Matkalla Torontoon: Kisamuistoista voimia Tampereen syksyyn

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Otto Rauhalan tähtäimessä ovat toiset alle 20-vuotiaiden kisat.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Otto Rauhala tuli, näki ja voitti kultaa muiden Nuorten Leijonien kanssa viime kisoissa. Kisapaikka on jälleen tähtäimessä, ja kiitosta keräävät niin uusi päävalmentaja kuin kisapaikka.

Tapparassa pelaava keskushyökkääjä Otto Rauhala tuo valinnan osuessa arvokasta kisakokemusta alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukaan Kanadaan. Rauhala kertoili Jatkoajalle mestaruusmuistoista, tulevaisuuden toiveista - ja päävalmentajista.

− Kisat ovat ehdottomasti yksi kauden päätavoitteista. Niistä on hienoja kokemuksia viime vuodelta, ja siksi olisi hienoa päästä nytkin mukaan. En ole koskaan pelannut Kanadassa, ja Montreal ja Toronto ovat kiekkopyhättöjä, niin kyllä kutkuttelee, kertoo Rauhala.

Viime vuoden kokemukset todella olivat hienoja, mutta hyökkääjä ei muistele mestaruutta kovinkaan usein. Voimia menestyksen hetket tuovat silti.

− En ole sitä sen enempää miettinyt, vaan olen keskittynyt uuteen kauteen. Niistä saa kuitenkin vähän lisävoimia arkeen. Sitä haluaa jääkiekkoilijana voittaa vielä lisää, ja muistot tuovat uskoa pimeinä ja harmaina syysiltoina, Rauhala kuvailee.

Viime kisoissa tuolloin vielä kisoihin alaikäisen Rauhalan oma rooli jäi melko pieneksi. Odottaako hän tälle vuodelle isompaa roolia kuin viimeksi?

− Se riippuu siitä miten itse pelaa, täytyy saada puolustuspelin kautta oma peli kulkemaan. Mutta kun Suomelle pelataan näin hienossa tapahtumassa, niin roolilla ei ole väliä. Kiekkoilijana kuitenkin haluaa tietysti isomman roolin, pohdiskelee Rauhala.

Rauhalan syksy Tapparassa on alkanut hieman vaisusti, mutta hän toisi tärkeää johtajuutta MM-ryhmään. Keskuhyökkääjä toimi helmikuussa Suomen kapteenina Järvenpään turnauksessa, ja jonkinlaista käsitystä esimerkin näyttämisestä löytyy.

− Ei minulla sen isompaa henkistä roolia ole, mutta oman tekemisen kautta pystyy johtamaan jäällä, että ei tule paniikkia vaan pelataan omaa peliä.

Rauhala sai Tapparan päävalmentajalta Jussi Tapolalta puhtaat paperit alkukaudelta.

− Hän on osoittanut, että on kyennyt ottamaan askeleita junioripelaajasta Liiga-pelaajaksi. Rauhala on vahva, hyvä kamppailija ja hyvä luistelija. Hän on omassa roolissaan ikäluokkansa kärkipelaajia.

"Vanhan liiton äijän" alaisuuteen

Viime vuonna mestaruusjoukkuetta valmensi mukavan miehen maineessa oleva Karri Kivi, nyt penkin takana seisoo hurjasta maineestaan tunnettu Hannu Jortikka. Rauhalan mukaan joukkue ei kuitenkaan pelkää uutta päävalmentajaansa.

− Mutta tulee kuitenkin sellainen tunne, että täytyy antaa kaikensa jäällä! Jos tulee löysempi vaihto, niin saa kyllä heti kuulla siitä.

Ovatko valmentajat täysin toistensa vastakohdat? Eivät, toteaa Rauhala.

− Molemmat saavat erityisen hyvin jengin ladattua peliin, ei jää peliesitys siitä ainakaan kiinni. Pieniä pelillisiä muutoksia on nyt tullut, ja Karri otti ehkä enempi pelaajiin kontaktia. Kyllä "Jortsukin" sen hoitaa, mutta hän on kuitenkin sellainen vanhan liiton äijä. Hyviä valmentajia ovat molemmat.

Mutta entä se tärkein: menestys? Voiko Suomi pärjätä Kanadan kisoissa tai jopa uusia maailmanmestaruuden?

− Totta kai me voidaan. Ei meihin viime vuonnakaan kukaan uskonut, paitsi me itse. Meillä on aika kova kivijalka, kun maalivahdeiksi on laittaa Ville Husso ja Juuse Saros, joka oli paras vahti jo viime kisoissa ja nyt vuoden vanhempi. Siltä pohjalta on hyvä ponnistaa, hyökkääjä summaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle