Jukurien puolustaja Nordsäter arvostaa valmentajiensa pelikokemusta: "Sen takia heitä kuunnellaan"

LIIGA / Haastattelu
Lucas Nordsäter pelaa toista kauttaan Jukureissa ja jatkaa mikkeliläisjoukkueessa myös ensi kaudella.
Jukurien yhdeksän ottelun voittoputki katkesi Kouvolassa KooKoon vieraana. Viime aikoina vahvasti esiin noussut ruotsalaispuolustaja Lucas Nordsäter ei masentunut tappiosta, vaan koki sen kuuluvan jääkiekkoon.

KooKoo voitti Jukurit lauantaina maalein 5−2. Ruotsalaispelaajat iskivät yhteensä neljä maalia, mutta tällä kertaa ne kaikki nähtiin kotijoukkueen miehistöstä.

− Tulos ei ollut sitä, mitä halusimme. Peli oli vähän outo. Ensimmäiseen erään KooKoo tuli nälkäisemmin peliin. Sen jälkeen pomput eivät olleet meidän puolellamme, mutta sellaista jääkiekko on. On kuitenkin hyvä, että pelaamme pian uudestaan, Jukurien puolustaja Lucas Nordsäter totesi

Jukurit kohtaa ensi viikolla keskiviikkona kotonaan Tapparan. Perjantaina ohjelmassa on vieraspeli Turussa, joten Jukurit saa nopeasti tilaisuuden palata voittojen tielle. Omanlainen tilastoerikoisuus on se, että Nordsäterin ollessa kokoonpanossa Jukurit jäi vasta kolmannen kerran pisteittä. Hän loukkaantui lokakuun alussa Tapparaa vastaan ja oli sivussa lähes kolme kuukautta tehden paluun välipäivinä Ässiä vastaan. Juuri nuo kaksi ottelua olivat päättyneet Jukurien tappioon varsinaisen peliajan jälkeen.

− Kun tulin Liigaan, kuulin että kaikki joukkueet eivät käytä niin paljoa energiaa pelissään. Olin shokissa, kun näin, miten Jukureissa asiat tehdään. Täytyy kiittää Viima Hockeyssa työskentelevää Jaakkoa [Forssell] hänen työstään meidän eteen. Joukkueessamme luotetaan häneen ja kaikilla pelaajillamme oli hyvä kesä. Joukkueemme säilyi hyvin koossa viime kaudesta, mikä on auttanut meitä. Totta kai harjoittelu on ollut kovaa ja vaativaa sekä jäällä että sen ulkopuolella, mutta se on hyvä meille.

Jukurit on ollut erityisen vahva erien lopussa, erityisesti ensimmäisten ja toisten erien aikana. Ensimmäisen erän viimeisen viiden minuutin aikana joukkue on iskenyt eniten maaleja, toisen erän viimeisellä viisiminuuttisella vain Ilves on ollut parempi. Vielä enemmän kertoo tilasto, jonka mukaan Jukurit on johtanut 15 minuutin pelin jälkeen ottelua neljästi useammin kuin vastustaja, mutta 20 minuutin jälkeen määrä on 13. Lukema on kymmenen 35 minuutin kohdalla ja 40 minuutin jälkeen 15.

− Varmasti hyvin sujuneesta harjoittelusta on hyötyä siinä. Näen, että mitä pidemmälle kausi etenee, sitä enemmän saamme siitä apua.

Jukurien valmennuksessa on suuri määrä pelaajakokemusta. Olli Jokinen vie tietysti päävalmentajana päähuomion, mutta myös apuvalmentaja Toni Lydman pelasi pitkän NHL-uran. Puolustajana pelaavalle Nordsäterille sillä on vielä enemmän merkitystä.

− Tietysti koko joukkuella on valtava kunnioitus heitä kohtaan siitä, mitä he ovat saavuttaneet. Sen takia heitä kuunnellaan. Se on vain kehittynyt, ja joukkue tekee töitä yhdessä. Siinä vaiheessa kun olin loukkaantuneena, tuli paljon puhuttua "Lyden" kanssa. Ollin kanssa en puolustajana niin paljon puhu kahden kesken.

Jukurien maalivahti Markus Ruusu valittiin juuri Liigan tammikuun pelaajaksi. Nordsäter on iloinen pelikaverinsa tunnustuksesta, ja näkeekin, että koko joukkue puolustaa hyvin auttaen samalla maalivahteja.

− Hän ansaitsi sen palkinnon. Mielestäni kaikilla meidän puolustajillamme on hyvä yhteys molempien maalivahtiemme kanssa. Me voimme luottaa maalivahteihin ja he voivat luottaa puolustajiin.

Aiemmin tällä viikolla Nordsäter oli tehokkaana päällä, sillä hän iski Ässiä vastaan tehot 1+2 ja laittoi HPK:ta vastaan vielä paremmaksi, kun tehot olivat 1+3.

− Se oli uutta minulle, mutta oli ihan hyvä, että pääsin näyttämään myös hyökkäyspään kykyjäni.

Vastikään Nordsäter teki jatkosopimuksen Jukurien kanssa. Hänelle pysyvyys ei ole kovinkaan yleistä, sillä ennen Mikkeliin tuloa 25-vuotias puolustaja oli viimeksi ollut pidemmän aikaa samassa joukkueessa Leksands IF:ssä, joka nousi hänen pestinsä aikana HockeyAllsvenskanista SHL:ään. Mikkeliin Nordsäter saapui marraskuussa 2022, joten ensi kauden jälkeen hänellä olisi takanaan kahden ja puolen vuoden pesti Jukureissa.

− Se, että pystyy pysymään yhdessä paikassa on hyödyksi minulle. Tunnen joukkueen ja samalla tunnen oloni mukavaksi. Se auttaa minua kehittymään edelleen, ruotsalaispuolustaja toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle