Jotakin tuttua ja jotakin tuntematonta – Oliver Lauridsen nauttii ajastaan Suomessa

LIIGA / Haastattelu
Lauridsenille kuluva kausi on ensimmäinen Liigassa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Suomeen ja Turkuun ihastunut puolustajakolossi Oliver Lauridsen ei tiennyt, mikä häntä Liigassa odottaisi. Vastassa oli paljon kovatasoisempi sarja, kuin mitä hän etukäteen ajatteli.

– Missä tahansa muussa Liiga-seurassa olisi varmaan ollut pelaajia, joiden kanssa olen pelannut yhdessä, mutta Turussa heitä ei ollut yhtäkään.

Tuttuun, mutta samalla tuntemattomaan neljän vuoden jälkeen paluun tehnyt Oliver Lauridsen muistelee innolla aiempaa visiittiään Suomessa ja Jokereissa. Sarja ja kaupunki vaihtuivat täksi kaudeksi, mutta sama fiilis on säilynyt.

– Nautimme Suomesta ennen, joten ajattelimme, että miksi emme nauttisi siitä tälläkin kertaa. Tulimme perheenä tänne jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua ja olemme asettuneet tänne hyvin. Täällä on ruotsinkielisiä kouluja, jalkapalloa, jääkiekkoa ja paljon muuta.

Jokereita neljän kauden ajan vuosina 2016–20 edustanut puolustajakolossi seuraa edelleen vanhan joukkueensa nousua Suomen jääkiekkokartalle.

– Seuraan tilannetta sen verran kuin pystyn ja ymmärrän. Seuraan Jokereita, sillä pelasin siellä neljä kautta ja organisaatiossa on minulle tuttuja pelaajia. Joukkueella on hyvä fanipohja, sillä kannattajat ovat erittäin intohimoisia. On hienoa nähdä joukkue jälleen Suomessa, Lauridsen selitti.

Lauridsen on sitä mieltä, että suomalaisessa jääkiekkoilussa nähdään muutaman seuraavan vuoden aikana isojakin muutoksia.

– On mielenkiintoista nähdä, mitä Jokereiden mukaan tulo tarkoittaa suomalaiselle jääkiekkoilulle. En ymmärrä kaikkea esimerkiksi sarjajärjestelmästä, mutta tunnen, että muutoksia on tulossa. Olemme keskustelleet asiasta myös pelaajien kesken.

Vuodet Jokereissa olivat Lauridsenille antoisia, ja neljän vuoden visiitin aikana hän ehti myös ihastua Suomeen.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

"Olemme jo näyttäneet, kuinka korkealla tasolla voimme parhaimmillaan pelata"

Nyt keskittyminen on kuitenkin Turussa ja Turun Palloseurassa. Joukkueen kausi lähti käyntiin peräti kuudella voitolla, mutta sen jälkeen on ollut haastavampaa. Edelliset kymmenen ottelua ovat tuottaneet vain kahdeksan pistettä, ja sijoitus on valahtanut.

– Totuimme alkukauden aikana siihen, että voittoja tulee ja kuvittelimme, että voittaminen on helppoa. Tilanne lähti sen suhteen hieman käsistä. Tajusimme kuitenkin voittoputken päättymisen jälkeen, että joukkueet ovat kovia ja taso on kova, Lauridsen kertasi.

– Meidän on tehtävä töitä voiton eteen. Emme voi vain lähteä takki auki kaukaloon katsomaan, mihin saakka pelkkä luistelu ja liukuminen jäällä riittävät.

Totuimme alkukauden aikana siihen, että voittoja tulee ja kuvittelimme, että voittaminen on helppoa.

Töitä todellakin on tehtävänä, sillä TPS on edellisen kerran voittanut varsinaisella peliajalla 23. syyskuuta. Sen jälkeen joukkue on pelannut 13 ottelua ilman kolmen pisteen voittoa. Putki on karu, mutta puolustajan mukaan pelissä on näkynyt myös positiivisia ja lupauksia herättäviä elementtejä.

– Olemme löytäneet pelistämme juttuja, joiden päälle voimme rakentaa. Tiedämme, että voimme voittaa, sillä meillä on hyvä joukkue. Olemme jo näyttäneet, kuinka korkealla tasolla voimme parhaimmillaan pelata, joten enää ei tarvitse todistella mitään.

Vaikka tappioputki ehti pahimmillaan venyä neljän ottelun mittaiseksi, ei joukkueen fiilis pukukopissa laskenut. Joukkue on Lauridsenin mukaan hitsautunut hyvin yhteen.

– Joukkueessa on sopivassa suhteessa nuoria ja vanhoja pelaajia ja tunnelma on hyvä. Meillä on hauskaa yhdessä ja kaikki kannustavat toisiaan. Olen ollut jo Suomessa aiemmin, joten tiesin vähän mitä odottaa, vaikka sarja onkin eri. Osaan myös hieman suomea, mutta hyvin vähän, puolustaja naurahti.

Omaan pelaamiseensa kokenut puolustaja on tyytyväinen. Lauridsen hankittiin Turkuun nimenomaan puolustavaksi puolustajaksi sekä tuomaan fyysisyyttä ja kokemusta takalinjoille. Tähän mennessä pistesaldo on karttunut neljän syöttöpisteen verran.

– Yritän vain puolustaa hyvin ja pitää oman pään puhtaana. Pelissä on ollut ylä- ja alamäkiä, sillä uuteen pelityyliin ja sarjaan tottuminen vie oman aikansa. Nyt tuntuu kuitenkin hyvältä.

Suomen ja Ruotsin jääkiekkosarjojen erot yllättivät

Lauridsen paljastaa olleensa yllättynyt Liigan kovasta tasosta. Aiemmin Suomessa pelatessaan sarjana oli KHL, joten Liiga ei ollut juuri millään tapaa entuudestaan tuttu.

– En sano, ettenkö olisi ajatellut tason olevan hyvä, mutta olen yllättynyt siitä, kuinka paljon hyviä yksilöpelaajia ja nuoria lupauksia täällä on. Olen vakuuttunut siitä.

Peli on Lauridsenin mukaan täysin erilaista kuin Ruotsissa, jossa hän pelasi kolmen kauden ajan ennen saapumistaan TPS-paitaan. 

– Jääkiekko on täällä täysin erilaista kuin alun perin ajattelin. Isoin ero on se, että Liigassa ei lähes missään ole samankokoisia kaukaloita keskenään. Tämä johtaa siihen, että aina ei voi pelata samalla tyylillä, vaan pelityyliä ja taktiikkaa täytyy muokata vastustajasta riippuen. Ruotsissa kaukalot ovat samankokoisia kaikkialla.

Jääkiekko on täällä täysin erilaista kuin alun perin ajattelin.

Sarjoja hän ei kuitenkaan lähtenyt vertailemaan, eikä muidenkaan pitäisi tehdä niin. Vaikka Suomi ja Ruotsi ovat naapurimaita, tehdään asiat hyvin eri tavoin Pohjanlahden kummankin puolen.

– Ruotsissa peli on monotonista ja samaa pelisysteemiä käytetään aina, pelattiin sitten Malmössä tai Pohjois-Ruotsissa. Sarjoja ei tulisi verrata, sillä sekä Liigalla että SHL:llä on omat ominaispiirteensä. Valmentaminen on erilaista, treenaaminen on erilaista ja monet asiat tehdään eri tavalla.

Lauridsen on tuttu näky myös Tanskan maajoukkueessa. Hän odottaa innolla MM-kotiturnausta.
Kuva © Jarno Hietanen

Motivaationa MM-kotiturnaus ja olympialaiset

Urallaan niin kotimaassaan Tanskassa kuin Ruotsissa, Suomessa ja Pohjois-Amerikassakin pelannut Lauridsen on erittäin kokenut. 34-vuotia puolustaja kirjasi ensimmäiset AHL-ottelunsa vyölleen jo vuonna 2009 ja Tanskan maajoukkueen paidassa takana ovat jo kymmenet MM-kilpailut.

Olen ennen kaikkea joukkuepelaaja, joka puolustaa aina muita pelaajia.

– En näe jääkiekkoa työnä tai joukkuetta työpaikkana, jonne minun pitäisi mennä töihin joka päivä. Kun tulee vanhemmaksi, arvostaa jokaista pelipäivää enemmän ja enemmän. Aina voi kuitenkin oppia uutta ja parantaa, ja yritän pitää tämän ajatuksen mielessäni.

– Tämä ajatusmalli on kantanut minut tähänkin saakka. Nautin pelaamisesta ja haluan kehittää itseäni, jotta voin auttaa joukkuettani voittamaan. Olen ennen kaikkea joukkuepelaaja, joka puolustaa aina omia pelaajia.

Pelivuosista huolimatta intoa riittää vielä, eikä Lauridsen ole omien sanojensa mukaan pohtinut lopettamista. Motivaatiota lisää etenkin kevään 2025 MM-kilpailut, jotka pelataan Ruotsissa ja Tanskassa. Lisäksi vielä vuotta myöhemmin pelattavat olympialaiset Milanossa houkuttavat.

– Meillä on MM-kotiturnaus edessä kahden vuoden päästä ja karsimme maajoukkueena paikasta vuoden 2026 olympialaisissa. Etenkin nämä suuremmat asiat motivoivat minua tekemään töitä sen eteen, että olisin parhaimmillani ja pääsisin mukaan maajoukkueeseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle