RoKi 2015-2016 - Taistelu tippumista vastaan

MESTIS / Artikkeli
RoKin juhlat voivat jäädä vähiin tulevalla kaudella.
Kuva © Tommy Jokelainen - http://www.fotommy.com/
Rovaniemen Kiekon viime kausi päättyi Suomi-sarjassa jo puolivälieriin, mutta villi kortti -paikan myötä joukkue tekee paluun Mestikseen tulevalle kaudelle. Edellisvisiitin tapainen kiekkohuuma loistaa Lapissa poissaolollaan ja rovaniemeläisillä on täysi työ välttää putoamiskarsinnat kauden päätteeksi.

Suomi-sarjan kestomenestyjä RoKi on menettänyt nipun Mestis-tason pelaajia viime vuosina, kun Vesa-Matti Inkeröinen, Joonas Wedman, Jarkko Kostamo, Jari Laakko sekä Antti Iivari siirtyivät viime kaudeksi Kemijärven Kiekkoon tahkoamaan III-divisioonaa. Kauden päätteeksi sarjaporrasta ylemmäksi noussut KeKi onnistui haalimaan kesällä riveihinsä myös RoKi-kapteeni Hannu Erkkilän, joten seurajohto on ollut pinteessä houkutellessaan korvaavia pelaajia lähteneiden pistelinkojen tilalle.

Nousu Mestikseen ajoi RoKin tähyämään siirtomarkkinoilta uusia pelaajia, mutta Rovaniemen korkeuksilla omat haasteensa rekrytointiin lisäävät syrjäinen sijainti ja sen tuomat matkustuskilometrit. Tasonsa osoittaneet laadukkaat pelaajat eivät tähyä ensimmäisenä Napapiirin suuntaan uutta seuraa etsiessään. Niinpä päävalmentajana jatkavalla Petteri Hirvosella on käsissään nuori ja kokematon joukkue, joka kaipaisi kipeästi ykköskorin pelaajia hyökkäykseen sekä puolustukseen.

Harjoitusotteluissa suoritukset olivat tuloksellisesti melkoista vuoristorataa: RoKi pelasi ajoittain pirteää jääkiekkoa ja sai vastustajansa ahtaalle, mutta maalinteko ontui ja lukuisat virheet kostautuivat armotta kovemman kaliiberin joukkueita vastaan. 

Kotiotteluissaan "Siniset" saivat pieniä valonpilkahduksia voitettuaan Asplövenin sekä Kalixin ja hävittyään niukasti Kajaanin Hokille. Vierailut samojen joukkueiden kotiluoliin sen sijaan olivat tappiollisia, synkimpinä tuloksina mainittakoon 6-0 sekä 8-0 -romahdukset Asplöveniä ja Hokkia vastaan.

Alakerta kaipaa kokemusta

Tolppien väliin sarjanousijalla on heittää tällä hetkellä kaksi kysymysmerkkiä. SaiPan A-nuorista saapunut Paavo Hölsä on torjunut viimeisimmät harjoitusottelut sinipaitojen maalin suulla varmoin ottein ja aloittanee kauden RoKin maalilla. Hölsä paikkaa pientä kokoaan hyvällä liikkuvuudella, mutta 20-vuotias Nuorten Liigaa pelannut maalivahti on vielä katsomaton kortti Mestis-tasolla.

Toinen uusi tuttavuus on 28-vuotias slovakkivahti Dusan Sidor. Hän on pelannut viime vuodet Slovakian sekä Italian pääsarjoissa ja vaikuttaa tilastojen valossa hyvältä haulta Mestikseen.

RoKin ja Sidorin epäonneksi mies kuitenkin loukkaantui harjoitusottelussa HPK:ta vastaan, eikä ole pystynyt antamaan näyttöjä puolikasta ottelua enempää. Slovakki ottanee kuitenkin ykkösveskarin paikan toivuttuaan pelikuntoon.

Maalivahtien tason riittäminen Mestiksessä on pieni arvoitus ja samaa voi todeta myös lappilaisten puolustuksesta. Ranskasta paluun tehnyt Henri Joki-Erkkilä on yksi joukkueen kokeneimmista pelaajista ja puolustuksen kulmakivistä. Joki-Erkkilän lisäksi Mestis-kokemusta puolustajista löytyy ainoastaan JHT:sta saapuneelta Joona Tolvaselta, joka on pelannut Peliittojen väreissä 16 ottelua toissakaudella.

Uusia kasvoja ovat myös Itävallan kakkosliigassa kiekkoillut Marco Zorec ja Bewe Tuuskista tullut Nico Vuorijärvi. 194-senttinen Zorec tuo kokoa kevyehköön puolustuskalustoon, köykäisempää ja kiekollisempaa kaartia taas edustaa Tolvanen, Vuorijärvi sekä hyvin liikkuva nuori pakkipari Joona Springare-Elias Klytseroff.

Viime kauden tehokkaimman puolustajan titteliä kantaa Mikko Männistö, jonka kiekollinen rohkeus aiheuttaa välillä vaaratilanteita omaankin päätyyn.

Henri Joki-Erkkilä johtaa kokematonta puolustusta.
Henri Joki-Erkkilä johtaa kokematonta puolustusta.
Kuva © Jatkoaika

Hyökkäys yhden vitjan varassa

Hyökkäyksen terävin kärki RoKilla jää erittäin kapeaksi. Henri Fomin sekä FPS:stä siirtynyt Juhani Tamminen ovat takoneet kovia tehopisteitä Suomi-sarjassa jo useamman kauden ajan, joten taitavilta pistenikkareilta odotetaan maaleja myös Mestiksessä. Kaksikkoa täydentää jo ensimmäisessä harjoitusottelussaan maalin makuun päässyt latvialainen Andris Siksnis.

Kolmikon takaa ei löydy kuitenkaan liikaa tulitukea. Harjoituskaudella kokeilussa ovat olleet kaikenlaiset ketjukombinaatiot, mutta Antti Järvelästä, Olli-Matti Järvelästä, Janne Pietilästä tai Vincent Karasta tuskin on sateentekijäksi kärkiketjuissa.

Mikko Väänänen, Antero Rupponen ja Harri Pälve pystyvät fyysisyydellään ja nopeudellaan siirtämään paineen hyvin vastustajan alueelle, mutta jatkuvaan maalipaikkojen luomiseen ja niiden viimeistelyyn ei pelaajien taito riitä.

Teemu Korpela, Tommi Siliämaa, Jussi Pelto-Arvo ja Olli-Aleksi Pietilä taistelevat paikoista kahdessa alimmassa ketjussa. Se on lähes kaikkien hyökkääjien eduksi sanottava, että nopeutta pohjoisen pojilla piisaa. Kiekko ei aina pysy vauhdissa mukana hyökkäyspäähän poljettaessa, mutta se on varmaa, että joukkue jos toinenkin on välillä helisemässä RoKin antamassa paineessa.

Onko Rovaniemi tullut Mestis-kartalle jäädäkseen?

Tulevalla kaudella RoKilla on toinen tilaisuus osoittaa kuuluvansa Mestikseen, eikä seura halua varmasti hukata mahdollisuutta. Joukkue on tiedottanut hakevansa muutamaa pelaajaa rinkiin ennen kauden alkua, joten on mielenkiintoista nähdä saapuuko Napapiirille oikeita vahvistuksia vai lisää rivimiehiä.

Arvio:

RoKi tulee olemaan työteliäs ja nopea joukkue ensi kaudella, mutta jämähtää nykyisellä materiaalilla sarjan hännille. Joukkueella on mahdollisuus yllättää vain siinä tapauksessa, mikäli se pystyy houkuttelemaan jollain ilveellä toisen tulosta tekevän hyökkäysketjun sekä pari kokenutta puolustajaa Rovaniemelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle