaiheeseen samalla tavalla kuin kaksi vuotta aiemmin KooKoota vastaan. Samalla päättyi myös Olli Jokisen kolmivuotinen projekti mikkeliläisseuran päävalmentajana.
Urheilussa usein sanonnan mukaisesti vain voittajat muistetaan. Tällä kertaa vähintään Mikkelissä, mutta todennäköisesti koko kiekkoilevassa Suomessa kuitenkin myös häviäjä muistetaan. Ja pelkästään positiivisessa mielessä.
Kolme vuotta sitten saapuessaan Jukurien peräsimeen mikkeliläisseura ajelehti sekavuuden usvaisessa ristiaallokossa vailla minkäänlaista selvää suuntaa. Jatkuvasti sarjan pohjamudissa paininut joukkue oli sijoittunut jälleen sarjassa toiseksi viimeiseksi ja joukkueen koko uskottavuus Liiga-seurana oli vaakalaudalla.
Jokisen palkkaamisen myötä seuraan syntyi aivan uudenlainen pöhinä. Jokisen mukana toimintaan uutta virtaa toi Viima Hockey, pelaajistoon hankittiin keulakuvaksi Petrus Palmun ja Jarkko Immosen kaltaisia nimimiehiä ja Jokinen asetti aivan uuden vaatimustason vanhojen, pinttyneiden toimintatapojen tilalle.
Ennakkoluuloton uudistaminen näkyi nopeasti myös kaukalon puolella. Heti Jokisen ensimmäisellä kaudella joukkue saavutti historian ensimmäisen pudotuspelipaikkansa ja vaikka lähtö tulikin jo puolivälierissä, niin siemen kehitykselle oli kylvetty.
Jokinen pystyi jatkamaan valmennusryhmineen kasvatustyötä myös seuraavilla kausilla. CHL:ssä Jukurit eteni aina kahdeksan parhaan joukkoon asti, ja tällä kaudella se nappasi jo toisen pudotuspelipaikkansa. Pienen budjetin seura oli onnistunut toteuttamaan täydellisen muodonmuutoksen vain parissa vuodessa kunnostaen pohjamudissa lojuneen paatin vähintäänkin edustuskelpoiseksi alukseksi. Jukurit oli tehnyt itsestään jälleen uskottavan organisaation.
Kolmen vuoden aikana yksi jos toinenkin pelaaja on kokenut samanlaisen muodonmuutoksen kuin seurakin. Oskari Salminen ponnisti maalinsuulta Pohjois-Amerikkaan, Niklas Peltomäki kasvoi hylkiöstä luottopuolustajaksi, Patrik Puistola murtautui Liigan kärkihyökkääjien joukkoon ja Pekka Jormakka pelasi itsensä vielä vanhoilla päivillä takaisin maajoukkueeseen.
Tämä nelikkokin on vain pintaraapaisu viime vuosien työstä, mutta se on yksi tärkeimmistä tekijöistä uskottavuuden rakentamisen takana. Mikkelistä on tullut uskottava paikka kehittyä myös pelaajien silmissä.
Näinkin upeasta työstä joku voisi vaikka ylpistyä, mutta Jokinen ei ole tehnyt sitäkään. Hän on muistanut aina jakaa kiitosta työstä hänen apunaan oleville ihmisille, korostanut yhteistyön merkitystä ja onnistumistenkin hetkellä vaatinut aina vain lisää itseltään sekä suojateiltaan.
Hänen esiintymisensä julkisuudessa on ollut tyylikästä ja omia sekä toisia kunnioittavaa, suorapuheisuudesta ja muutamista ylilyönneistä huolimatta. Viimeisenkin Kärpät-tappion hetkellä suuresta pettymyksestä huolimatta kiitosta Jokinen jakoi erityisesti vastustajalle.
Jokinen jättää Mikkeliin taakseen vaatimustason ja urheilupuolelle rakennetun pohjan, joiden päälle on mahdollista rakentaa jotain hyvää myös tulevaisuudessa. Pudotuspelisarjan voittoa Jokinen ei onnistunut seuralle tuomaan, mutta hänen mukanaan piskuiseen eteläsavolaisseuraan saatiin jotain suurempaa − uskottavuus. Se on Jukureille pitkässä juoksussa suurempi voitto kuin yksikään pudotuspelisarja.
