Suomen kolmosvahdilla, Malmössä vuodenvaihteessa nuorten MM-kultaa torjuneella Juuse Saroksella on illan finaalin myötä mahdollisuus päästä kovaan kerhoon mukaan. Vain neljä pelaajaa on historian aikana onnistunut voittamaan saman kauden aikana sekä nuorten että aikuisten MM-kultaa.
Jonathan Toews, Kanada 2007
Martin Havlát, Tšekki 2000
Jamie Storr, Kanada 1994
Sergei Fjodorov, Neuvostoliitto 1989
Sekä Storrilla että niin ikään kanadalaisella Patrice Bergeronilla on vyöllään sama saavutus myös toisin päin: keväällä aikuisten MM-kultaa ja seuraavassa vuodenvaihteessa nuorten kisoista mestaruus.
Mainitusta viisikosta kaikki ovat lyöneet urallaan läpi myös NHL:ssä. Saroksella on siis mahdollisuus päästä todella kovaan kerhoon, mikäli Leijonat palaa Minskistä kultamitalit kaulassaan.