Suomen avausmaalin iskenyt Aleksanteri Kaskimäki ei lannistunut Kanada-tappiosta: "Oli meillä paljon hyviäkin hetkiä siellä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kaskimäki iski Suomen ensimmäisen maalin turnauksessa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Nuoret Leijonat kärsi U20 MM-kisojen avausottelussa tylyn 5–2-tappion Kanadalle. Suomen avausmaalin iskenyt Aleksanteri Kaskimäki näki joukkueensa pelaamisessa silti paljon positiivista.

Nuoret Leijonat käynnisti Kanadaa vastaan alle 20-vuotiaiden MM-kisaurakkansa Ruotsin Göteborgissa tapaninpäivänä. Selkeästi enemmän joulumieltä mukanaan Ruotsiin kantanut Kanada kaatoi Suomen kontrolloidulla esityksellä.

Kanadan karattua toisen erän lopulla 2–0-johtoon Nuoret Leijonat kampesi ylivoimalla maalin päähän. Maalin viimeisteli Aleksanteri Kaskimäki, jolle tehopiste oli ensimmäinen U20 MM-tasolla viime vuoden tehottoman turnauksen jälkeen.

Ottelun lopussa Kanadan tyhjien maalien ansiosta tylyiksi venyneet loppulukemat eivät hetkauttaneet Kaskimäkeä, joka näki Suomen pelissä myös paljon hyvää.

– Oli meillä paljon hyviäkin hetkiä siellä. Pystyimme olemaan hyökkäysalueella pitkiä pätkiä ja pyörittämään peliä siellä. Saimme sitä kautta hyviä paikkoja, Kaskimäki pohtii.

Kaskimäen avausmaali helpotti Suomen pelaamista silmin nähden. Maalintekijä itse oli samaa mieltä.

– Totta kai se helpotti meidän tekemistä. Uskon, että kun pelissä saa sen kuuluisan kuparisen rikki, niin se helpottaa aina mieltä. Pääsimme peliin tänäänkin paremmin kiinni, joten maali helpotti todella paljon.

Avausmaali herätti

Kaskimäen suupielillä näkyi hiuksenhieno hymy, kun U20-maajoukkueen ensimmäinen virallisessa turnauksessa syntynyt maali nousee puheeksi.

Hän kuitenkin vetäytyy takaisin analyyttiseksi kuvaillessaan osumaa.

– Ylivoimallahan se syntyi. Niissä tilanteissa pitää aina olla tehokas ja tänään onnistuimme siinä onneksi. Maalille kun laittaa pari kaveria siihen, niin kyllä se siitä lähtee ajallaan toimimaan. Simppeliä, mutta toimi.

Suomen ylivoima sakkasi ottelussa pahemman kerran, sillä joukkueelle tarjottiin peräti kuusi ylivoimamahdollisuutta. Kiekko kuitenkin päätyi erinomaisesti torjuneen Kanada-vahti Mathis Rousseaun selän taakse vain kerran kuudesta.

Kaskimäki pysyy tylynä ylivoiman vaikeuksista ja toteaa parantamisen varaa olevan todella paljon.

– Kyllä meidän pitää siinä todella paljon parantaa, se on selvää.

– Katsomme vähän videoita tänään, keskustelemme niissä esiin nousevista seikoista ja lähdemme niitä huomenna toteuttamaan.

Suomi tuli aktiivisesti ja energisesti toisen ja kolmannen erän alkuun. Päävalmentaja Lauri Mikkolan simppelit erätaukopuheet selkeästi purivat hänen miehistöönsä.

– No ei siellä oikeastaan suurempia puhuttu. Sitä vaan painotettiin, että katseet seuraavaan erään. Erän alkuun täytyy tulla aina hyvällä energialla, eikä niissä saa jäädä katselemaan menoa.

Saksa tulee jo pian

Joukkue ei ehdi nuolemaan haavoja pitkään, sillä joukkue kohtaa jo huomenna iltapäiväottelussa turnauksen avauspäivänä levänneen Saksan. Kaskimäki on haastattelun aikana kääntänyt jo katseensa eteenpäin, sillä haastatteluhetkestä avauskiekon tippumiseen on vain 21 tuntia.

– Nopeat loppuverryttelyt laitan tässä käyntiin pian ja siirrän lopullisesti katseet huomista peliä kohden. Ei tässä oikeastaan hirveämmin kerkeäkään tätä päivää enää miettimään, kun huominen ottelu tulee niin pian jo.

Tappiosta huolimatta Saksa-otteluun jäi Kaskimäen mielestä myös mukaan vietävää.

– Ne meidän hyvät hetket, kiekossa pysyminen ja sitä kautta hyökkäysalueella myllyttäminen. Ne otamme varmasti mukaan huomiselle.

» Lähetä palautetta toimitukselle