Danick Martel viimeisen sekunnin ulosajostaan: "Se oli täyttä sontaa"

LIIGA / Haastattelu
Danick Martel on saanut lentävän lähdön Liiga-uralleen.
Kuva © Tiia Mahkonen

HPK:n kultakypärä Danick Martel on ollut yksi syyskauden viihdyttävimmistä Liiga-pelaajista. Hämeenlinnaan täksi kaudeksi saapunut kanadanranskalainen johtaa Liigan maalipörssiä jaetulla kärkisijalla. Martelin ja HPK:n erinomaiseen vireeseen lyötiin kapuloita KalPan voitettua hämeenlinnalaiset vakuttavasti lukemin 3–0 perjantaina.

Martel sätti itseään kolmannessa erässä tuhlatusta avopaikasta, mutta näki tappiossakin paljon positiivista.

– Emme tehneet niistä paikoista maaleja, joista olisi pitänyt. Minullakin oli 2–0-tilanteessa avopaikka takatolpalla, josta en tehnyt. Se olisi voinut muuttaa ottelun kulun täysin. Tämä oli kuitenkin kautemme ensimmäinen pidemmän matkan vieraspeli, ja emme olleet samalla lailla rutinoituneita, kuin aiemmin.

– Ensimmäinen maali oli erinomainen ohjaus, josta vaan unohdimme miehiä maalille. Kokonaisuutena ottelumme ei ollut huono.

Viimeisen sekunnin ulosajo kuumensi tunteita

Martel oli mukana Liiga-kauden kenties erikoisimmassa välikohtauksessa ottelun lopussa. Hän vaihtoi pitkään sanoja KalPan Saku Salmelan kanssa, kunnes viime sekunneilla Salmela sai osuman Martelin korkeasta mailasta.

Tilanteen jälkeiset painit keskeytyivät kuitenkin tuomariston istutettua kanadalaisen rangaistusaitioon, kun ottelukellossa oli jäljellä 0,8 sekuntia. Tuomaristo katsoi tilanteen videolta, ja näki Martelin korkean mailan ulosajon arvoisena. Niinpä kanadalainen tienasi Liiga-uransa ensimmäisen ulosajon päätössummerin soidessa.

Hän ilmaisi selkeästi tyytymättömyytensä termein, joita on muokattu lukijaystävällisempään muotoon.

– Minun näkökulmastani se oli täyttä sontaa. Olin palaamassa keskialueelle, ja hän luisteli minun perässäni. Hän törmäsi mailaani, joten se vihellys oli mielestäni sontaa. Se saattaa maksaa minulle pelin, pohti Martel.

Martel kokee tuomaroinnin muuten olleen kelpoa, ja hän näkee sen pelaajaystävällisemmäksi, kuin Pohjois-Amerikassa. Itsensä puolustamisen rajatut mahdollisuudet kuitenkin kismittävät kanadalaista.

– Oikeastaan muuten tuomarointi on ollut erittäin hyvää. Tuomarit näkevät peliä hyvin, mutta minusta tuntuu, että täällä suojellaan pelaajia liikaa vihellyksen jälkeen, koska emme voi tapella. Lopun tilanteessakin KalPan pelaaja hyökkäsi minun päälle, mutta en voi tiputtaa hanskoja, koska saan ulosajon siitä.

– Haluan jossain vaiheessa puolustaa itseäni. Loppujen lopuksi minä sain ulosajon ja hän ei saanut mitään, vaikka hän hyökkäsi minun päälleni mailan osuman jälkeen. Tuollaiset tapahtumat ärsyttävät minua, koska olen tunteellinen pelaaja. Muuten tuomarityöskentely on ollut hyvää.

– AHL:ssä näkee halpamaisempia tekoja pelaajilta, mutta siellä pelaajat pystyvät suojelemaan itseään tappelemalla. Tuomarit ovat kuitenkin reilumpia täällä.

Tehokas alkukausi antaa toivoa tulevasta

Martel on aloittanut kauden räjähtävästi. Hyökkääjä on tehnyt 15 ottelussa tehot 9+3=12, ja johtaa maalipörssiä jaetulla kärkisijalla. Vastuun lisääntyminen on pitänyt Martelin erittäin tyytyväisenä, sillä elämä Pohjois-Amerikassa ei aina maistunut samalta.

– Olen aina ollut hieman kuin taustalla oleva pelaaja. AHL:ssä pelasin pohjaketjuja kymmenellä minuutilla, mutta päätin kauteni aina kahteenkymmeneen maaliin.

Martel näyttää olevansa erittäin motivoitunut, ja on asettanut jo selkeitä tavotteita HPK:n nostamiseksi takaisin Liigan kärkipäähän.

– Tiedän, mihin pystyn. Nyt minulla on jääaikaa ja vastuuta täällä, minulla on taitoa ja motivaatiota päästä tavoitteisiini. 

– Haluan päästä pudotuspeleihin ja päästä siellä pitkälle. Kun pääsen pudotuspelitilaan, olen luontaisessa ympäristössä. Olen tiimipelaaja, enkä pistepelaaja. Olen kuitenkin tyytyväinen alkukauteeni, ja joukkueen vireeseen poislukien vaikea alku.

Yhteyttä pidetty Jolyn kanssa

Martel on kerännyt jo merkittävän määrän vertailuja Liigan viime kauden arvokkaimpaan pelaajaan, Michael Jolyyn. Kanadanranskalaiset ovat tehneet tuhoa HPK:n paidassa merkittävästi, ja Martel kertoo puhuneensa Jolyn kanssa ennen siirtoaan.

– Kun tulin tänne, kaikki puhuivat Jolysta. Loppujen lopuksi hän ei kuitenkaan voittanut täällä HPK:n kanssa. Olen voittajatyyppiä, joten halusin tulla tänne voittamaan, vaikken yltäisi samoihin tilastoihin kuin hän.

– En ollut puhunut hänelle aiemmin, mutta kesällä otin häneen yhteyttä ennen päätöstäni siirtyä HPK:hon. Kyselin häneltä kaupungista, HPK:sta ja kannattajista, sekä Liigasta yleisesti. Hänellä oli vain hyvää sanottavaa kaikesta, joten tulin tänne innoissani. Hän on pienestä kaupungista Québecistä, niin kuin minäkin, joten meissä on samanlaisuuksia.

– Meillä oli eri päävalmentajat, mutta se ei haittaa sillä meillä on erinomainen kommunikaatio Mason (Lehtonen) kanssa.

Kommunikaatio Mason kanssa lämmittää mieltä

Kerhon peräsimeen täksi kaudeksi hypännyt päävalmentaja Lehtonen on herättänyt paljon positiivisuutta Martelissa. Hän ei osaa verrata harjoittelueroja Pohjois-Amerikkaan, mutta Mason lämmin ote kahdenkeskeisessä kommunikaatiossa on lämmittänyt Martelin mieltä.

Hän ylistää tapaa, jolla HPK:n kurssi kääntyi vaikean alun jälkeen.

– Tämä on hänen ensimmäinen kautensa Liigassa, ja vaikeasta alusta huolimatta käänsimme kurssimme ja voitimme isoja joukkueita.

– Minun on hieman vaikeaa tuomita kokonaisuutta, sillä AHL:ssä harjoittelu on niin erilaista. Siellä luistelimme paljon enemmän ja väänsimme kulmissa. Täällä puolestaan harjoitukset ovat pidempiä, mutta rauhallisempia joten en pysty vertailemaan täysin harjoituksia.

Kommnunikaatio Pohjois-Amerikan valmentajien kanssa riippui pitkälti statuksesta organisaatiossa. Euroopassa asiat tehdään eri tavalla, joka on ilahduttanut 28-vuotiasta kanadalaista.

– Mielestäni isoin asia, jota kaipasin Pohjois-Amerikassa oli kommunkiaatio valmentajien kanssa. Etenkin jos et kuulu NHL-organisaatioon, niin kuin minä viimeisen kahden kauteni aikana, valmentajat eivät juurikaan välitä sinusta. He haluavat pitää työnsä peluuttamalla NHL-organisaation junioreita. AHL:n ongelma on ajottain raja pelaajakehityksen ja voittavan valmentamisen välillä.

– Kommunikaatio valmennuksen kanssa on yksi suurimmista syistä, miksi nautin täällä olosta. Vaikka sinulla olisi huono peli, Maso osaa huomioida sinut ja nostaa katseesi eteenpäin.

Kielimuuri hidastaa muuten rutiininomaista sopeutumista

Martel yhtyy monen kanadalaisen mielipiteeseen, että Suomeen on helppo sopeutua. Yksi iso ongelma hänelle kuitenkin nousee keskustelussa sopeutumisesta, kielimuuri.

– Oikeastaan kieltä lukuunottamatta kaikki on hyvin. Olen hyvä kielissä, olenhan vielä viisas poika, Martel naurahtaa.

– Kielten oppiminen ei ole suuri haaste, sillä jopa englanti on toinen äidinkieleni. Täällä kuitenkin siihen sopeutuminen on ollut haastavaa. Olen napannut joitain yksittäisiä sanoja, mutta en kykene muodostamaan keskustelua suomeksi.

Muun muassa Samuel Harvey ja Aidan Dudas ovat ilmaisseet Jatkoajalle pitävänsä Suomea ja Kanadaa erittäin paljon samoina ympäristöinä. Martel yhtyy samanlaisista ympäristöistä Suomeen siirtyneiden maanmiehiensä kommentteihin.

– He ovat täysin oikeassa. Jos kummassakin puhuttaisiin englantia, en varmaankaan huomaisi mitään eroa. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta Kanadassa arvostamme luontoa ja eläimiä, niin kuin täälläkin. Ainoa ero kulttuureissa, mitä olen huomannut on täällä vallitseva sääntö siitä, ettei katsomoissa saa juoda alkoholia.

– Se on hyvä, mutta joukkueet todella menettävät rahaa siitä. Muuten ne ovat oikeastaan samanlaisia ympäristöjä. Täällä on hyviä ravintoloita, baareja ja ruokakin on hyvää. Siirtyminen tänne on ollut aika rutiininomaista.

Kerhon kurssi on korkealla, myös Martelin tavoitteet

HPK:n vaikea alkukausi on saanut totaalisen täyskäännöksen joukkueen voitettua viimeisestä kahdeksasta ottelustaan viisi. Martel pitää katseensa matalalla ja nöyränä puhuttaessa muista joukkueista.

– Meidän pitää luonnollisesti liikkua yksi peli kerrallaan. Ottelut meidän alapuolella olevia joukkueita vastaan ovat erittäin tärkeitä, kutsun niitä kuuden pisteen otteluiksi. 

– Tiedän, että esimerkiksi Tappara ja Ilves ovat kovia vastustajia. Meidän alapuolella olevat joukkueet kuitenkin voivat hävitä heille, ja jos saamme heiltä pisteitä pelautuu kaikki meidän pussiin.

28-vuotiaana Eurooppaan siirtynyt Martel tietää, että hänellä olisi kyky pelata vielä Pohjois-Amerikassa. HPK:n kultakypärä ei kuitenkaan jossittele mennyttä, vaan pitää tavoitteensa tulevassa.

– Oikeastaan keskityn vaan nykyhetkeen. Haluan kuitenkin tuoda takaisin sen nimen ja kunnioituksen itselleni, joka minulla joskus oli nuorina AHL-vuosinani. Haluan myös olla hyvä "veteraani" ja johtaja kopissa, sillä tiedän että moni nuorempi pelaaja tähtää NHL:ään täälläkin.

Haastattelu keskeytyy takana olevan HPK-kannattajaryhmän alettua laulamaan "On vain yksi Maso Lehtonen".

– Hah, hän on erittäin arvostettu täällä.

– Mutta niin, haluan tuoda takaisin sen kunnioituksen nimelleni, joka minulla oli. Haluan olla hyvä johtaja. AHL ei ollut se piste, jossa minun piti olla 28-vuotiaana, ja tiedän pystyväni pelaamaan NHL:ssä.

– Asiat eivät kuitenkaan menneet niin, ja olen iloinen saadessani pelata Liigassa. Saatan haluta jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Erityisesti jos minua kohdellaan hyvin, minulla ei ole tarvetta pelata muualla, Martel päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle